Turun seudulle väkeä lisää 75.000 henkeä?

Hitaasta väestökehityksestä kärsivällä Turun seudulla ei ole mitään hätää, jos Varsinais-Suomen kuntien yhteisesti hyväksymä rakennemalli saatetaan maaliin 20 vuodessa tavoitteiden mukaisesti.  Mallin mukaan Turun ydinkuntien väkimäärä kasvaa n. 61.400  hengellä ja koko maakunnan 80.000 hengellä vuoteen 2035 mennessä. (Varsinais-Suomen kaupan palveluverkkoselvitys 2013)

Turun seudun kehitys on osa suurta rakennemuutosta. Väkiluvun kasvu, uudet  työpaikat ja  yritysten investoinnit keskittyvät kuntajakoselvitysten mukaan  alueelle Uusimaa –Tampere - Turku seuraavien vuosikymmenten aikana.

Naantalissa rakennemalliin sisältyvä lähes 10.000 asukkaan eli 500 asukkaan vuotuinen kasvutavoite on siirtymässä mitoituksesi keskeisiin rakentamista ohjaaviin kaavoihin. Luvuissa on asuntoväljyyden kasvutarve mukana.
Karkeasti arvioiden Naantaliin pitäisi rakentaa 200 uutta kerrostaloa vastaava asuntomäärä suunnittelukauden aikana.

Jokainen voi itse arvioida montako pelkästään kerrostaloa kehitys edellyttää Turulta, Liedolta, Raisiolta tai Kaarinalta omakotialueista puhumattakaan.

On vaara, että Turun ydinkunnat, Tampere ja pääkaupunkiseutu rohkaistuvat rakennemallista investoimaan rajusti – kuten on Tampereella tapahtunut - mm. liikenneratkaisuihin, kunnallistekniikkaan ja uusien asuntoalueiden kehittämiseen. Sellainen tarkoittaisi myös suurten kaupunkien velkaantumisen kiihtymistä eikä lievenemistä.

Turun raitiotien suunnitelmien kannattavuuslaskelmat tukeutuvat pitkälle rakennemallin mukaiseen  väestöennusteeseen. Ei riitä, että rata ehkä saadaan joskus rakennetuksi. Kustannukset pitää olla sellaiset, että asukkailla on myös varaa nousta kyytiin.

Tilastokeskus on rakennemallia huomattavasti maltillisemmalla kannalla. Se arvioi Turun seudun väkimäärän kasvuksi 61.000 sijasta 37.000 henkeä vuosina 2011 – 2036. Se arvioi myös Turun seudun kasvun muita alueita heikommaksi.

Mielikuva Turun, Pirkanmaan ja pääkaupunkiseudun voimakkaasta kasvusta onkin saatu kuntien itse piirtämistä, Paras-hankkeen velvoittamina luoduista rakennemalleista. Unelmia pitää olla ja tavoitteita pitää asetella. Ei kuitenkaan riitä, että osalla menee hyvin. Meidän täytyy pitää huolta koko maakunnan kehityksestä.

Suuruuden ekonomia toimii vain, jos oikeat taloudelliset laskelmat niin osoittavat. Muu on suuruuden hulluutta.

Kommentti RS Asiasta puhuen palstalle

Naantalin elinkeinoasiamiehestä ja palveluiden kustannuksista

Rannikkoseudussa 27.11. Samuli Santalahti perusteli Naantalin ensi vuoden talousarvioon sisältyvää uutta elinkeinoasiamiehen tointa. Olen hänen kanssaan pitkälle samaa mieltä. Olin kuitenkin valtuustossa se henkilö, joka suhtautui virkaan kriittisesti. Olen käynyt asiasta keskustelua myös sosiaalisessa mediassa, mihin Samuli viittasi. Pari kommenttia tällä palstalla lienee siis paikallaan.

Ymmärrän uuden kaupunginjohtajan vahvat ja eteenpäin suuntatuvat toimet elinkeinopolitiikassa. En vastustanut valtuustossa viran perustamista, vaan kyseenalaistin ne suuret odotukset, mitä käytetyissä puheenvuoroissa vakanssiin tuntui liittyvän. Sanoin myös, että naantalilaiset yrittäjät eivät tarvitse niinkään neuvoja kaupungintalon sisältä vaan lisää maksavia asiakkaita.

Naantalin Elinkeino-ohjelmassa sanotaan, että Naantalin elinkeinopolitiikasta vastaa kaupunginjohtaja. Myös viran hakuilmoituksessa painotettiin vastuuta tästä asiasta. Hän on siis meidän ylin elinkeinoasiamiehemme kaupungissa, ja odotukset siitä ovat varsin suuret.

Viran tai toimen perustaminen ei mielestäni kuitenkaan ole ristiriidassa asian kanssa.

Tunnen vuosien takaa naantalilaisten palveluyritysten tuskan taistella suurten ostoskeskusten vetovoimaa vastaan. On panostettava markkinointiin ja erityisesti  matkailusesongin ulkopuolella. On myös syytä tarkastella Turun seudun kuntien yhteisestä elinkeinotoiminnasta saatuja hyötyjä tehtyihin panostuksiin nähden.

Vilhelm Junnila kyseenalaisti näkemykseni (RS 27.11.) Naantalin palveluiden keskimääräistä kalliimmasta kustannusrakenteesta. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat hänen mielestään syystä muita suuremmat, sillä ne ovat myös laadultaan korkeatasoiset, ja ne ovat saaneet siitä myös tunnustusta.

Olen samaa mieltä - paitsi siitä, että sosiaali- ja terveystoimen kokonaiskustannukset olisivat muuta maata korkeammat. Toimi käy kyllä  esimerkistä siitä, että hyvä taso voidaan ja pitää saavuttaa kilpailukykyiseen hintaan. Se pitää asettaa muidenkin hallintokuntien tavoitteeksi. Kokonaisuutena Naantali on kustannuksiltaan korkeampi kuin Raisio, Masku, Kustavi tai Taivassalo, paikoin kalleinta valtakunnassa.

Satama, kiinteistövero, yhteisövero ja muita korkeammat keskimääräiset ansiotulot ovat tuottaneet matalallakin veroprosentilla varoja Naantalille vuosikymmenten ajan enemmän, mitä monissa muissa kunnissa.

Jos käyttää Saloa esimerkkinä, jokainen ymmärtää, etteivät Salon menot kasvaneet hyvinä vuosina siksi, että palveluiden kysyntä kasvoi, vaan siksi, että Nokian ansiosta kaupungin kassaan tuli rahaa enemmän kuin osattiin odottaa.

Menojen kasvattaminen on helppoa, mutta kuten koko maan julkisen talouden epätasapainosta voi päätellä, vähentäminen on lähes ylivoimaista.

Naantalin talous on ensi vuonna tasapainossa. Haasteita kuitenkin riittää. Mitä paremmin olemme selvillä kustannustemme tasosta ja kilpailukyvystä, sitä helpompaa on kohdistaa tehostamistoimet oikeaan paikkaan.

Ystävällisesti

Juha Haapakoski

Valtuutettu kok

Naantali

Hyvää työtä!

Turun seudun kuntajakoselvitykset ovat parhaillaan kriittisessä vaiheessa. Kuntien valtuustojen ja kuntalaisten kuulemiset ovat loppusuoralla.  Sen jälkeen kunnat saavat tutkittavakseen yksityiskohtaiset liitossopimusehdotukset.

Riippumatta kuntien vastauksista tuleviin ehdotuksiin, on syytä jo nyt kiittää selvitysten tekijöitä Risto Kortelaista, Oiva Myllyntaustaa ja Anterto Ritvasta. Alkuun näytti siltä, että kysymys on vain entuudestaan tunnettujen tosiasioiden päivittämistä ilman, että selvityksistä jäisi käteen mitään oleellista uutta.

Nyt on pakko myöntää, että selvitystyö ei ole mennyt hukkaan. Selvitysalueiden kuntien kustannustasosta, taloudellisesta asemasta ja palvelurakenteesta ei ole ollut ennen niin yksiselitteistä  ja tuoretta vertailutietoa, mitä  nyt on saatu ja mikä on verkossa jo kaikkien saatavilla.

Myös yritysten liikevaihdon, työpaikkojen määrän ja muuttoliikkeen kehitystrendistä on uutta, huolestuttavaakin tietoa. Väen ikääntymisestä puhumattakaan.

Jokaisessa kunnassa selvitysten pitäisi avata niin päättäjien kuin viranhaltijoidenkin silmiä laskemaan kunnan lähi vuosien selviytymismahdollisuudet oikein. Selvitykset todistavat myös sen vääjäämättömästi, että kuntaliitokset itsessään eivät ratkaise ongelmia, vaan korkeintaan antavat yhden vaihtoehdon lisää.

Kuntien menoihin, menorakenteisiin on puututtava määrätietoisesti ennen kuntaliitoksia ja etenkin kuntaliitosten jälkeen. Suurimmat erot palveluiden kustannuksissa ja siten  suurimman haasteen edessä ovat Naantali ja  maakunnan pääkaupunki itse.  Turun miljardiluokan menoissa  UI ja UII säästöohjelman  eruromääräiset tavoitteet ovat vaatimattomat. Kaarinan tai Liedon liittäminen Turkuun ei olennaisesti lukuja kaunistaisi ehkä paremminkin  vain kadottaisi tosiseikat useiksi vuoksi.

Nyt on jälleen osaajien ja ammattilaisten markkinat

Kokeneena metsästäjänä tiedän, että vatatuuli tietää onnea. Mitä kovempaa puhaltaa, sitä todennäköisemmin pääset lähelle kohdettasi. Loput on omista taidoistasi ja vähän tuuristakin kiinni.
Kun katsoo tämän hetken poliittisia virtauksia tuntuu, että kaikki odottavat vain tuulen kääntymistä. Tuulee vastaan niin rajusti, että on pakko vaihtaa hallitusta, päättäjiä ja politiikan linjaa, jotta tuuli kääntyisi.
Toki on selvää, että valtion velkaantuminen ei voi jatkua ja julkista taloutta pitää suhteuttaa bruttokansantuotteeseen, mutta käsitys, ettei enää mitään voi ja kannata tehdä vastatuulen takia, on väärä.
Perustelen omaa kantaani omalla kokemuksellani. Vuonna 1993 Suomi oli laman syvissä syövereissä. Konkussit pyykivät yli maan. Talletuksille maksettiin 16 prosentin korkoa ja maassa ei ollut toimialaa, jota pankit olisivat voineet rahoittaa.
Itse tein työtä kustannusalalla. Olin Harjavallan Seudun päätoimittaja ja toimitusjohtaja. Lehdellä meni pirun hyvin lamasta huolimatta. Ilmitusmyynti on kyllä nihkeää ja joku Bill Cates ennusti, että vuonna 2000 ei ilmesty enää yhtään lehteä paperille painettuna.
Metsästäjän vaistoni heräsivät. Tuuli oli just alalle niin vastainen, että varmaan joku kohta myy lehtensä uskonsa huomiseen menettäneenä. Niin kävi. Satakunnan Painotalon konkurssipesä tarjosi minulle ostettavaksi lehteä nimeltä Rannikkoseutu syyskuussa 1993.
Lehden tase oli surkea, mutta Turun seudulla Turkulainen ja sen välissä Uutis-Valjakko olivat kaatuneet. Ilmaislehteä Raision sueudn Sanomia julkaissut Laitilan Kustannus oli kaatunut. Markkinat olivat vapaat ja kilpailu laantunut. Tilaisuuteni oli tullut.
Rannikkoseutu  oli sillion yli 60 vuotta vanha lehti. Sillä oli hyvä levikki, ammattitaitoinen henkilökunta ja liikevaihto Harjavallan Seutuakin suurempi.
Aikaisemman kokemukseni perusteella pystyin kädet taskussakin sanomaan saisiko lehdestä kannattavan vai ei. Kyllä sai, mutta onneksi myyjä ei sitä tiennyt.
Omistaja vaihtui. Minusta oli tullut yrittäjä.
Lehti teki kuuden kuukauden päästä vielä hieman tappiollisen tilinpäätöksen, mutta ei kertaakaan enää sen jälkkeen sen 17 vuoden aikana kun olin sen päätoimittajana ja toimitusjohtajana.
On sama, onko nousu vai laskusuhdanne kunhan sopeutuu käsillä olevaan aikaan. On paljon hyviä periaatteita, joista haluaa pitää kiinni hyvinä aikoina, mutta kun olet yksin myrskyn laineilla, tärkein tehtäväsi on pitää alus pinnalla. Muuten et sinä eivätkä työntekijäsi huomista päivää näe.
Minulle oli tärkeää aloittaessani Rannikkoseudussa, että henkilökunta tiesi tilanteen vakavuuden. Kukaan ei tule meitä pelastamaan, jos itse emme selviä. Emme siis voi elää toiveiden mukaan vaan tulojen mukaan ja niistä päättävät asiakkaat.
Yhtä tärkeää oli se, että henkilökunta jatkoi samaa hyvää työtä kuin tähänkin asti siihen asti kunnes itse olin päässyt yhtiöön, lehteen ja seutukuntaan tutuksi. Yksi vuosi on kyllin pitkä aika.
Rannikkoseutu nousi "tuhkasta". Vuonna 1996 lehti otti sivunvalmistuksen itselleen ja oli ensimmäisiä ellei ensimmäinen paikallislehti Suomessa, joka teki ne sähköisesti.
1999 Raision Yrittäjät valitsi lehden Raision Vuoden Yritykseksi.
Henkilökunnasta tuli toistensa sijaisia, kaikki opettelivat vähintään yhden ammatin lisää. Sairastavuus oli olematonta, väen vaihtuminen vähäistä ja ainakin jouluna ja juhannuksena henkilökunta sanoi olevansa tyytyväinen saamaansa vastuuseen, ja minä joukkueeseeni.
Vastuuta väki saikin lisää kun itse juoksin Sanomalehtien Liiton, Viestinnän Keskusliiton, Suomen Paikallismedian ja ties missä luottamustehtävissä.
Lama on aikaa, jolloin sijoittajat väistyvät ja kasvolliset omistajat, ammattilaiset astuvat johtajan paikalle. Sitä pitä kannustaa, siihen pitää rohkaista.
Itse myin lehteni julkaisuoikeudet 2008 kesäkuussa - muutama kuukausi ennen suurta markkinoiden romahdusta.
Uskaltaisinko enää yrittää? Kyllä uskaltaisin. Osaajien ja ammattilaisten tilaisuus on jälleen tullut. Hyviä, kannattavia yrityksiä on myynnissä. Ostaisin ne kaikki, jos olisin joka alan ammattilainen.

Kunnat kikkailevat

Kuntien velvollisuus yhtiöittää toiminta, joka on lähellä markkinoita, on edennyt aikataulussa.  Uudistukseen sisältyy mahdollisuus taktikoida omaisuuden arvolla, rahoituksella ja vuokrasopimuksilla.
Sitä on oikeastaan jatkunut jo tovin aikaa.
Kuntien tytäryhtiöt ovat usein korvia myöten veloissa, maksavat omistajalleen vuokraa ja korkoa, joiden tuotoilla parannetaan kunnan taloudellista asemaa.
Mutta mikä olisikaan tytäryhtiöiden omistamien kiinteistöjen arvo, jos kunnan harjoittama toiminta niissä loppuisi?
 Sataman yhtiöittäminen Naantalissa on hyvä esimerkki, miten järjestely vaikuttaa kunnan taseeseen.
Naantalin satamasta tulee osakeyhtiö ensi vuoden alussa. Kunta omistaa yhtiön ja sen omaisuuden edelleen 100 prosenttisesti. Ainoa iso muutos on oikeastaan se, että sataman tulos pannaan verolle.
Yhtiön maksaa ensi vuoden tuloksesta veroa 20 prosenttia kun tähän asti kaikki tulo on ollut kunnalle verovapaata.

Verosuunnittelu on Suomessa kirosana, mutta kunnat tekevät sitä aivan erityisesti.  Naantalikin kirjaa   koko kauppasumman ja  omaisuuden vaihdot tälle vuodelle, sillä ensi vuonna verokohtelu olisi jo toinen.

Naantalin edun mukaista on myös, että satama maksaa omaisuudestaan ja kauppasummasta syntyvästä velasta tuntuvaa vuokraa ja korkoa, jotka pienentävät yhtiön verotettavaa tulosta. Tulot ovat kaupungille edelleen verovapaita. Yksityisellä puolella kaikki tulo on verotettavaa tuloa.

Yhtiöittämisen seurauksena  Naantalin tämän vuoden tulos paranee yli 6 miljoonalla eurolla, vaikka käytännössä rahaa ei tule eikä mene euroakaan. Kun muissa menoissa ja tuloissa asiat ovat menneet odotettuakin paremmin, Naantali ylijäämä voi olla jopa 10 miljoonaa euroa.
Naantalille ylijäämä on lähinnä kiusallinen.

Jos Raision kaupunki  saisi tulokseensa  tänä vuonna yhtä suuren summan, kriisikunnan varjo olisi siirtynyt vuodella parilla.
 Raisio  aikookin yhtiöittää kaupungintalonsa. Siinä käy samalla tavalla. Velkaa ja omaisuutta siirtyy yhtiölle ja myyntivoitto parantaa kaupungin tulosta.

Myös Turku rahoittaa ensi vuoden talousarviota runsaalla omaisuuden myynnillä. Näin ensi vuonna ja näin se on tehnyt aiemmin satojen miljoonien euron arvosta. Miljardin velat ovat tytäryhtiöillä ja myyntivoitot, korko- ja vuokratuotot kaupungin tuloksessa.

1990-luvun lamassa paljastui valtaisa kiinteistökupla.  Yritysten omaisuuksien arvon nousua vauhdittivat vahva inflaatio ja rahamarkkinoiden vapautuminen. Markan kellutuksessa markkinoiden usko meni, arvot romahtivat ja kupla puhkesi.

Minkä arvoisia ne kunnan uudetkaan kiinteisöt; kaupungintalot, koulut, päiväkodit, sairaalat ja terveyskeskukset olisivatkaan, jos niistä toiminta loppuisi? Tuskin aina euronkaan arvoisia.
Vireillä olevissa uudistuksissa vähän joka kunnassa kuitenkin juuri niin voi käydä.

Sotesta sittenkin vain soppa

Naantalin kaupunginvaltuusto pitää tuoretta lakiluonnosta sote-uudistukseksi keskeneräisenä ja epäonnistuneena.  Kuntia pyydetään ottamaan kantaa luonnokseen, jonka käytännön vaikutuksia ei pysty ennakoimaan eikä ennustamaan.
Sote-uudistuksen piti olla avain sosiaali- ja terveydenhuollon menojen kasvun hillitsemiseksi. Sen piti vaikuttaa kestävyysvajeeseen ja sen piti  jakaa kustannukset tasapuolisesti sinne, missä työttömyys, ikääntyminen ja sairastuvuus on suurinta. Toisin on käymässä. Rintamat ovat kunnat vastaan maan hallitus ja pienet kunnat vastaan suuret kaupungit. Tästä ei mitään hyvää seuraa.
Ministeriö ei ole julkistanut alkeellisiakaan lukuja uudistuksen taloudellisista vaikutuksista. Rahoitusvastuun jakautumisesta on puhuttu yleisellä tasolla. Kuntaliiton ennakkolakselmat kuitenkin osoittavat, että rahoituksen painopiste Varsinais-Suomessa on kallistumassa Turun voitoksi ja pienten tappioksi.  Turku voittaisi vuositasolla 30 Me kun Raisio menettäisi n. 4 ja Naantali ehkä saman verran.Tarveindeksin perusteella sellainen ei kuitenkaan olisi perusteltavissa.
Sotelakiluonnoksen perusteella alkaa pelko hiipiä puseroon siitä, ettei uudistuksella tavoitellakaan pienempiä kustannuksia vaan vain jaetaan rahoitusvastuusta kuntien välillä. Kun isot kunnat eivät saaneet kuntaliitoksia läpi toivomallaan tavalla, liitoksen tuomia taloudellisia hyötyjä yritetään jakaa sote-uudistuksen avulla.
Oppositio oli hyväksymässä hallituksen esitystä Sote-uudistukseksi. Nyt on joka puolueen edustajienn huolehdittava siitä, ettei uudistuksesta tule vain uutta hallintohimmeliä, jonka tavoitteet ovat jotain muuta, mitä siitä on kirjoitettu. Lakiesitys on joka tapauksessa heikko esitys. Toivottavasti kuntien lausunnot luetaan huolella ja niistä otetaan myös opiksi - Kokoomuksessakin.

Nuppiautoja ja käytävähiihtoa

Kuntatalouden tehottomuudesta kirjoittaminen kirpaisee aina kun tietää, kuinka epäoikeudenmukaiselta se tuntuu monista. Toiset tekevät kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa töitä aivan uupumukseen asti. Tehottomuus ei koskekaan heitä. Tehottomuus on käsitteenäkin jotain muuta. Se on mm.  huonosti johdettuja organisaatioita, epämääräisiä toimenkuvia tai huosti harkittuja tehtäviä, joiden tekeminen ja teettäminen on täysin turhaa.
Suomessa julisiin tehtäviin on lähinnä vain otettu väkeä sotavuosien jälkeen. 2000-luvun alussa alkanut palvelurakenneuudistus jäädytti kuntaliitoksissa työsuhteet viideksi vuoksi. Sekään ei kuitenkaan riittänyt, vaan irtisanomissuojan aikanakin kuntiin rekrytoitiin lisää väkeä.
Järjestelmät ovat hyviä puolustamaan resurssien tarvetta. Olen puolivakavissani väittänyt, ettei meillä kohta riitä enää apua ja palvelua sitä tarvitseville, koska palveluorganisaatio on jo vienyt resurssit.
Ei tarvitse kertoa, missä sitä liikakapasiteettia on, sillä viraston omat työntekijät talossa ja kuntalaiset talon ulkopuolella näkevät sitä joka päivä.
Sitä olen ihmetellyt, että miten me päättäjät ja etenkin esimiehet sietävät sitä, että heidän vastuullaan olevan tehtäväalueen suorituskyvylle naureskellaan talon sisällä ja ulkopuolellakin.
Naantalissa puhutaan  kaupungin tunnuksilla varustetusta "nuppiautosta", joka ajelee pävittäin kaupungilla kolme miestä pieneen koppiin ahdettuna tai kaupungin kiinteistöjen kuntoa voi käydä tarkastamassa lukuisa joukko heinkilöitä pienen jutun takia.
Turha tätä listaa on jatkaa. Peukuta facebookissa, jos olet ollut tunnistavasi tehottomuutta kaupungin palveluiden hoidossa.

Parempaan suuntaan Naantalin taloudessa

Naantalin kaupungin talouden puolivuotisraportti herätti maanantaina valtuustossa paljon vähemmän keskustelua kuin olisi ollut aihetta. Tulos-odotus on kohentunut lievästä alijäämästä pieneksi plussaksi. Samuli Santalahti tulkitsi mielestäni aivan oikein menokehityksen viestivän myös positiivisesta asennemuutoksesta hallintokunnissa. Talousarvio ei ole asiakirja, joka velvoittaa käyttämään siihen merkityt määrärahat mahdollisimman tarkasti. Määrärahat ovat maksisimi ja vähemmälläkin saa tulla toimeen.
Naantalin kaupunki on lopulta varsin pieni taloudellinen yksikkö. Yksin kaupunginjohtajan tai luottamushenkilöiden ei  kuitenkaan ole mitenkään mahdollista valvoa tai ohjata 130 miljooan euron vaellusta. Kontorolli pitää olla hallintokunnissa ja tehtäväalueilla.
Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana olen erityisen tyytyväinen siitä, että eräillä tehtäväalueilla on todella eletty niukasti palvelujen laadusta tinkimättä. Se olisi ollut valtuustossa suuremmankin kiitospuheen paikka.
Ja talousraportissa ei ollut vielä edes näkyvissä sitä muutosta, mikä on tapahtumassa henkilöstömenojen kehityksessä. Jos tarkasti lasketaan on henkilömenoissa 0,5 miljoonan euron alitus viime vuoden vastaavaan verrattuna, vaikka sivistystoimikin on saanut luokkakokojen pienentämiseen valtion tukea enemmän kuin aikaisemmin.

Monen vuoden saarna ja kaupunginhallituksen tiukka linja vapautuvien virkojen täyttämättä jättämisestä  alkaa näkyä. Viime vuonna eläköityi yli 30 henkeä, jonka vaikutukset näkyvät vasta tänä vuonna täysimääräisesti. Tänä vuonna eläköityy ja muuten vapautuu yli 50 virkaa tai tointa, mikä palkkasummana tarkoittaa n. 2,5 miljoonaa euroa. Tulevina vuosina joka vuosi tulee 1,5 miljoonan säästöt harkittavaksi vapautuvien vakanssien seurauksena.

Kaupungilla on edessään niin kovat säästötoimet valtionosuuksien laskun seurauksena, että vapautuvien virkojen suoma mahdollisuus pitää ottaa todesta. Tässä tehtäväalueiden esimiehet ovat huippupaikalla. Heidän taidoista nähdä, neuvotella ja sopia tehtävien jakamisesta riippuu kuinka siinä onnistutaan -  hallitusti.
Ei luottamushenkilöt siihen pysty eikä tarvitsekaan. Meidän tulee vain kannustaa ja kiittää kun siihen on aihetta.

Lempi-hinaaja ylös Särkänsalmesta

Neljä vuotta sitten uponneen Lempi-hinaajan nostotyöt ovat edenneet suunnitellusti. Moni varmasti hieraisi silmiään nähtyään aluksen koko komeudessaan - tai surkeudessaan pinnalla.
Naantalin kaupunginvaltuusto käsitteli maantaina määrärahan lisäystä hinaajan nostoon. Alkuperäinen 40.000 euron summa ei olisi riittänyt alkuunkaan. Ely-keskuksen 60.000 euroa avustus tuli enemmän  tarpeeseen.
Merimaskulaisena kuitenkin surettaa se tapa, jolla aluksen nostoa viivyteltiin. En tiedä voitaisiinko jokin muukin onnettomuus jättää hoitamatta sillä perusteella, ettei tiedetä kenen omaisuudesta on kysymys. Särkän salmen rannat olivat joka tapauksessa öljyn likaamia heti onnettomuuden jälkeen.
Monien kiemuroiden jälkeen alus on kuitenkin ylhäällä. Hieno juttu. Hintaa nostolle ja paloittelulle tulee 97.000 euroa ilman arvonlisäveroa.
Kaupungin oma arvio noston kustannuksista viime talousarvion yhteydessä ei osunut lähellekään oikeaa. Paljonko lie sillä ollut vaikutusta urakan hintaan, että kaupungin ja Elykeskuksen päättämät summat julkistettiin ennen tarjouspyyntöjä?
Toki hyväksytty tarjous oli ylivoimaisesti edullisin muihin verrattuna. Joidenkin tarjous oli yli 300.000 euroa. Pari vuotta sitten aluksen arvo romuna pohjassakin oli vielä urakkakustannusten verrran.
Oikeuden päätöksen mukaan kaupungilla on oikeus nostaa alus ja periä sen kustannukset omistajalta. Se mahdollisuus tiedettiin etukäteen  kovin epävarmaksi. Tarjousmenettelyssä kaupunki ja Ely-keskus kuitenkin toimivat tavalla, minkä vuoksi kustannuksia tuskin voidaan enää  periä. Päätös myös romuttaa alus tarkoittaa myös vastuun ottamista kustannuksista. Urakoitsija saa  pitää  romumetallin  arvon omanaan.
Ehkä ratkaisu oli oikea.  Tiukka aikataulu  oli keskeinen tekijä urakkahinnan muodostumiselle. Kun alus sai ensin maata pohjassa monta vuotta, tuntuu kiire nyt liioittelulta. Toki nostopaikka on käytössä vain sulan veden aikana ennen kuin veneilijöiden paatteja aletaan nostaa talviteloille. Alus olisi  ehkä voitu  uittaakin muualle purettavaksi.
Kiireen todellinen syy oli  Ely-keskuksen avustus. Se täytyy saada maksuun ennen vuoden vaihdetta. Ensi vuonna avustus olisi ollut epävarma.
Moni merenkulkija ei uskonut korviaan kuultuaan noin suuren aluksen romuttamisesta.
Teräsrunkoisen alus  ei mätäne vedessä. Uppoamisen syyhän oli todennäköisesti moottorin jäähdytysvesiputken halkeaminen jäätymisen seurauksena. Pienikin vuoto upottaa ison aluksen, jos sen perään ei katsota.
No, lasku veronmaksajille on joka tapauksessa suuri. Silti tärkeintä on, että Särkänsalmessa ei enää ole yhtään alusta pohjassa.

Järjestelmän vanki

Varsinaissuomalaisia kuntia on huolettanut valtionosuusuudistus, joka vie varoja etenkin Turulta ja Naantalilta. Sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksien supistuminen johtuu uudesta ns. tarvepainotetusta laskentatavasta, joka on epäedullinen yleensä Varsinais-Suomelle, koska täällä on muuta maata terveempää väkeä ja ikärakenne on kohtuullisen nuori.
Tästä seuraa automaattisesti kunnille paineita palveluittensa kustannusten kattamisessa. Mielenkiintoista on se, että edelleenkään keskustelu ei käynnisty itse kustannuksista. Valtioneuvoston viesti on se, että täällä käytetään palveluiden järjestämiseen liian paljon rahaa. Nyt kunnat voivat itse päättää haalitaanko lisää rahaa vai  karsitaanko kustannuksista. Kustannusten karsimisesta on äärettömän pitkä matka palveluiden karsimiseen. Kysymys on vain ns. tuotantotavasta.
Sote-uudistukselle on asetettu paljon paukkuja. En jaksa uskoa sen tuovan mitään uutta. Vain kustannustietoisuuden lisääminen jokaisella tehtäväalueella pakottaisi muuttamaan tapoja.
Oma lukunsa kuntien kustannusjahdissa on meidän päätöksentekojärjestelmä, joka on kaksiteräinen miekka. Meillä on virkamiesorganisaatio, joka on ammattiorganisaatio. Sen johtamisjärjestelmä on sama kuin yrityksissäkin. Periaatteessa se selviäisi tehtävistä ilman hallitusta ja  lautakuntiakin. Pelkkä virkavastuukin riittäisi.
 Demokratian nimissä maallikko-luottamushenkilöistä rakennettu päätöksentekojärjestelmä sekoittaa "ihanasti" virkavastuun rajan, vaikka niin ei tarvisi olla. Hallitus ei ole vastuussa virkamiesten esityksistä. Paitsi, jos hallitus ryhtyy sorvaamaan jotain muuta kuin mitä virkamies on esittänyt.  Vastuun palloa onkin helppo vierittää terältä toiselle ja  sivuun alkuperäisestä tarkoituksesta.

Tästä seuraa myös, että luottamushenkilöistä tulee  pian  tehtävänsä vanki. Kerran tehdyn oman päätöksen arvostelun sietäminen on vaikeaa. Muutosvastarinta on siten voimakasta. Vastaan pistävät työntekijöiden lisäksi myös luottamushenkilöt. Selvitysten mukaan virkamiehet olisivat  selvästi rohkeampia muutoksiin kuin luottamushenkilöt.
Toisaalta myös luottamushenkilöissä on niitä, jotka ovat  päätösten hitauteen, turhaan byrokratiaan ja löysään rahankäyttöön ja epäselviin toimenkuviin kyllästyneitä.
Näinä vaikeina aikana olisi aihetta suoristaa selkä ja selventää kaksi teräisen miekan molemmat reunat. Vastuu taloudesta, toiminnan tehokkuudesta ja palveluiden laadusta on virkamiesorganisaatiolla. Luottamusmiesten tehtävä on lähinnä valvoa, että talousarviossa pysytään, toiminta on asetettujen tavoitteiden mukaista ja palvelut kattavat tarpeet tasapuolisesti annettujen resurssien rajoissa. Taloudenpidossa puoluepolitiikalla ei ole sijaa pennin vertaa.

Kuntien talous enemmän ajautuu kuin ohjautuu jonkin tulokseen. Vuoden aikana tapahtuvat talousarviomenojen muutokset ovat yleisesti yhden veroprosentin luokkaa tai enemmän.
Verotulojen tilitysten määrille kunnat eivät toki mahda mitään, mutta  menot ovat virkamiesjohdon käsissä. Yrityksissä on sanonta, että se voi itse päättää vain  menoistaan, sillä tuloista päättävät asiakkaat. Myös kuntapäättäjän pitäisi pitää tämä mielessä.
Viimeistään nyt pitäisi jokaisen kiinnostua paitsi palvelun laadusta myös siitä, mitä se maksaa. Mitä se  maksaa meillä, mitä naapurissa, maassa keskimäärin tai missä se on edullisimmin tuotettu. Kiinnostus voi tuottaa yllättäviä vastauksia.
Kunpa itsekin voisi tehdä asioita miettimättä, mitä se maksaa.

Minä, kulttuurin vastustaja!

Kuulun ilmeisesti monen mielestä kulttuurin vastustajiin kun olen puhunut senkin alan kustannusten kuriin laittamisesta. Minusta kultuurin suurimmat vastustajat ovat kuitenkin niitä, jotka puolustavat nykyisiä rakenteita ja pyrkivät vesittämään keskustelunkin aiheesta.
Olen käyttänyt Turun selvästi yli valtakunnan keskiarvon ylittäviä kulttuurimenoja yhtenä esimerkkinä, mihin julkisen menojen säästökuurissa pitää kiinittää huomiota. Turku käyttää sinänsä hyvin korkeatasoisiin ja kunnianhimoisesti järjestettyihin näyttelyhin, konsertteihin ja muihin esityksiin useita satoja euroja per asukas vuodessa. Summa oli vuonna 2012 noin puolet siitä, mitä perusopetus maksoi per asukas.
Parhaillaan on meneillään repivä jukinen keskustelu perusopetukseen liittyvistä supistuksista, koulujen lakkauttamisesta. Turkulaiseen tapaan jo virkamiesesitys on ollut julkisuudessa ennen kuin edes lautakunta on siihen ehtinyt ottaa kantaa. Tämä teatteri - yhteiskunnan varoilla - on toistunut joka vuosi.
Perusopetus on kunnan lakisääteinen tehtävä kun taas kulttuurimenot ovat - toki valtion osittain tukemia - paljolti kunnan omassa harkinnassa. Perusopetuksen menot Turussa on selvästi alle maan keskiarvon kun kulttuurimenot ovat maan korkeimpia ja moninkertaiset keskiarvoon verrattuna. Isojen kaupunkien joukossa erot eivät ole suuret, mutta toimintavatkin ovat saman kaltaiset.
Naapurikuntalaisena minua harmittaa keskustelu siitä, että Turku järjestää  kulttuuripalveluita, joita myös naapurikunnan asukkaat käyttävät ja joihin myös niiden pitäisi enenemmän osallistua. Ei siis päästä päättämään tarjonnasta vaan vain osallistumaan kustannuksiin.
Totta. Itse osallitun nyt keskusteluun, miten menot voidaan saada siedettävälle tasolle ilman, että tarjonnasta tinkiä. Yksi ratkaisu on lisätä tarjontaa eli tuloja nykyisillä kustannuksilla.
Olen aikaisemmin käyttänyt esimerkkinä Prahan kuuluisaa sinfoniaorkesteria, jonka soittajien leipä ei ole niin hyvin turvattu kuin suurten kaupunkien orkestereiden. Prahassa orkesterin soittajat ovat päivällä kadulla jakamassa esitteitä illan esityksestä, ohjaavat kiinnostuneet lippuluukulle ja ovat sitten itse esiintymässä viitenä ilta viikossa päivän aikana hankitulle yleisölleen.
En tarkoita, että meidänkin pitäisi pistää soittajat kadulle tienaamaan, vaan haluaan korostaa kuinka tärkeä on yleisö ja lipun myyntitulot kustannusten kattajana. On hyvä, että esityksissä pyritään täydellisyyteen ja esiinnytään vasta sitten, kun koko orkesteri on valmis, mutta olisiko sitä ennen muita tapoja tarjota elämyksiä kuluttajille, joista voisi tulla lisätuottoja menojen katteeksi? Enkä nyt tarkoita turkulaista musiikkitarjontaa, vaan kaikkea kulttuurin varjon alla olevaa toimintaa, jota tuetaan yhteiskunnan varoin.
Näinä aikoina ei tarvitse olla kummoinenkaan tulevaisuuden ennustaja kun voi sanoa, että kulttuurimenoihin tullaan puuttumaan rajustikin riippumatta siitä, lukeutuuko kulttuurin vastustajiin vai kannattajiin. Ne, jotka ovat pitäneet yrtitysten edustusmenojen vähennysoikeutta kohtuuttomana ja siitä syystä sitä halunneet rajata, ovat joko tietoisesti tai tietämättämään vähentäneet paitsi ravintoloiden myös teattereiden ja muiden taide-esitysten katsojia. Samalla se on ollut omiaan kaventamaan yksityistä kulttuuritarjontaa tai ainakin järjestäjien rahapussia. Olemmeko sitä mieltä, että vain yhteiskunnan tarjoamat/tukemat kulttuurielämykset ovat riittäviä? Tuo yritysten edustusmenojen verovähennysoikeus on osittain palautumassa ensi vuoden alussa. Siitä on kuitenkin vielä pitkä matka siihen, mitä monissa maissa, joissa yritykset lajoituksineen ja taidekokoelmineen edustavat leimallisesti koko maan kulttuuritarjontaa.
Verotus on Suomessa pääroolissa monessa muussakin asiassa. Meillä erilaisia haittaveroja tupakalle, alkoholille, sokerille jne. Suomessa on voimallisesti korotettu pääomaverotusta korkeista osinko- ja optiotuotoista viisastuneena. Pääomalle on asetettu lisää haittaveroja. Sen seurauksena investoinnit ovat kaikonneet vieraisiin maihin. Tuska kasvaa. Vain kateuden määrä on livenetynyt. Siitähän yritysten edustusmenojen verovähenyysoikeuksiin puuttumisessakin on lähinnä kysymys. Vai oletko toista mieltä?

Missä jonossa seisot?

Oletko asioinut hiljan pankissa, yrittänyt varata aikaa terveyskeskukseen, poliisilaitokselle tai vaikka yrittänyt otta yhteyttä puhelinoperaattoriisi?  Onko Sinunkin kokemuksesi se, että olet pitkän pitkässä jonossa, näkyvässä tai näkymättömässä? Mitättömänkin asian hoittamiseen kuluu kohtuuttomasti aikaa.

On kuitenkin vakaviakin asioita, joiden käsittelyajat ovat kohtuuttoman pitkät. Terveydenhuoltoon Suomessa käytetään pohjoismaisen hyvinvointivaltion tapaan runsaasti rahaa, mutta silti tarvittiin erillinen laki määrittämään potilasjonolle maksimiaika. Oikeuslaitoksessa tapausten käsittelyajat ovat venyneet niin pitkiksi, että pelkkä oikeuden käynnin kesto on jo eräissä tapauksissa luettu osaksi rangaistusta. Myös hallinto-oikeudet ovat  ruuhkautuneet niin, että tapauksen kuin tapauksen käsittelyyn on syytä varata aikaa vuoden verran.

Millainen siis on yhteiskunta, jolla on varaa seisottaa terveitä tai sairaita ihmisiä jonossa? Millainen on yrityksen asema markkinataloudessa, kun se voi piilottaa suorat yhteytietonsa ja vastata maksavien asiakkaiden kysymyksiin vain siinä tahdissa kuin itse haluaa?

Millainen on sellainen oikeusjärjestelmä, joka pitää oikeutettuna pitää ihmisiä syytettyjen penkillä vuositolkulla?

Oikeuskäsittelyn pitkä kesto olisi ymmärrettävää, jos meillä olisi vain yksi tuomioistuin eikä sen päätöksistä olisi valitusoikeutta. Näin ei kuitenkaan ole.  Pitkistä käsittelyajoista huolimatta valitusten määrä on suuri. Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi vähintään kahdessa oikeusasteessa.

Sekin tuntuun erikoiselta, ettei pienistäkään rikoksista saada aikaan päätöstä, johon osapuolet olisivat tyytyväisiä. Jotain meidän järjestelmässämme on pahasti pielessä.

Kaikille edellä kuvatuille jonotuksille on tunnusomaista, että ne toimivat saralla, jolla ei ole kilpailua tai ne ovat kyllin suuria toimijoita, joihin kilpailuasetelmat eivät enää vaikuta. Terveydenhuollossa julkisen palvelun osuus on niin suurta ja osin erikoistunuttakin, ettei asiakkuuden katoamisesta ole pelkoa tai sen turvaamisen kannalta olisi tarvetta ajatella palvelun nopeutta. Toki terveydenhuolto kantaa vastuunsa asiakkaan terveydestä. Niiden terveydestä, jotka ovat jonosta hoitoon selviytyneet.

Kilpailun lisääminen voisi auttaa, mutta se ei mielestäni ole ongelman ratkaisu. Ratkaisu pitää löytyä viranomaisorganisaation sisältä.

Täydellisyyden tavoittelu on toki sinänsä hyvä piirre, mutta ilmeisesti yhteiskuntamme taloudellinen kantokyky ei sellaista kestä. On löydettävä uusia nopeutettuja menetelmiä. Kysymys on vastuun ottamisesta ja sen kantamisesta. Miksi juristeja ja lääkäreitä koulutetaan kalliisti yhteiskunnan kustannuksella, jos ne virassaan eivät tee ratkaisuja vaan pitkittävät niitä tai siirtävät toisten tehtäväksi.

Toisaalta julkisessa taloudessa käsittelyaikojen pituutta on pidetty merkkinä resurssien niukkuudesta. Totta onkin, että tekemättömät työt ovat kasaantuneet. Tosin millään resursseilla jonoja ei saada puretuksi omaksutuilla toimintatavoilla.

Verovaroilla toimivat järjestelmät laskevat toimintansa kustannukset vain omien työsuoritustensa perusteella. Kansantaloudessa kuitenkin kaikki riippuu kaikesta. Mikä olisikaan hinta, jos odotuksen ja jonotuksen todelliset kustannukset laskettaisiin mukaan. Ja mikä olisikaan tuotto yhteiskunnalle, jos jonoja ei olisi.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri käy esimerkistä. Viime vuoden marraskuussa valtuusto vielä varautui 15 miljoona euron alijäämään vuodelle 2013. Lomautusten takia jouduttiin syksyllä laittamaan iso pyörä päälle potilasjonojen purkamisessa. Jonot lyhenivät yli odotusten, minkä seurauksena tulot kasvoivat yli odotusten ja lopulta alijäämä jäi n. 6 miljoonaan euroon.

Oikeuslaitoskin pelastaisi sekä maineensa että taloutensa, jos pallottelun sijasta syntyisi valmista jälkeä.
Puhelinoperaattoreiden tai pankkien jonoista en sano mitään.

Ainoa jono mikä tuntuu hyvältä, on jono grillikioskin edessä ravintolaillan jälkeen. Siitä kun voi lähteä pois, jos ei jaksa odottaa.

Poliitikko vai mannekiini?

Kumpi  mahtaa olla suurempi maineen menetys, poliitikko vai mannekiini? Nimittäin lyhyen poliittisen urani alkajaisiksi olin eilen sunnuntaina Naantalin Unikeonpäivillä molempia virallisesti. Poliitikan toria juontanut  Markku Heikkilä totesi kaikkien panelisitien olen hyviä poliitikkoja kun puheenvuorot olivat niin pitkiä. Olen siis poliitikko. Päivällä olin kahdessa arvostettujen muodinluojien Marjo Sjörosin ja Jukka Rintala muotinäytöksessä.
Isänmaa vaatii uhrautumista.

Politiikan torilla päästiin mielestäni varsin hyvään keskusteluun sisäpolitiikasta keskustan Pekka Myllymäen,  kristillisten Jukka-Pekka Kuokkasen, perussuomalaisten Vilhelm Junnilan, vihreiden Saara Ilvessalon ja sdp:n Ilkka Kantolan kanssa.

Onkohan se omaa kokemattomuuttani kun en osaa laittaa arvojärjestykseen kummat ovat tärkeämpiä lapset vai vanhukse tai  sairaat vai työttömät. Se voi olla politiikkaa, että katsotaan yleisöä ja päätellään siitä, ketkä tänään ovat arvojärjestyksessä tärkeimpiä. Valitan, se ei irtoa minusta.

Kokeineidenkin poliitikkojen kanssa keskustelu taloudesta tuntuu vaikealta. Pekka Myllymäki ja Jukka-Pekka Kuokkanen peesasivat, kun pidin taloutta aivan keskeisessä ytimessä näissä vaaleissa. Ilkka Kantola puolestaan piti talouskeskustelua liiallisena  ja todisti, ettei julkinen talous Suomessa ole kansainvälisesti merkittävästi muita suurempi. Sote-uudistuskin on jo menojen hallintaa.

Tästä olen Ilkan kanssa eri mieltä. Sairaanhoitopiirimme on ensi vuoden alussa kriisikuntayhtymä. Sen siirto suurempaan yksikköön ei korjaa, korkeintaa peittää tosiasioita.

Tilastoilla voidaan leikitellä politiikassakin, mutta valtiontalouden 15 prosentin alijäämä ja julkisen talouden 100 miljardin velkamäärä, joka alati kasvaa, ei ole tilastostatistiikkaa vaan faktaa. Jos näissä vaaleissa ja jo sitä ennen talouden tilaa ei oteta vakavasti, uutta nousukautta ja helpompia aikoja meille ei tule.

Kuten omassa puheenvuorossani sanoin julkisen talouden alasajo tai tehokkuuden tavoittelu ovat kaksi
eri asiaa. Alasajolla minä  ymmärrän päivähoidon ja  terveyspalvelujen lakkauttamista tai sairaaloiden sulkemista.
Julkien talouden tehostaminen, mikä on minun ykköspointtini, ymmärrän  palvelujen tuottamista pienemmillä kustannuksilla, päivähoidon ja terveyspalveluiden parantamista ja jopa uuden sairaalan rakentamista.  Kotitaloudessakin tarkalla taloudella saadaan enemmän aikaan.

Suomessa julkinen talous on jatkanut kasvuaan  muusta talouskehityksestä riippumatta. On selvää, että se on luonut myös  tehottomuutta ja rakenteellisia vääristymiä, jotka syövät voimavaroja, joita tarvittaisiin kipeästi muualla. Samasta syystä kuin miksi julkinen talous on kasvanut, vaikka muilla menee huonosti, samasta syytä kuntauudistuksen muutokset ja sote-uudistuksen totetutus ( tämä on ennustukseni) eivät tule olemaan kustanusvaikutuksiltaan sitä, mitä kuntalaiset odottavat. Talous ei riittävästi ohjaa uudistuksia, vaan siihen sekoittuvat puoluepoliittiset ja valtapoliittiset tavoitteet. Sitä veronmaksajan rahapussi ei enää kestä.

Ongelman ydin näkyi myös paneelissa. Ne, jotka eivät ole talousasioista innostuneita, ovat politiikan mannekiineja. He onnistuvat ohjaamaan huomion muualle, vesittämään keskustelun niin, etteivät muutoksen tarpeet hahmotu riittävästi. Toisen näkemyksiä voidaan vähätellä, jolloin kuulijatkin tulevat epävarmoiksi.

Edessä olevina vaikeina aikoina ei olisi pahasta vaikka eduskunta olisi täynnä iiro viinasia, valtiontalouden hoitajia, jotka omasta edusta ja maineesta piittaamatta laittaisivat maan asioita kuntoon. 1990-luvun lamasta nousi uusi uudistunut Suomi. Nyt pahaa pelkään, että tästä lamasta ei nousta silloinkaan kun  teollisuudella menee jo paremmin.

Eduskunnalla on valta asettaa säännöt valtion ja kuntienkin varojen käytölle. Suomi ei ole paratiisisaari, jossa on varaa järjestää palveluita kustannuksista piittaamatta. Minä vaihtaisin valtion ja kuntien ja niiden osastojen johtoon virkamiehiä, jotka ymmärtävät euron arvon. Vaatisin alati uusia vaihtoehtoja, miten palvelut tulisi järjestää ei vain toiminnallisesti vaan myös taloudellisesti järkevästi. Kustannustietoisuus läpi organisaation on kunnissa ja virastoissa varsin heikkoa. Sellaista ei ole ennen vaadittukaan.

Nykyisten rakenteiden puolustajat ovat suurin uhka hyvinvointiyhteiskunnallemme. Eikä siinä väitteessä ole yhtään puoluepolitiikkaa, sillä vanhojen rakeneiden myöntäminen tarkoittaa myös tehtyjen virheiden tunnustamista. Niitä me kaikki olemme tehneet.

Sananvapaus on voitettava 100 - 0

Sananvapaus on Suomessa niin rajoittamatonta, ettemme enää oikein ymmärrä mitä se tarkoittaa. Vasta tai viimeistään Ukrainan kriisi on avannut monen silmät ymmärtämään, mikä se toinen vaihtoehto voisi olla. Suomi voisi hyvin olla samanlainen maa kuin naapurinsa, missä tiedotusvälineen toimintavapaus riippuu siitä, kuinka hyvin se noudattaa ylimmän polittisen vallan valitsemaa linjaa. Suomi voisi olla maa, jonka valtiojohto käyttää tukahdettua ilmaisuvapautta yksin omien päämääriensä toteuttamiseen. Propaganda on sanan varsinaisessa merkityksessä palannut arkipäivän uutisiin. Suurellakin medialla on täysi työ yrittää pysyä oikean tiedon perässä.
Se, että Suomi on yksi  maailman vähiten korruptoituneista maista ja kansalaisilla ja medialla on rajoittamaton toimintavapaus, liittyvät läheisesti yhteen. Median tehtävä on vainukoiran lailla valvoa vallanpitäjiä. Sillä on oikeus ja velvollisuus nostaa julkisuuteen asioita, jotka eivät ole päättäjien mieleen. Aika ajoin kohua näyttäisi syntyvän tyhjästäkin, mutta sekin on merkki siitä, että media ja vallanpitäjät ovat erillään toisistaan.
Historioitsijoilla on varmaan hyvä selitys sille, miksi Suomessa sananvapaus on voinut toteutua ja kehittyä siten kuin on käynyt. Nykyisen somen aikakaudellakaan ei ole noussut keskustelua sääntöjen tiukentamisesta, vaan ylilyönnit on ratkottu tapaus kerrallaan. Pieni itsenäinen Suomi on nähnyt toisin kuin iso naapurinsa vapaudessa enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.
Tässä ajassa on kuitenkin piirteitä ja ilmiöitä, joihin pitää suhtautua vakavasti. Mitä tapahtuu, jos täysin vapaaseen  ilmaisuvapauteen aletaan järjestelmällisesti syöttämään tietoa, jonka tavoitteet ovat muut kuin suomalaisen kansavallan ja demokratian pönkittäminen. Mitä, jos keskustelua ei enää käydäkään vilpittömässä mielessä avoimin kortein? Mitä, jos sanat ja sanoma tuleekin Ukrainan tavoin kommandonaamioiden ja tummien lasien takaa niin, ettei sanoman alkuperää tunnisteta eikä sanoman tarkoitus avaudu vastaanottajalle.
Propaganda on tiedotussotaa; Sen tavoitteena on rikkoa sisäiset rintamat.  Horjuttaa kansalaisten luottamusta toisiinsa ja etenkin omiin vallankäyttäjiinsä. Aktiivisesti tiedotusvälineitä seuranneet varmasti tunnistavat jo mitä tarkoitan.
Jos sellaiselle tiedonvälitykselle Suomessa on kritiikittömästi sijaa, se tarkoittaa myös sitä, että sekä vallankäyttäjien ja opposition tervekin kritiikki voi alkaa tuntua epäilyttävältä. Riidan siementen ja epäluottamuksen kylväminen ovat tiedotussodan tärkeitä päämääriä.
Suomalaisten pitää itse oivaltaa ja tunnistaa kulloisetkin ajan virtaukset. Suomen tappio jääkiekon MM-turnauksessa Venäjälle voi tuntua tuskalliselta, mutta sananvapaussotaa meidän ei ole varaa hävitä.  Se on voittettava 100-0.
Median murroksesta huolimatta meillä on edelleen toimituksiltaan vahvoja mediataloja. Yleisradion rooli juuri nyt on vähintää yhtä tärkeä kuin nuoren itsenäisen valtion ensimmäisten vuosikymmenten aikana. Ylen niin kuin muiden mediatalojen on tunnistettava  sanavapautta ja tiedonvälityksen oikeellisuutta uhkaavat pilvet. Merkkeihin pitää suhtautua vakavasti. Median ei pidä ryhtyä kuuntelemaan vallanpitäjiä enempää kuin aiemmin, mutta silti suurissakin toimituksissa on varaa ainakin hieman ryhdistäytyä ja miettiä, mitä lukijat ja kuuntelijat heiltä tässä ajassa odottavat. Mediatalojen YT-neuvottelut eivät ole kuitenkaan lukijan kannalta se suurin juttu. Valppaus ei saa horjua, vaikka taloudessa on edessä vain epävarmoja aikoja.
Suomalaisessa sanavapaudessa on olleellista se, että lukijat ja kuulijat tietävät joka hetki, että toimitukset tuottavat sellaista tietoa, johon voi luottaa. Sitä luottamusta ei pidä ehdoin tahdoin tahallaan horjuttaa. Ei sisältä eikä ulkoa.

Turku näyttää suuntaa

Kuntajakoselvitykset eivät ole eheyttäneet vaan paremminkin jakaneet maakuntaa. Turku vastaan muut asetelma säilyy niin pitkään, että nykyinen, turhauttavaltakin tuntuva kierros on käyty loppuun.
Sen sijaan valtionosuusuuditus ja yleinen taloudellinen tilanne on saanut Turun ryhtymään niihin toimiin, mikä sen olisi pitänyt aloittaa ponnekkaasti jo kauan sitten. Pienten askelten taktiikalla henkilömenoja olisi kevennetty ja organisaatiota suoristettu ilman itkua ja hammasten kiristelyä.
Täytyy toivoa, että nyt aloitettava 350 hengen vähennysohjelma toteutuu ja tasoittaa tietä tuleville uudistuksille.

Henkilöstön vähentäminen, YT-neuvottelut ja irtisanomiset ovat poliittiselle järjestelmälle myrkkyä. Niin sanotun demokrtian nimissä sellaiseen ei poliitikoilla ole rohkeutta eikä ehkä taitoakaan. Kun kuilu tulojen ja menojen välillä on riittävän suuri, on vaihtoehdoista ikävin jäljellä. Jos siihen ei vielä silloinkaan tartuta, löytävät kaikki itsensä sen ammottavan kuilun pohjalta. Päättämättömydestä on tullut uhka demokratialle ja maan tasa-arvoiselle kehitykselle.

Toivon siis Turulle onnea vaikealla mutta välttämättömällä tiellä. Puolueiden väristä riippumatta pitäisi selkeyttää samalla omat toimintatapansa ja tavoitteensa. Ei ole temppu estää kaikki uudistukset. Se on jo nähty. Sen sijaan vaikeuksista nousemiseen tarvitaan  yksituumaisuutta. Ilman sitä ei ole toivoa.

Kaikesta ei voida olla yksimielisisiä. On siis etsittävä ne peruspilarit, joista voidaan olla yhtä mieltä ja sitten vain pitää niistä kiinni.

Turun talous ei tule kuntoon vuodessa eikä kahdessa. On siis sovittava sekä lyhyen tähtäimen että pitkän tähtäimen ohjelmasta. Lyhyen tähtäimen tavoite on se, että kaikki hallintokunnat sitoutuvat yhteiseen tavoitteeseen. Se alkaa oman vastuualueen tarkastelulla. Ensimmäisenä edessä ei ole palvelujen karsiminen tai lakkauttaminen vaan niiden kustannusten tarkastelu. Tilivelvollisen vastuulla on se, että talousarvion luvuissa pysytään, menot alitetaan ja tulot ylitetään, jos mahdolista.
Tilivastuu ei ole kaupunginhallituksella tai lautakunnilla. Kaupungin ohjesäännössä tilivastuu on aina viranhaltijalla. Nyt hänet on nostettava tulojen ja menojen vartijaksi.

Toiseksi kaikkien on sitouduttava siihen, että kaupungin menot tästä eteenpäin eivät vain pysy budjetissa, vaan ne aina alittavat yleisen kustannustason nousun. Ne alittavat verotulojen ja yleensä tulojen kasvuprosentin. Kaupungin tytäryhtiöt tavoittelevat tuloksen tuhlaamisen sijasta kustannustehokkuutta siten kuin osakehyhtiöiden tuleekin tehdä.
Kilpailemalla yleistä kustannuskehitystä vastaan tulevat vuodet antavat liikkumatilaa ja pelivaraa kaupungin taloudelle.

Kolmas tärkeä tavoite on tuottaa muita paremmat palvelut muita pienemmillä kustannuksilla. Ei riitä, että palvelut tuotetaan muita paremmin, sillä ilman kustannustehokkuutta koko maan talous vaarassa. Tietoja Turun palveluiden hinnoista löytyy tuoreesta Naantalin arviointikertomuksestakin. Tuoreita lukuja tulee viimeistään syyskuussa Tilastokeskukselta.
Miksi Turussa pitäisi kuntalaisten maksaa palveluistaan muuta maata enemmän, jos täällä jo on muuta paremmat puitteet ja muita osaavampi henkilökunta. Hyvät yritykset eivät menesty siksi, että niillä on kallimmaat kustannukset kuin muilla, vaan sillä, että ne onnistuvat tuottamaan palvelunsa tai tuotteensa paremmin muita pienemmillä kustannuksilla.
Kustannuslähtöinen tai edes sitä lähestyminen ei ole uhka kunnallisille palveluille. Todellinen uhka on nykyinen käytäntö ja menokehitys. Järjestelmästä  itsestään on tullut  uhka palveluille. Siihen on saatava muutos. Jos Turku siinä onnistuu, on muidenkin suurten kaupunkien ja omien piten kuntien sitä seurattava. Siinä mielessä Turkua tarvitaan uuden suunnan näyttäjäksi. Se on maakunnan veturin oikeus ja velvollisuus.

Henkilökunnan arvon oivaltaminen suuri haaste

Naantalin kaupungin tarkasastuslautakunnan arviointikertomuksessa on annetu suuri huomio kaupungin henkilöstöpolitiikalle. Yli 1000 hengen organisaation tärkeimmän johtamisvälineen, kehityskeskustelujen mahdollisuudet oli hyödyntämättä ja oivaltamatta. Toisena vuotena perä jälkeen keskusteluja käytiin reilun joka toisen työntekijän kanssa. Heistä joka toinen piti niitä hyödyttömänä.
Kun ylin johtoporraskaan ei niitä käynyt, se tarkoittaa, että koko kaupungin strategiset ja taloudelliset tavoitteet eivät voineet koskaan saavuttaa koko henkilökuntaa.
Kun kuvaan liitetään vielä kokonaan ohjeistusta vailla olevat normaalit työsopimuslain tarkoittamat työntekijän ohjaamiskeinot, voi kärjistetysti sanoa, että Naantalissa on itse ohjautuva työorganisaatio.

Ilmaisu ei toki tee oikeutta suurelle osalle henkilökuntaa, joiden työ on tiukasti rytmitetty joka päivä aamun alusta loppuun. Mutta luvut antavat olettaa, että sielläkin joku luistaa vastuusta. Jos se joku on, se on esimies.
Itse ohjautuva tai ilman työnohjausta toimiva organisaatio helposti ajautuu tekemään kyllä töitä tosissaan, mutta kukaan ei arvioi tehtävien tärkeyttä tavoitteiden kannalta. Siitä seuraa usein se, että työpäivän rutiineihin tulee yllättäviä muutoksia. Epäoleellisten tehtävien lisäksi pitää selvitä pakollisistakin rutiineista. Tekijä uupuu, työilmapiiri heikkenee ja tekeminen hidastuu. Jos esimiehellä ei ole homma hanskassa, on porukan vaatimukseen resurssien lisäämisestä pakko alistua. Se on myös lepsulle johtajalle helpoin tie.
Naantalin kaupungissa eläkeiän saavuttaa n. 40 henkeä vuodessa. Vuoteen 2017 mennessä se tarkoittaa n. 7 miljoonan euroan palkkasummaa vuodessa, joka  on uudelleen järjestettävissä.  Viime vuonna eläköityi 35 vakituista työntekijää. Näiden tehtävistä puolet hoidettiin muutenkin kuin virkaa tai tointa auki julismatamatta. Varsin usein se tarkoitti tehtävien hoitamista määräaikaisella työsuhteella, mikä käytännössä ei vielä ole ratkaisu.
Rohkenen epäillä, että Naantalissa tuo 7 miljoonan euron mahdollisuus jää toteutumatta ellei siitä synny oikeaa, todellista ja tavoitteellista ohjelmaa tämän vuoden aikana. Käytännössähän se tarkoittaisi sitä, että henkilön esimies valmistelee omassa organisaatiossa vaihtoehtoja tehtävien hoitamiselle. Kehityskeskustelussa hänen pitäisi tunnustella ja valmentaa alaisiaan ottamaan vastaan uusia tehtäviä ja haasteita. Ei tietenkään samalla palkalla vaan kohtuullista korvausta vastaan.
Esimiehillä harvoilla kuitenkin on valtuuksia käydä noita keskusteluja. Siellä missä niitä valmiuksia on, niiden tulokset näkyvät jo nyt kehityksessä.
Selitys yleensä on, ettei eläkeiän lähestyvän tarvitse ilmoittaa, milloin hän aikoo jäädä eläkkeelle, jolloin tehtävien täyttämistäkään ei voi etukäteen suunnitella. Se on huono selitys, sillä ihminen voi äkillisesti sairastua vaikka huomenna ja silti tehtävät on jotenkin hoidettava.
Esimiehiin liittyy myös tilintarkastajien antama huomautus määrärahojen ylityksistä. Tehtäväalueilta ei tullut valtuustolle ylityspyyntöjä, vaikka kehitys oli ollut näkyvissä jo pitkän aikaa. Kunnallislaki edellyttää, että tilikauden aikana tiedossa olevat  ylitykset on tuotava valtuustoon ennen tilikauden päättymistä. Viime vuonna talousarvioon tuli 2,2 miljoonan euron edestä muutoksia tilikauden aikana. Hyväksymättömiä ylityksiä oli n. 0,4 miljoonaa euroa, jotka valtuusto vahvisti kesäkuun kokouksessa.
Se ei ole lautakunnan tehtävä valvoa, että ylitykset tulevat valtuustolle. Tehtäväalueelle on määrätty henkilö, joka tilivelvollinen. Hänen on huolehdittava sekä määrärahojen oikeasta käytöstä että ylitystarpeen anomisesta etukäteen. Varojen käyttöön ilman lupaa pitää suhtautua yhtä vakavasti kuin miltä se kuulostaakin.
Tänä vuonna muutosten määrä on jo yli 3 miljoonaa euroa. Muutokset ovat mahdollisia ja lisämäärärahapyynnöt ymmärrettäviä. Ymmärrettäviä tai hyväksyttäviä ne eivät ole, jos niiden tarve on ollut tiedossa talousarviota valmisteltaessa. Naantali ei ollut varautunut Turun Maakaasu- ja Energiayhtiön pääoman merkitsemiseen, vaikka sellainen oli odotettavissa. Kaupuki on tehnyt myös jo useita maakauppoja tämän vuoden aikana, vaikka talousarviossa ei siihen ollut varattu määrärahoja.
Talousarvio ei ohjaakaan kaupungin kehitystä, vaan päätökset ja lisämäärärahat talousarviota. Tilinpäätös voi sitten taas olla aivan jotain muuta, mihin on varauduttu.

http://aleksis.naantali.fi/poytakirjat/kokous/20142163-4-10116.PDF

Uusi velkainen vesihuoltoyhtiö Turun seudulle?

Turun seudun kuntien yhteisen vesihuoltoyhtiön perustaminen on edennyt niin pitkälle, että kaupunginhallitukset ovat päässeet lausumaan siitä kantansa. Raision, Naantalin, Maskun ja Turun kuntien yhteinen vesihuoltoyhtiö siis saisi nykyiset vesi- ja jätevesiverkostot omistukseensa. Turun seudun Vesi Oy ja Turun Seudun Puhdistamo Oy on tarkoitus sulauttaa samassa yhteydessä, mutta myös niiden jatkaminen omina yhtiöinä on mahdollista. Ehdotonta äänivaltaa yhtiössä käyttäisi yksin Turku.
Joka tapauksessa Turun seudulle ollaan rakentamassa uutta seudullista kuntien omistamaan yhtiötä, jonka taseen arvo liikeelle lähdettäessä olisi 500 miljoonaa euroa.
Raision, Naantalin ja Maskun kannalta parasta hankkeessa on se, että kuntien vesitaksat laskisivat yhtiön toiminnan käynnistyessä. Raisio maksaa vielä epäonnistuneen oman jätevedenpuhdistamon laskua niin, että kuluttajien vesi- ja jätetaksa ovat selvästi muita korkeammat. Sille yhtiöittämisestä lankeaisi suurimmat hyödyt.
Naantali on nostanut omia taksojaan kiivaasti, joten senkin kulutusmaksuihin  olisi tulossa huojennusta. Turussa kustannuksia katetaan myös perusmaksuilla. Taksan alennus vesittyisi osittain uudella suuremmalla perusmaksulla. Omakotitalossa kustannukset voisivat jopa hieman nousta heti kohta toiminnan käynnistämisen jälkeen.

Tehdyissä selvityksissä myös todetaan, että taksojen alentaminen on tehty Turu naapurikuntien houkuttelemiseksi. Naapureista Kaarina ei kuitenkaan ole ollut edes laskelmissa mukana.
Vesiyhtiön toiminta olisi alkuvuosina tappiollista ja sitä joudutaan rahoittamaan alkuun velkarahalla. Jo perustamisvaiheessa yhtiön omavaraisuusaste on vain 10 prosenttia, joten yhtiö olisi muutenkin reunoja myöten veloissaan.

Kuntien vesihuoltoyksiköt toimivat nykyisin omakatteisesti. Naantali teki viime vuodelta pienen alijäämän, mutta jos liittymismaksut - kuten ne uudessa yhtiössä on tarkoitus tehdä - kirjattaisiin sen vuoden tuloiksi, olisi vesilaitoksen tulos ollut positiivinen ilman viimeistä taksan korotustakin. Korotus tukikin enemmän yhtiöittämistavoitetta kuin talouden tasapainoa.

Periaatteessa julkisen talouden velkaantumiseen pitää suhtautua kriittisesti. Ensi vuoden alusta lukien kuntien konsernitase tulee uuteen tarkasteluun ja myös kuntayhtymät voidaan tunnuslukujen perusteella määrittää kriisiyhtymiksi. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on yksi sellainen.

Vesihuoltoyhtiössä kuntien omaisuus ja velat siirtyisivät uudelle omistajalle. Kunnat eivät saisi kaupasta korvausta heti, vaan kauppasumman yhtiö jäisi velkaa kunnille. Kunnille maksettava korko on alkuvaiheessa reilu 4,6 miljoonaa euroa vuodessa, josta Turun osuus olisi 4 miljoonaa. Kuluttajat maksaisivat koron tasaisesti kohoavan taksan muodossa. Voisi kysyä, että pitäisikö tuo korko maksaa kuntalaisille, sillä ei kunnan vaan kuntalaisten varoillahan verkostoa on rakennettu tähänkin asti.

Hinnoittelu on ja velkaantuminen yhtiöittämisessä on oma lukunsa. Minusta Naantalin ja Raision sekä Maskunkin kannalta paljon oleellisempi kysymys on, voiko kunta luovuttaa päätösvaltasa verkostonsa rakentamisesta kokonaan kunnan ulkopuolelle. Uusi yhtiö joutuu tarkastelemaan toimintaansa koko Turun seudun kannalta. Silloin Maskun tai Naantalin Luonnonmaan uudet kaava-alueet saattavat jäädä vähemmälle huomiolle Turun seudun muiden uusien asuntoalueiden rakentamisen kiireellisyysjärjestyksessä. Yhtiön on kuitenkin mitoitettava uudet investointinsa oman kantokykynsä mukaisesti. Siihen on vähemmistöosakkaiden varauduttava, jos sellaiseen lähdetään mukaan.

Tarvekerroin tekee kuntien menot vertailukelpoisiksi. Maskulla pitkä matka Naantaliin.

Turun seudun kuntajakoselvityksessä on tutkittu kuntien taloudellista asemaa monelta suunnalta. Yksi mielenkiintoisimmista mittareista on terveyden- ja vanhustenhuollon tarvevaikoidut kustannukset. Siinä ei katsota vain kuntien menoja per asukas vaan vertailussa ovat lisäksi ikärakenne, sukupuolirakenne, sairastuvuus ja sosioekonominen rakenne.
Kunnan asukasprofiilista on siis ensin luotu malli paljonko koko maan tietojen perusteella kunnan terveyden- ja vanhustenhuollon kustannukset per asukas pitäsi olla ja sitten katsottu, mitä ne todellisuudessa ovat.
Esimerkiksi Taivassalossa kunnan menot ovat 17 alueen kunnasta sijalla 15. eli 2559 euroa per asukas kun Naantalissa vastaava luku oli 1935 euroa.  Indeksillä tarkasteltuna Taivassalo onkin vertailukunnan neljänneksi edullisin. Nousiainen käytti samaan aikaan 2034 euroa per asukas. Indeksi mitattuna kunta on vertailujoukon hännillä, sijalla 16. Kunta siis käyttää terveyden- ja vanhustenhuoltoon enemmän rahaa, mitä kuntalaisten ikä ja sairastavuus antaisivat olettaa.
Maskun menot ovat asukasta kohti laskettuna pienimmästä päästä, mutta indeksi kertoo kunnan käyttävän 7 prosenttia enemmän rahaa palveluihin kuin maassa keskimäärin kun Naantali yltää samaan aikaan 98 prosenttiin maan keskiarvosta.

Maskun ja Naantalin kuntaliitosta varmasti selvitellään sillä vakavuudella, mitä selvitysmiehet ja laki edellyttää. Oma henkilökohtainen kantani kuitenkin on, että Maskun on joka tapauksessa ja ennen vuotta 2017 laitettava itse taloutensa kestävälle uralle. Kuntajakoselvityksessäkin esillä olleet ja vielä tulossa olevat tilastot antavat päättäjille tukea ryhtyä niin järeisiin toimenpiteisiin kuin talous edellyttää.
Ei ole järkeä siinä, että pahasti ylivelkaantunut kunta, joka on syönyt aiemmat ylijäämänsä ja nostanut veroprosenttinsa kattoon, jäisi odottamaan mahdollista kuntaliitosta.
Masku on ikärakenteeltaan nuorempi kunta kuin Naantali. Sen velkamäärä johtuu paljolti edellisen kuntaliitoksen perintönä saadusta taakasta, ylisuurista investoinneista kunnan kantokykyyn nähden ja tietysti lepsusta taloudenhoidosta.
Aivan mahdoton yhtälö Naantalin ja Maskun liittäminen ei ole, mutta paljon pitää vettä virrata Maskunojassa ennen kuin liitos voi toteutua. Nousiaisilla tuski on saumaa edes selvityksessä, niin kaukana kunta on Naantalista sekä henkisesti että maantieteellisesti. Sielläkin paras keino on pistää karttakeppi omasta kauluksesta sisään, ryhdistyä ja alkaa tekemään ikäviä päätöksiä.

Tuomittu yritys

Kirjoitin aiemmin blogin otsikolla Vain laskutaidotonko uskaltaa enää ryhtyä yrittäjäksi. Runsaan palautteen seurauksena jatkan yritystoimintaa liittyvien karikoiden esittelyä.
Miksi niin usein yrittäjä konkurssin tehnyt yrittäjä saa tuomion? Ovatko yrittäjät alun alkaen epärehellistä porukkaa? Houkuttaako raha vilppiin ja väärinkäytöksiin?

Sanon heti alkuun, että en puolusta yhdenkään yrityksen tai yrittäjän vilpillistä tai epärehellistä liiketoimintaa. Jatkan kuitenkin, että yritystoimintaan liittyvä lainsäädäntö voi tuottaa ja tuottaakin täysin rehellisille yrittäjille tuomoita. Jokainen tapaus pitää kuitenkin katsoa erikseen. Enkä käy nyt niitä erittelemään.

Vapaassa markkinataloudessa itse yritystoiminta on vain osittain säädelty. Alasta riippuen lupamenettely ja viranomaisvalvonta voi olla hyvin toisistaan poikkeavaa. Perusta tulee kuitenkin useimmille osakeyhtiölaista ja yleisimmistä verolaista. En erittele niitäkään lähemmin, vaan kuvaan mitä eri säännöt ja normit käytännön yrittämisessä vaikuttavat.

Tehdessään ilmoitusta elinkeinotoiminnasta ja rekisteriöidessään yrityksensä  yrittäjä sitoutuu noudattamaan kaikki voimassa olevia lakeja ja asetuksia. Yrittäjän tehtävä on selvittää, mitkä lait koskevat sen yritystä.

Esimerkiksi arvonlisäverovelvollisen velvollisuus on tehdä kuukausittain (mm. maatalouden harjoittajaa lukuun ottamatta) laskelma verollisista osotoista ja myynneistä ja ilmoittaa siitä verottajalle. Laskelman lopputuloksesta riippuen vero on maksettava verottajalle tiettyyn päivämäärään mennessä.
Jos yrityksessä on työntekijöitä palkan lisäksi  yrittäjän on tilitettävä palkasta pidätetyt verot, eläkevakuutus- ja työttömyysvakuutusmaksut yleensä palkanmaksua seuraavan kuukauden puoliväliin mennessä. Käytännössä yritykselle syntyy velkasuhde verottajaan nähden joka kuukaudelta kunnes suoritukset on maksettu.

Jos yritys myöhästyy maksuissa, seuraa joka laiminlyönnistä ensin viivästysmaksu ja vakavammasta laiminlyönnistä myös maksun korotus.

Arvonlisäveron yritys maksaa kuukausittain todellisten tulojen mukaan. Niin ikään palkan sivukulut. Niistä on pidettävä tarkkaa kirjaa, jotta maksut on paitsi tilitetty ajallaan myös oikein.

Lisäksi yritys maksaa kuukausittain ennakkoveroa yrityksen tuloksesta. Vero määräytyy edellisen vuoden todellisen tuloksen mukaan. Ennakkoveron määrää yritys on velvollinen korottamaan oma-aloitteisesti, jos yrityksen tulos sitä edellyttää.

Tästä tietysti seuraa se, että valtion kantaa yrityksistä veroa hyvin reaaliaikaisesti. Joku voisi sanoa, että etupainotteisesti. Vaikka tuloksesta maksetaan veroa tasaisestis läpi vuoden, yrityksen tulos ja myös tulot voivat kertyä hyvinkin epäsäännöllisesti tai jopa kertaluonteisesti. Yrityksen onkin usein rahoitettava verosuoritukset valtiolle muulla kuin kassavirralla.

Kun yritys sitten ajautuu taloudellisiin vaikeuksiin esim. menekin laskemisen tai luottotappioriskin takia, jäävät myös verot maksamatta. Kun yritykselle tulee maksuhäiriömerkintöjä, lakkaavat myös pankit rahoittamasta yrityksen kassavirtaa. Konkurssissa pelkät työnantajamaksujen laiminlyönneistä tai verorästeistä seuraa tuomio velallisen epärehellisyydestä. Yrittäjä ei ole noudattanut niitä sitoumuksia, mihin hän yritystä perustaessaan sitoutunut. Koska usein tappiollisten tilinpäätösten seurauksena myös osakeyhtiölain vaatima oma pääoma on tullut syödyksi, yrittäjä jättää myös noudattamatta lakia, joka vaatii omistajaa pääomittamaan yritystä niin, että oma pääoma on lain mukainen.

Kommandiittiyhtiössä tulos verotetaan yrittäjän henkilökohtaisena tulona. Hän siis saa nostaa tulonsa yksityisnostona yrityksestä ilman veroseuraamuksia. Mutta kun yritys tekee yllättäen tappiota, tulisi yrittäjän palauttaa nostamansa tulot takaisin yhtiöön tai vastata muuten, että Ky:n oma pääoma on tallella. Usein yrittäjällä ei siihen ole enää paukkuja, joten tuomio tulee silloinkin velallisen epärehellisyydestä.

Usein yrittäjää syytetään myös siitä, että se on jatkanut tulojen nostamista yrityksestä, vaikka yrityksen tulos ei sitä olisi sallinut. Yrittäjä on kuitenkin usein esimerkiksi  yrityskauppojen yhteydessä ottanut ison henkilökohtaisen lainan, jonka maksut lankeavat yrityksen tuloskunnosta riippumatta. Perhekin on elätettävä.

Meillä on suomessa lukuisa määrä yrityksiä, joiden oma pääoma ei ole osakeyhtiölain mukainen. Niin kauan kuin yritys toimii, se ei ole ehkä muuta kuin tilintarkastajien huomion kohteena. Mutta kun yritys on konkurssissa, tilintarkastajien useat huomautukset todistavatkin, että teko on ollut jatkuvaa, joten se on oikeudessa raskauttava tekijä.

Oikeudessa käsitellään myös muiden velkojien kuin verottajan saatavia. Pankit ovat vastuussa omasta luotonannostaan. Kun yritys on laiminlyönyt sekä verovelkojen että pankkivelkojen maksun, pankilla on kiusaus yhtyä verottajan näkemykseen velallisen epärehellisyydestä. Pankille on helpompi kirjata menetyksiä luottotappioiksi, jos tuomio todistaa syyllisten olleen jossain muualla. Konkurssissa minkä tahansa teollisuushallin vakuusarvo romahtaa, jos toiminta hallissa loppuu. 1990-luvun lamassa yrittäjät saivat harteilleen todistustaakan siitä, että niiden antamat vakuusarvot olivat olleet totta ennen lamaa. Harva siinä onnistui.

Joka tapauksessa yrittäjän ei kestä epäonnistua liiketoimissaan, sillä siinä ei mene vain rahat ja maine vaan päälle tulee myös tuomio. Se on yrittäjän todellinen riski.

Heikko strategia

Sairaanhoitopiirin strategia lähti valtuustosta toisen kerran uuteen valmisteluun. Nyt päätös muotoiltiin niin, ettei strategiasta tarvitse enää keskustella. Sen sijaan käytännön toimet tulevat entistä suurempaan tarkasteluun jatkossa.
Turun Sanomat julkaisi tänään (30.4.2014) artikkelin asiasta. Olli-Pekka Lehtosen mielestä strategilla olisi esitetyssä muodossa saatu 10 miljoonan euron säästöt.
Oma käsitykseni kuitenkin on, että suurin syy strategian hylkäämisessä oli, ettei johtajalla sen enempää kuin hallituksellakaan  ollut esittää kustannusvaikutuksia. Itse päätösesityksen perusteluissa todetaan, ettei kustannuksia pystytä vielä erittelemään.

Sairaanhoitopiirin liikevaihto 600 miljoonaa euroa on yhtä suuri kuin Raision Yhtymällä. Mietin miten mahtaisi yhtymässä käydä, jos hallintoneuvostolle tai yhtiökokukselle esiteltäisiin toista kertaa  strategiaa, jonka kustannusvaikutuksia ei osattaisi kertoa. Mielestäni on sama minkä konsernin johdosta on kysymys. 600 miljoonan liikevaihtoa ei hallita kädet taskussa.

Olen hieman ilkikurinen pelkistäessäni sairaanhoitopiirin talousongelmaa. Ensinnäkin strategiassa esitetty ajatus vuodeosastokirurgian keskittämisestä Turkuun ja vastaavasti päiväkirurgian siirtämisestä aluesairaaloille, toimii vain teoriassa. Vuodeoastokirurgia on puolet aluesairaaloiden toimenpiteistä. Jokainen toimenpide tuottaa keskimäärin neljän päivän hoitojakson sairaalalle. Vaikka aluesairaaloiden kirurgisista toimenpiteistä lähtisi puolet  Turkuun, lähtisi sairaalan kapasiteetista enemmän kuin kaksi kolmasosaa. Aluesairaaloista ei jäisi jäljelle kyllin toimivia yksiköitä, vaikka sairaalat saisivat saman verran päiväkirurgisia toimia kuin vuodeosastoilta lähtisi. Kun tästä ei strategiassa annettu toiminnallisia eikä taloudellisia lukuja, oli koko ajatus tukevasti ilmassa ja hyvän uskon varassa. Ainoa luku mitä tiedetään on se, että keskussairaalassa kaikki toimenpiteet maksavat kaksi kertaa niin paljon kuin aluesairaaloissa.

Muutama sana sairaanhoitopiirin talousongelmista. Sairaanhoitopiiri on kriisikuntayhtymä. Sen velkamäärän, edellisten vuosien ylijäämän ja kolmen viimeisen tilinpäätöksen perusteella se olisi kriisikunta. Ensi vuonna myös kuntayhtymät määritellään virallisestikin samoilla kriteereillä ja niiltä edellytetään samoja toimenpiteitä kuin kunnilta.

No, vuoden 2012 jälkeen viime vuosi meni yllättävän hyvin. Vielä marraskuussa valtuusto antoi piirille 8 miljoonan ylitysoikeuden menoissa. Tappioksi arvioitiin 12 miljoonaa euroa. Toteutunut olikin vain 4 miljoonaa euroa eli hälytys oli väärä. Tämän vuoden tavoite on 3 miljoonan ylijäämää. Sopeuttamistarve on virallisesti 10 miljoonaa euroa. Valtuustossa tuli tieto, että tulipalosta saatu korvaus on n. 5 miljoonaa euroa arvioitu suurempi, joten sopeuttamistarve pienee ehkä puoleen.

10 miljoonaa on iso luku. Mutta jos sitä katsotaan jälleen konsernin näkökulmasta se edustaa vain seitsemän vuorokauden menoa vastaavaa summaa. Yhden viikon menoja vastaavan summan  tinkiminen 51 viikosta ei kuulosta kovin ylivoimaiselta tehtävältä.

Tehtävä on vielä helpompi kun otetaan huomioon, että kuntien antama oikeus nostaa palvelun hintaa 3,8 prosenttia vuosittain lisää sairaanhoitopiirin tuloja n. 20 miljoonalla eurolla vuodessa.

Jotta kritiikkini olisi kyllin monipuolinen otan vielä esiin yhden asia. Sairaanhoitopiirin vertaa ja laskee palvelujensa kilpailukyä kustannuksian per asukas suhteessa muihin sairaanhoitopiireihin. Maakunnan sairastavuus ei kuitenkaan ole sama joka sairaanhoitopiirissa. Varsinais-Suomessa sairastavuus on vain 60 prosenttia maan keskiarvosta. Joidenkin kriteereiden mukaan sairaanhoitopiirimme olisi tehokas, jos sen menot olisivat 60 prosenttia muiden sairaanhoitopiirin menoista ja silloinkin suoritus olisi vain sama kuin muissa piireissä. Minusta tämä maakunta on niin hyvä, että se voisi ihan hyvin olla myös kustannuksissa tehokkaampi kuin toiset.

Kuntajakouudistus on puhdasta valtapolitiikkaa

Turun seudun kuntajakoselvitykset ensimmäiset ehdotukset julkistettiin perjantaina. Turun seutu rakentuisi sen mukaan kolmen vahvan kuntakeskuksen varaan.
Vahva peruskunta on hyvä ajatus, mutta se on melko lailla suhteellinen käsitys.
Naantalin kannalta ensimmäisessäkin ajatuksessa on kuitenkin hyvää se, että Turun seudulla voi jatkossakin olla muuta kuin yksi Turku. Heikkoa esityksessä on se, ettei edes selvittelyn alussa ole syntynyt käsitystä, mikä näitä yhdistettäviä kuntia yhdistää - muu kuin valtapolitiikka. Naantalissa ei sellaisia pyrkimyksiä ole.
Julkinen talous on heikossa hapessa. Kunta- ja hallintouudistuksissa ei kuitenkaan haluta ottaa oppia yrityksistä ja suurista yhtiöistä, joissa niissäkin ongelmatilanteissa on kysymys taloudesta ja resurssien uudelleen ohjauksesta.

On mielenkiintoista harrastaa ajatusleikkiä, mitä Turun taloudessa tapahtuu, jos Raisio ja Kaarina liitettäisiin Turkuun. Kaarina on tunnusluvuiltaan yksi maan parhaiten hoidetuista kunnista.
Raision nettomenot asukasta kohti ovat selvästi pienemmät kuin Naantalissa. Pienimmät menot ovat kuitenkin Ruskolla. Ne ovat n. 1000 euroa pienemmät asukasta kohti kuin Turussa, joka on kustannuksiltaan maakunnan kallein ja valtakunnan kalleinpia kuntia.

Ei tarvitse olla kovin kummoinen talousmies tai -nainen kun voi sanoa, että Turulla on aivan samat ongelmat kustannustensa ja kannattavuutensa kanssa  uudistuksen jälkeen kuin sitä ennen. Konsernisyhtiöille piilotetut velat ja verotilityksissä viime vuonna koko kuntakenttää koetut positiivisen suuret yllätykset saaivat näyttämään viime kauden kohtuulliselta, mutta jos sen ylijäämää verrataan miljarditason kokonaismenoihin, vaikuttaa tulos lähinnä arviointivirheeltä.
Turun veroprosentti on korkea, sen konsernivelat ovat huikeat ja valtionosuuksien määrä suuri alueen muihin kuntiin verrattuna. Riskit ovat siis Turussa eikä Turun seudulla.

Niin valtiovarainministeriö kuin Kuntaliitto kuin Turun naapurikunnatkin pystyvät lonkalta luettelmaan, missä Turku voisi ottaa miljoonien arvoiset kulusäästöt palveluitaan vaarantamatta. Koulutusta ei tarvitse kuristaa, koska se kelpaa esimerkiksi muillekin. Sen sijaan Turku käyttää 100 miljoonaa euroa enemmän rahaa urheiluun ja kulttuurin kuin maassa keskimäärin. Eikä tarvitse leikata 100 miljoonaa, jotta koko kaupungin asema näyttäisi paremmalta.

Siksi ensi viikolla alkavissa kuntakohtaisissa kuulemisessa toivoisi selvittäjien valaisevan, miten talouden tunnusluvut tässä uudistuksessa tulevat muuttumaan ja missä aikataulussa.

Silloin kun näytetään talouden koko kuva lähtötilanteessa ja näytetään, miten se tulee jatkossa muuttumaan, silloin pöydän ääreen istuu suuri määrä asiantuntijoita, jotka tarkistavat ovatko laskelmat oikein. Jos eivät ole, laskelmat korjataan ja taas katsotaan, onko laskelmien lopputulos ja johtopäätökset samat kuin uudistuksen päämäärä.

Niin kauan kuin näissä uudistuksissa puhutaan vain toimintapojen muutoksista, kysymys on enemmän tai vähemmän kysymys valtapolitiikasta eikä talouspolitiikasta.

Suomen bruttokansatuote polkee paikallaan ja valtion velka on vaarassa kasvaa entisestään. Valta- ja puoluepolitiikalle ei mielestäni ole enää sijaa tai ei ainakaan samassa mitassa kuin vielä tällä hetkellä vaikuttaa olevan.

Turun seudun kuntajakoselvitys on valtapolitiikkaa. Talous ei uudistuksen jälkeenkään parane, jos niihin ei ole rohkeutta tarttua. Jos on, uudistuksia ei tarvita laajassa mitassa. Kun mennään eurot edellä jokainen kunta itse tietää parhaiten, milloin sen on syytä hakea liitosta jonkin toisen kanssa.

Tavoiteorganisaatio kaukana tavoitteesta

Oheinen teksti on puheenvuorostani, joka pidin Naantalin valtuustossa tavoiteorganisaation lähetekeskustelussa 31.3.2014

Naantalin tavoiteorganisaatiotyö on jatkoa viime syksynä valmistuneelle Naantalin Palvelustrategialle. Kuntaliiton määritelmän mukaan Palvelustrategia on asiakirja, joka antaa vastauksia kuntalaisille, yrittäjille ja omalle organisaatiolle miten  kuntalaisten palvelut järjestetään kaupungissa 10 – 15 vuoden kuluttua.

Naantalin oma Palvelustrategia ei anna siihen vastauksia. Tavoitteet on asetettu vain tälle vaalikaudelle ja kehittämiskohteissa paino on tällä ja ensi vuodella.

Palvelustrategia nojaa Tulevaisuuden Naantali strategiaan joka umpeutui edellisellä vaalikaudella.  Uutta mainittua ohjelmaa ei vielä ole.

Käsittelyssä käyneestä ehdotuksesta ei ollut edes ohjelman pohjaksi.

Edellä kuvatun  ja liitetiedoissa olevan perusteella minulle on syntynyt käsitys, ettei näihin strategioihin, ohjelmiin ja organisaatiouudistuksiin suhtauduta kovin vakavasti. Pelkkien perustietojen kokoamiseen on kulunut vuosia.

En halua aliarvioida tai vähätellä niiden työtä, jotka ovat tosissaan pohtineet uutta organisaatiomallia. Totean kuitenkin, että hyväkin työ voi mennä hukkaan, jos lähtökohtaisesti tavoitteet ovat puutteelliset.

Naantalilla on takanaan ennen tuoretta viime vuoden tilinpäätöstä 18 miljoona euron alijäämä. Valtionosuusuudistus on viemässä arviolta 4 miljoonaa euroa vuodessa.  Yhteisöverokertymä riippuu verouudistuksista ja yritysten menestyksestä. Sataman tuotto on kiinni viennin kehityksestä. Kaavoitustuotot ja omaisuuden myyntituotot riippuu suhdanteista.

Taksat ja kiinteistövero on jo korotettu huippuunsa. Veroprosenttia voidaan vielä korottaa, mutta isokaan korotus ei kuittaa jo tiedossa olevia menetyksiä.

Näistä  uhkakuvista voisi odottaa, että täällä tänään näkyisivät  muutoksen tuulet. Eivät näy. Paremminkin näyttää siltä, että suurin  organisaatioiden kehitystä rajoittava tekijä Naantalissa on kaupunginvaltuusto. Näin ei todellakaan ole. Paineet tulevat aivan jostain muualta.

Otan esimerkin.

Tilalaitos tutkii osana uudistusta siivous- ja ateriapalveluiden ulkoistamista. 100 työntekijää pelkää nyt työpaikkansa puolesta selvityksen ajan.

Jotta Tilalaitos voisi edetä, sille pitäisi ensiksi kertoa, mitä sen palvelut saavat maksaa ja toisaalta paljonko eri hallintokunnat sen palveluita tulevaisuudessa tarvitsevat.

Tiedämme, ettei  julkisten tilojen siivouksen hinta Suomessa  ole 26 euroa neliötä vuodessa kuten Naantalissa vaan n. 18 euroa. Kilpailulaki estää Naantalin kaupungin tytäryhtiöitä ostamasta kaupungin palveluita ilman kilpailutusta.  Periaatteessa muidenkaan hallintokuntien ei pitäisi ostaa, jos hinta on kaukana normaalista.

Palvelustrategian perimmäinen ajatus on lisätä kustannustehokkuutta.

Ensisijaisesti siis haetaan kilpailukykyistä hintaa eikä vaihtoehtoista tuotantotapaa.

Hintapaine ei tule valtuustosta, vaan yleisistä kustannuspaineista ja etenkin muista hallintokunnista. Myös Sosiaali- ja terveystoimen ja sivistystoimen on laitettava kustannuksensa sellaiselle tasolle, että tiedämme toiminnan olevan paitsi hyvää myös tehokasta.  Kustannusten on oltava vertailun kestäviä muiden kuntien kanssa. 

Jos Tilalaitoksen hinnat ovat korkeat niin kuin ne ovat, muidenkin kustannukset näyttävät liian suurilta muihin verrattuna.  Kun Hallintokunnat eivät voi tinkiä muista kuin omista kustannuksista, on vaara, että alamme säästää potilaiden hoidosta kun pitäisi tinkiä kiinteistöjen kustannuksista.

Tavoiteorganisaation luominen ei siis voi olla yksin yhden hallintokunnan oma juttu.

Mielestäni Naantalin on asian kanssa tehty paljon turhaa työtä. Tässä on samoja piirteitä kuin kuntajakoselvityksessä. Tehdään työtä ja kirjoitetaan lausuntoja, vaikka tiedetään, etteipä sieltä tule juuri mitään valmista.

Minusta kaikki strategia- ja organisaatiotyö lähtee kaupunginjohtajasta. Hänellä ja talousjohdolla pitää olla  kokonaisnäkemys siitä, mihin maailma on menossa lähimmän 5-10 vuoden aikana. Hallintokuntien avustuksella he luovat vision, organisaation ja taloudellisen viitekehityksen toiminnalle. Sen jälkeen katsotaan onko nykyisestä päästävissä uuteen jossain kohtuullisessa ajassa. Ajasta voidaan joustaa, mutta tavoitteista ei tingitä.

Valtuuston tehtävä on lähinnä jakaa kiitoksia hyvin tehdystä työstä.

Haluan ottaa vielä yhden asia esille liittyen henkilöstön johtamiseen. Organisaatiouudistushan on puhtaasti henkilöresurssien uudelleen ohjausta. Tässä kaupungissa viedään – sekä yleistä strategia-ajattelua että johdon ja työntekijöiden kehittämistavoitteita heppoisasti eteenpäin.

Pidän kehityskeskusteluja aivan keskeisenä johtamisvälineenä. Naantalissa kehityskeskusteluihin osallistui viime vuonna n. puolet henkilökunnasta. Merkittävä osa piti keskustelua hyödyttömänä. En osaa kuvitella, että pientäkään organisaatiota voitaisiin muuttaa kuulematta hyvissä ajoin työntekijöitä.

Onko asia ymmärrettävä nyt niin, että kun ei käydä kehityskeskusteluja, ei myöskään tiedetä, miten kenellä on valmiuksia ottaa vastuuta uusista tehtävistä mahdollisten virkojen vapautumisen yhteydessä?

Arvoisa puheenjohtaja!

Naantalin kaupungin talouden tasapaino lepää yhä enemmän satunnaisten (kertaluonteisten) tuottojen varassa. Kaupungin on kaavoitettava uusia alueita, myytävä tontteja ja vanhaa omaisuutta tasapainon saavuttamiseksi.

 Veden hintaa ei ole enää varaa korottaa kuluttajan ja lapsiperheiden sietokyvyn ja yritysten kilpailukyvyn ja työpaikkojen säilymisen kannalta. Kiinteistöveron tuotto 6 miljoonaa euroa lähentelee jo yhteisöveron tuoton tasoa. Kaikki verot ja taksat yhteen laskettuna Naantali ei ole enää niin edullinen kaupunki asua ja elää kuin pelkästä matalasta kunnallisveroprosentista voisi päätellä.

On hyvä, että tavoiteorganisaatiosta keskustellaan ja siitä tehdään eräänlaisia sormiharjoituksia, mutta mielestäni uudistus ei voi edetä ilman taloudellisia reunaehtoja ja ilman yli nykyisen vaalikauden ylittäviä tavoitteita.

Sekä hallintokuntien että luottamuselinten uudistuksessa pitää olla kirkkaan mielessä toimintatapojen suoristaminen, vastuunjanon kirkastaminen, päätöstenteon nopeuttaminen, yksikkökustannusten alentaminen ja niiden saattaminen vertailukelpoiseksi muiden kuntien kanssa.

Naantalin tuella kohti eduskuntaa!

Merimaskun Kokoomuksen kevätkokous asettui tukemaan ehdokkuuttani. Vasemmalta Kari Lineri, pj Anne Linja,  Irmeli Vainio, Maarit Lineri, Juha Haapakoski, Keijo Maksimainen ja Kimmo Mäntysalo.

 Naantalin Kokoomuksen kunnallisjärjestö ja  valtuustoryhmä asettuivat  tänään sunnuntaina yksimielisesti tukemaan ehdokkuuttani ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Myös oma yhdistykseni Merimaskun Kokoomus ry asettui tuekseni kannustavin sanoin ja kättentaputuksin.

Varsinais-Suomen Kokoomuksen ylimääräinen piirikokous asettaa virallisesti ehdokkaat 10. huhtikuuta.

Muutin Naantaliin vuoden 1994 alussa keskellä edellisen laman syvintä kurimusta. Olin ostanut osake-enemmistön Raision ja Naantalin seudun paikallislehdestä Rannikkoseudusta. Kaiken epävarmuuden keskellä jätin vakituisen ja turvatun työn, Harjavallan Seudun päätoimittajan ja toimitusjohtajan tehtävät, ja otin vastuun yhtiöstä, joka oli todella heikossa hapessa. Myös ympäristö, minne tulin oli  vieras.  Näin ympärilläni  toki uhkia mutta myös  suuria mahdollisuuksia.

17 vuoden jälkeen jätin Rannikkoseudun hyvässä iskussa uudelle omistajalle. Taas tein sen saman, mitä vuoden 1994 alussa olin tehnyt. Jätin hyvän työpaikan ja varman toimeentulon ja lähdin kohti tuntematonta. Sillä matkalla kirjoitin kirjan turkulaisesta vaikuttajasta ja sain vesikaton päälle uuteen navettaan, jonka veistin yksin hirsi hirreltä erämaassa Pudasjärvellä.

Nyt Naantali ei enää ole tuntematon. Tuo viehättävä, vanha, idyllinen pikku-kaupunki oli avautunut ja näyttänyt sekä heikkoutensa - joita on tosi vähän - ja vahvuutensa.  Päätoimittajana minulle  avautuivat kaikki ovet ja salat.  Pääkirjoituksiani lehden lukijoiden oli  pakko lukea. Kuitenkin vasta kunnallispolitiikkaan lähtemisen jälkeen olen päässyt vielä askeleen peremmälle  Naantalin tummanpuhuvaan kaupungintaloon. Olen oppinut tuntemaan lähemmin sekä viranhaltijoita että luottamushenkilöitä. Myös  kunnallispolitiikka on avautunut uudella tavalla, vaikkei se kaikin osin mene aina toiveitteni mukaan - eikä tarvitsekaan.

Päätoimittajana pidin tietoisesti  yllä yhteiskunnallista keskustelua.  Nostin esiin  alueen vahvuuksia ja heikkouksia, jotta vahvuudet tunnistettaisiin ja heikkoudet voitettaisiin.  Korostin aina miten tärkeää olisi, että kunnat vaalien olla voisivat löytää yhteisen ehdokkaan, jolla olisi läpimenomahdollisuuksia. Turun ulkopuolisille kunnille oma edustaja on kullan arvoinen. Sen merkitystä ei tiedä ellei sellaista ole. Se on totta, että kansanedustaja ei voi ajaa yhden kunnan tai aina edes maakunnan asiaa. Sille kukaan ei kuitenkaan voi mitään - halusi tai ei - käsitys vallitsevista ongelmista syntyy enemmän tai vähemmän paikallisista olosuhteista. Ja uusia lakiehdotuksia kukin  arvioi ja pyrkii soveltamaan alueelle, minkä parhaiten tuntee.
 Kun minua nyt  pyydettiin  tehtävään Naantalista ja Raisiosta, oli se luottamuksen osoitus kaikelle sille, mitä olen aiemmin tehnyt. Kieltäytyminen olisi ollut linjatonta kun se muuten työhöni ja elämäntilanteeseeni soveltui.

 Koen, että itselleni on vuosien varrella siunaantunut kyky pureutua asioiden  syviin ytimiin. Talouden tuntemus ja kustannuslähtöinen ajattelu on minulle ominaista. Siksi minun on vaikea ymmärtää isoja tai pieniä uudistuksia, jos samalla ei näytetä niiden  taloudellisia vaikutuksia.  Talouselämä ei kuuntele selityksiä, se katsoo kylmiä lukuja ja tekee niistä johtopäätöksiä.

 Olen oman tieni kulkija. Joskus olen leikitellyt, että ilmeiseti olen oppinut elämäntaitoni pohjoisen soilla. Suolla pitää astua mättäältä mättäälle.  Kohtaan, johon kukaan toinen ei ole aiemmein astunut. Joka askel on harkittava ennalta. Päämäärä on suon toisella laidalla. Sinne on päästävä jalkoja kastelematta. Niin kuin kirjoittamaton elämä. Itse on valittava tie. Selvittävä eteenpäin vaikka tie voi olla upottava ja epävarmat. Joskus on palattava takaisinkin päin ja etsittävä reitti toisesta kohtaa.
Tunnen myös Pohjois-Suomen arjen ja talouden rajallisuuden. Koillismaan kylissä rahalla ei ole merkitystä, sillä vähällä on tultava toimeen. Täällä etelässä tilanne on paljon parempi, mutta korjattavaa on ja sitä syntyy koko ajan lisää. Entien huolissani olen yritysten ja teollisuuden yleisistä toimintaedellytyksistä. Julkisen talouden kriisi ulosmittaa tuoton yrityksistä jo ennen kuin tuloa on ehtinyt syntyä. Palveluiden ulkoistaminen kuntien omiksi yhtiöiksi ei näytä johtavan palvelujen kustannuten laskuun, vaan vain sekoittaa paikallisia markkinoita. Kuntien palveluiden yksikkökustannukset ovat avain muutokseen. Kunnat eivät voi tehdä voittoa, mutta ne voivat kilpailla edullisilla hinnoilla niin, kuin yrityksissäkin tehdään.
Koen, että onni on ollut  matkassani. Kun yksi haaste on voitettu ja koettu, on uusi ollut odottamassa. En ole koskaan pelännyt tarttua itsenäni suurempiin haasteisiin. Kun olen niihin tarttunut, on se ollut palkitsevaa, kasvattavaa; kokemisen ja  elämisen arvoista. Näin uskon tämän uudenkin haasteen olevan. Toivon, että esimerkilläni voisin rohkaista nuoria yrittämään enemmän, ponnistamaan korkeammalle. Omia rajoja pitää koetella joka päivä.

Elämässäni on ollut  sopivasti vastoikäymisiä ja pettymyksiä, jotta olen kasvanut, sitkistynyt  ja nöyrtynyt vaan en koskaan luovuttanut.
Luottamus on suuri asia. Vastuun kantaminen yhtä arvokas.  On ollut  onni kohdata ihmisiä, jotka ovat   ymmärtäneet, luottaneet ja antaneet vastuuta. Sellaisia oli tänään ympärilläni paljon.
Vastuun ja luottamuksen täyttäminen vaatii kurinalaisuutta ja lujaa tahtoa. Niitä molempia  minulla on ehkä liiankin kanssa.

Nöyrä kiitos kaikille, jotka olitte tänään viitoittamassa tietäni ehdokkaaksi. Kävi taistossa miten tahansa, tämä on yksi niistä päivistä, jotka eivät unohdu koskaan!


Juha Haapakoski

Sote-uudistus vie puolet Naantalin budjettivallasta.

Naantalissa on kovan työn tuloksena hahmoteltu uutta tavoiteorganisaatiota. Hallintokuntien lausunnoissa on otettu vakavasti palvelustrategiassa asetetut kehittämistavoitteet. Organisaatioita on viritelty siihen suuntaan. Työ on kuitenkin edelleen pahasti kesken.
Oman lisänsä toi sunnuntaina julkaistu sote-uudistus. Puolet Naantalin budjettivallasta ja merkittävä osa henkilökunnasta siirtyy uuden kuntayhtymän palvelukseen. Aika näyttää miltä organisaatio ja etenkin uuden järjestelmän kustannukset näyttävät.

Tavoiteorganisaation nykyvaiheesta käydään lähetekeskustelu valtuustossa ensi maanantaina.

Viime vuoden tilinpäätöksessä henkilöstömenojen kasvuvauhti oli hitainta tällä vuosituhannella. Kulut olivat kuitenkin edelleen  pari prosenttia suuremmat kuin edellisvuonna. Suomessa kuntien henkilöstömenot  vähenivät  saman verran viime vuonna.

Naantalin uudistusta  vaivaa paitsi  hidas edistyminen myös vaikeasti hahmotettavat tavoitteet. Jotta organisaatio voisi tavoitella tiettyä muutosta, pitää sen tietää, mitä siltä halutaan. Joillekin  se on toki itsestään selvää:  Jos  kouluikäisten määrä vähenee tai vanhusten määrä kasvaa, tavoitteita osataan muuttaa ilman uudistustakin.

Itse näkisin kuitenkin, että joka hallintokunnan tulee tietää, mitkä ovat sen käytettävissä olevat taloudelliset resurssit  ja miten ne muuttuvat tietyn ajan kuluessa. Hallintokunnat ovat saaneet itse kuvitella millainen organisaatio olisi tavoittelemisen arvoinen. Pahoin pelkään, että  osa työstä on mennyt hukkaan.
Jotta uudistus voitaisiin saattaa maaliin onnistuneesti, on ensin määriteltävä suuret linjat. Miten talous muuttuu?  Mitä rahoitetaan verotuloilla ja mitä satunnaisilla tuotoilla? Mikä on investointien tarve ja mikä on velkamäärä, missä rajoissa talouden raamien on pysyttävä.
Pitääkö osan hallintokunnista varautua jatkuvasti supistamaan toimintaansa ja onko joillakin varaa kasvattaa voimavaroja? Uudistuksille on oltava tiukka aikataulu ja sen toteutumista on seurattava tarkasti.

Yksi asia, mistä pitää hallintokuntien kanssa sopia, ovat kustannukset.  On  kaksi eri asiaa, paljonko on varaa  käyttää ja paljonko on järkevää käyttää palvelun tuottamiseen.
Naantalissa on totuttu siihen, että raha ei ole ongelma. Palvelujen määrä ja laatu ovat olleet etusijalla, mikä on hyvä asia. Jatkossa kustannuksilla on aivan erityisen merkitys. Ei riitä, että kunnalla on varaa palveluihin. Sen on kyettävä tuottamaan palvelut kilpailukykyisillä kustannuksilla. Kustannuksista on kysymys meneillään olevissa kuntajakoselvityksissäkin.   Naantali ei ole kustannuksiltaan niin kilpailukykyinen kuin alhaisesta veroprosentista voisi päätellä.

 Palveluista on  siis selvittävä pienemmillä kustannuksilla - laadusta tinkimättä.
Yleensä kun julkiselle organisaatiolle asetetaan sopeutumispaineita, ensimmäiseksi syntyy huuto, että palvelu aiotaan lakkauttaa.  Jo sellaisen uhan esittäminen saa järkevät poliitikot perääntymään aikomuksissaan.
Mutta ei se niin ole.  Tehoton organisaatio on hidas, epäjohdonmukainen ja kallis. Lisäksi  taloudellinen tehottomuus vaarantaa sekä omien että muiden tuottamat palvelut. Resurssit on käytettävä oikein.
Naantalin tavoiteorganisaatio ilman talouden reunaehtoja ei siis ole mikään uudistus, vaan jonkinlainen sormiharjoitus.

Kun puhutaan palveluiden ulkoistamisesta, tarkoitetaan palvelujen tuottamista pienemmillä yksikkökustannuksilla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että työnantajat ikävät tehtävät yritetään teettää jollakin toisella.
Ulkoistaminen ei voi eikä saa olla itsetarkoitus. Myös kunnan omalle organisaatiolla pitää antaa tilaisuus tavoitella kilpailukykyistä yksikköhintaa - määrätyn ajan kuluessa. Jos oma palvelu ei siihen pysty tai se ei  halua sitä edes tavoitella, silloin ulkoistaminen on toinen vaihtoehto. Naantalin palveluiden sivukustannuksia (siivous, ateriapalvelu, kiinteistöjen huolto ym.) on saatava pienemmiksi joko itse toimia tehostamalla tai ulkoistamalla.

Naantalin taloudessa on runsaasti sekä uhkia että mahdollisuuksia  lähimmän 5-10 vuoden aikana. Yhtä oikeaa kehityslinjaa ei ole. Kaupungin tuloista yhä suurempi osa on satunnaisia tuottoja tai maksutuloja, joiden määrä riippuu vallitsevasta suhdanteesta. Se  tarkoittaa sitä, että myös organisaation tulee olla joustava.  Käytettävissä olevat tulot  ja palvelun tarve voivat vaihdella vuosittain paljonkin. Myös resurssien on muututtava kysynnän mukaan.
Kun talouden tosiasiat  tunnustetaan ja laitetaan rinnan tavoiteorganisaation kanssa, jokainen ymmärtää kuinka tärkeää on säädellä sijaisten määrää ja miten välttämätöntä on jakaa vapautuvien virkojen tehtävät olemassa olevan joukon kesken. Tai on jätettävä virat kokonaan täyttämättä kun tehtäviä ei enää sillä hetkellä ole.
 Ja kun näin toimitaan syntyy organisaatio, jota on koko ajan tavoiteltu.
 Jos johtajilla ja esimiehillä ei ole tästä yhteistä näkemystä, eivät omat työntekijätkään sitä ymmärrä.  Naantalin uudistuksesta  puuttuu vielä henki ja tekemisen meininki. Nyt sitä tekevät enemmän luottamusmiehet kuin talon vahvat ammattijohtajat. Johtajien on jatkossa kannettava huolta ei vain omasta hallintokunnastaan vaan myös kokonaisuudesta.
Sitten on vielä luottamusmiesorganisaation uudistus. Sekin on tulossa, mutta se on aivan eri juttu.