Eläkeläiset erityisiä

Ymmärän, että eläkeläisemme on aivan erityisen ryhmä yhteiskunnassamme. Me nuoremmat olemme heille ison kiitoksen velkaa kaikesta, mitä he ovat elämänsä aikana tehneet hyväksemme. Sitähän he ovat tehneet. Kaiken aikaa.

Siksi ei ole perustelua, että alamme käsitellä heitä ikään kuin omana erillisenä ongelma tässä yhteiskunnassa. Viime vuosina hallitus on käsitellyt eläkeläisten indeksikorotuksia ja verotusta muista poikkeavalla tavalla.

Ymmärrän kyllä, että  meidän on muutettava eläkejäjestelmäämme; kertymisperusteita, eläkeikää ja sekä ansaintamahdollisuuksia eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Kestävyysvajetta pitää yrittää kuroa umpeen mahdollisimman ajoissa.

Se on reilua, että jokainen meistä tietää miten eläkkeemme kertyy tuloistamme. Silloin eläkkeelle siirtyminen ei tuo yllätystä toimeentulon kannalta.

Sen sijaan se on epäreilua, että muutamme järjestelmää tai eläkkeen suuruutta sitten, kun eläkkeen saaja ei voi siihen enää itse vaikuttaa. Juuri siitä monissa leikkauksissa ja veroporrastuksissa ollut kysymys. Eläkekertymä on ollut osa silloista palkkaratkaisua. Niin kuin työntekijät ovat aikoinaan ansainneet sopimuksen mukaisen palkkansa, ovat he saman sopimuksen nojalla oikeutettuja silloisten perusteiden mukaan kertyneeseen eläkkeeseenkin.

Meidän veroprogressiomme (mitä suuremmat tulot, sitä korkampi veroprosentti) on yksi Euroopan jyrkimpiä. Meillä ei ole syytä tehdä rajauksia pienten eläkkeiden indeksien tarkistuksiin eikä meillä ole oikeutta kajota vanhojen sopimusten mukaisesti karttuneisiin eläkkeisiin muita ansiotuloja rankemmalla verotuksella.

Valtion tuloista 40 prosenttia tulee arvonlisäverosta. Eläkeläisten ostovoima on Suomessa merkittävä ja heidän aktiivisuuden ansiosta autokauppa, asuntokauppa, mökkiremontit ja lomamatkat ovat käyneet vielä kohtuullisesti.

Verotus pitää olla tuloeroja tasavaa, mutta sen pitää kuitenkin olla oikeudenmukaista.
Ja sellaisen kohtelun nykyiset eläkeläiset ja pian ansaitulle eläkkeelle siirtyvät ovat ansainneet.

Vienti ei nouse ilman uusia investointeja

Paperi- ja teknologiateollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on laskenut dramaattisesti vuoden 2008 rahoituskriisistä. Kun muu Eurooppa on päässyt hitaan kasvun tielle, Suomen vientiluvut mataa kuin kuolleen miehen sydänkäyrä.
Teknologiateollisuuden ja Metalliliiton kansanedustajaehdokkaille järjestämässä tiedotustilaisuudessa Turussa tiistaina tulevia kansanedustajia istutettiin suurten haasteiden eteen. Suomen vientilukuja ei saada vuoden 2008 tasolle ilman suuria ja merkittäviä uusia investointeja.
Illan viesti oli selvä. Julkisen rahoituksen osuutta investointien käynnistymämiseen tulee kaikin keinoin lisätä. Energian omavaraisuutta tulee kasvattaa, julkisen talouden osuutta bruttokansantuotteesta alentaa ja verotusta keventää. Samalla pitäisi kuitenkin saada myös julkisen talouden velkaantuminen aisoihin.
Teknologiateollisuuden toiveissa ei ole huomautettavaa. On käytettävä kaikki keinot sekä kotimarkkinoiden että viennin elvyttämiseen. Paino on kuitenkin vientiteollisuudessa.
Julkisen talouden mahdollisuudet rahoittaa vientiteollisuutta ja yritystoimintaa yleensä ovat kuitenkin hyvin rajalliset markkinoiden pääomavirtoihin nähden. Olemme kovin keskusjohtoisessa järjestelmässä, jos yritysten rahoitus olisi vallan valtion luottolaitosten valikoivien päätösten varassa.

Olemme talouden masennuksessa unohtanee yksityiset pääomavirrat, sijoittajat ja toimivien markkinoiden suuret mahdollisuudet.
Kärjistetysti voisi väittää, että Nokian huumassa kateus on ohjannut järkeä enemmän pääomatuottojen verotusta. Olemme nostaneet osinkoveroa, myyntivoittoveroa ja perintöveroa. Kaikki ovat olleet silloisten optio- ja osinkotuottojen määrään nähden varsin oikeudenmukaisia päätöksiä.
Maailma on kuitenkin Nokian jälkeen toinen. Olemme pudonneet yleisen korkotason laskun mukana pääomatuottojen nollakasvuun. Omaisuuksien arvot ovat pörssikursseja lukuun ottamatta laskeneet.
Suomessa osinkotuotto kotimaisissa pörssiyhtiöissä on keskimäärin alle viisi prosenttia osakkeen arvosta. Veron jälkeen tuotto on n. 3 prosenttia.
Heikko tuotto on ristiriidassa kurssiin sisältyvään riskiin nähden. Myös verottojan yli 30 prosentin osuus heikosta tuotosta on tässä ajassa kohtuuton. Kiinteistöissä ongelma vielä suurempi. Kansainväliset sijoittajat ovat vetäytyneet kiinteistöbisneksestä lähes kokonaan.
Monet sijoitusyhtiöt ja eläkeyhtiötkin sijoittavat mieluimmin Kongon tasavaltaan. Siellä markkinat toimivat. Ne sisätävät suuren riskin mutta antavat myös suuren tuoton.

Ensin tulee työ ja vasta sitten palkka.  Ilman pääomia ja riskinottoa ei synny työpaikkoja. Pääomatuottojen verotuksessa on syytä ottaa askeleita taaksepäin. Verotuksen pitäisi kannustaa ottamaan riskejä ja se on palkittava riittävällä tuotolla.
Eduskunta voi päättää verotuksesta, mutta se ei voi päättää tulevatko kansainväliset sijoittajat Suomeen tai sijoittavatko suomalaiset kotimaahan. Sijoitustoiminta ei ole tunnekysymys vaan taloudellinen kysymys.
Pääomaverotusta ja myyntivoiton verotusta alentamalla vaikka vain väliaikaisesti saadaan markkinoihin liikettä. Elpyvät markkinat kasvattavat valtion arvonlisäveron tuottoa, ansiotuolosta kertyviä veroja ja pienentävät työttömyydestä aiheutuvia kustannuksia.
Eri aloja runtelevasta suuresta murroksesta huolimatta eläkeikää lähestyvät yrittäjät ja viljelijät odottavat suotuisempia aikoja omistaja- ja sukupolvenvaihdokselle. Sellaisia aikoja ei ole näköpiirissä.

Suuri murros on myös mahdollisuus!

Media, pankki ja kauppa ovat tällä hetkellä historiansa suurimmassa murroksessa. Verkkoon siirtyneet palvelut haastavat kaikki  vanhat toimintatavat. Suurimmassa murroksessa on paperille painettu lehti, joka vuosien nettikokemuksista huolimatta ei ole saanut tukevasti maata jalkojensa alle. Ansaintalogiikka verkossa on toinen kuin painetulla paperilla.
Suurissa muutoksissa on myös pankkitoiminta, joka käytännössä pärjäisi jo kokonaan ilman kivijalkakonttoreita. Samalla rahoitusmarkkinoiden myllerryksen seurauksena rahan tarjoajia on tullut lisää, perinteisen pankkien sääntely on kasvanut ja lainamarginaalit kaventuneet. Kilpailu on koventunut, mutta kilpailijan hahmottaminen on entistä vaikeampaan.
Kaupan siirtyminen verkkoon on sekin mittava haaste sekä pienille että etenkin suurille kauppaketjuille. Kaupunkien keskuksiin ja laitamille rakennettuja kauppakeskuksia haastavat paitsi perinteiset kilpailijat myös kansainväliset verkkokaupat, joiden huomaaminen on lähes yhtä vaikeaa kuin pankkitoiminnassa.

Kokonaisten toimialojen murrokset näkyvät juuri nyt lisääntyvinä YT-neuvotteluina ja työttömyyden kasvuna. Suomessa on niskan päällä yhtä aikaa kaksi suurta taakkaa: heikot suhdanteet ja toimialan rakennemuutos. Yksityisellä sektorilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää sopeutua, ja se näkyy suurena epävarmuutena työmarkkinoilla.

Julkiset palvelut ovat toistaiseksi välttyneet suurelta murrokselta. Sote-uudistuksen keskustelusta ja kuntajakoselvityksistä on kuitenkin voinut päätellä, ettei kuntien ja valtion palveluksessa olevat ole sivussa murroksesta. Kuntien veroprosentit, taksat ja velkamäärät alkavat olla tapissa. Silti kunnilla on suuria vaikeuksia talouden tasapainon saavuttamisessa.

Valtion talous on samassa jamassa. Valtion velan 100 miljardin raja ylittyy tänä vuonna ja verotulojen kasvu osoittaa hiipumisen merkkejä.
Toimialojen murroksessa yritysten verotusta ei voida nostaa. Henkilöverotuksen kiristäminen kurjistaisi kotimaista kysyntää edelleen ja todennäköisesti kääntäisi arvonlisäverotuototkin laskuun. Arvonlisävero on palkka- ja ansiotuloverojen jälkeen toiseksi suurin tulolähde ja valtion tulojen kannalta suurin tulolähde.
Kun läpi Suomen historian julkisen talouden vaje on aina pystytty korjaamaan joko palkkatasoa nostamalla ja tai veroja korottamalla, ovat molemmat mahdollisuudet poissa laskuista.

Kuten pankkien ja kauppojen palvelut ovat siirtyneet verkkoon, on julkisilla palveluilla sama tie edessä. Se tarkoittaa, ettei sivistystointa ja terveyspalveluja lukuun ottamatta henkilötyövoiman tarve on laskeva. Kuntien ja valtion palveluksessa oleva henkilöstö saavuttaa kuitenkin eläkeiän sellaisella vauhdilla, että työvoimaa purkautuu hallinnosta itsestään. Kunnissa pitäisikin olla ylimääräistä energiaa ottaa uusia toimintatapoja käyttöön, jotta rakennemuutos ja elököityminen voitaisiin saattaa maaliin hallitusti käsi kädessä.