"Virolainen ylityökorvaus"

Kunnostin kymmenkunta vuotta sitten mummolani päärakennusta kaukana asutuksesta ja lähimmästä maantiestä. En löytänyt Suomesta yhtään hirsityön ammattilaista, joka olisi suostunut kävelemään joka aamu kolme kilometriä suota pitkin työmaalle ja illalla takaisin. En kyllä uskonut että löytäisinkään.
Turvauduin vuokratyönvälitykseen.
Virosta tuli venäjän armeijassakin palvellut puuseppä.  Hänen oma toivomuksensa oli, ettei työpäivän pituutta laskettaisi. Pidettäisiin lukua vain tunneista. Joka tunnista tulisi välitysfirman kanssa sovittu tuntipalkka, joka vastasi hyvin rakennusalan silloista keskituntipalkkaa ehkä vähän ylikin.
Kun kysyin häneltä, oliko vuokrafirma suositutellut sellaista sopimusta, hän vastasi, että ei.
- Se vain on niin, että et kuitenkaan antaisi minun tehdä kuin kahdeksan tuntia päivässä. Sen jälkeen minulla ei olisi täällä mitään tekemistä, joten todennäköisesti olisi kylillä tuhlaamassa. Saan ylityöstä siis tuplakorvauksen kun saan joka tunnilta palkaa ja säästän toisen mokoman kun olen pois tuhlaamasta.

Niinpä tavaksemme tuli, että heräsin aamulla kahdeksan aikaan laittamaan nuotioon tulet ja kahvin tulelle. Kävin kokemassa iskukoukut ennen kuin  Leena ehti laittamaan aamiaista. Työmieheni heräsi samasta yhden huoneen rantamökistä, mistä mekin. Aamiaisen jälkeen aloitimme työt.
Virolaisella oli tapana ilmoittaa, että nyt on pakko lopettaa kun ei näe enää mitään. Kello oli silloin tavallisesti lähellä puolta yötä.
Istuimme vielä sen jälkeen iltateelle nuotiolle. Monta kertaa hän sanoi, että mennään käymään vielä verkoilla kun ei ole ehditty koko päivänä. Niin myös teimme.

Virolainen ylityökorvaus on sen jälkeen ollut monta kertaa mielessä kun puhutaan suomen työoloista. Kumpaa me Suomessa laskemme enemmän, saavutettua työtulosta vai työpaikalla käytettyä aikaa?
Edelliseen kolumniini (http://juhahaapakoski.blogspot.fi/2015/02/ei-enaa-koskaan-tyonantajaksi.html) vastannut nimetön kirjoittaja kertoi, miten hän on kauan sitten luopunut kokonaan omista työntekijöistä. - En saanut enkä pystystynyt enää vaatimaan työntekijältä sellaista työpanosta, mitä yrityksen toimeentulo olisi edellyttänyt. Nyt hän hoitaa kaiken työvoiman alihankintana. Ei vuokratyönä vaan yrittäjältä, joka on ottanut täyden vastuun työn tuloksista ja aikataulusta, hän kirjoitti.
Alihankintayritykset - yksinyrittäjät - tekevät juuri sitä, mitä virolainenkin. Työaikalaista ja minipalkoista piittaamatta hän tulee silloin kuin tarvitaan ja lähtee kun työ on valmis. Työlle on olemassa joku sovittu hinta. Riski on yrittäjällä itsellään, lyökö se leiville vai ei. Aina tuntipalkka ei ole raponen, mutta asiakas on kuitenkin tyytyväinen.  Itse on ollut senkin ajan pois tuhlaamasta.
Jos palvelualan yrityksessä törmään erittäin ystävälliseen ja palveluhenkiseen työntekijään, olen melko vakuuttunut, että olen kohdannut itse omistajan.
Joskus tosin olen autokaupassa kysynyt myyjältä, että omistatko sinä tämän kaupan? Kun toinen vastaa, että en omista kuinka niin. Olen vastannut, että kun näyttää, että et halua myydä niistä minulle ensimmäistäkään.

Näitä toimia yrittäjä toivoo

Kokoomus julkisti juuri tuoreen ohjelmansa seuraavalla hallituskaudelle. Yrittäjiä on ohjelmassa huomiotu erityisesti. Se sai minut jatkamaan asian pohtimista.

1. Nyt on kun on ymmärretty kuinka tärkeässä osassa yrittäjä on työnantajana, olisi kohtuullista, että yrittäjää rohkaistaisiin ja palkittaisiin riskien ottamisesta. Ehdotus arvonlisäverollisen myynnin rajan nostamisesta on ok, jos yritys on sivutoimi, jonka myyntiä ei ole tarkoituskaan nostaa. Alarajan nostoa tärkeämpää on nostaa lievennettyä arvonlisäverokohtelua. Alarajan nostohan tarkoittaa myös , ettei yrittäjä  saa vähentää ostoihin sisältyvää arvonlisäveroa.

2.  Nykyinen työsopimusjärjestelmä arvostaa heikosti eri työntekijän yksilöllisiä taitoja.  Liittokohtaiset palkkataulukot on hyvä pohja ja työrauhaa ylläpitävä. Taulukoiden huono puoli on se, että toiset saavat työstä liian korkeaa ja toiset liian matalaa palkkaa taitoihinsa ja suorituskykyynsä nähden.

3. Yrittäjän kontolle on sälytetty paljon tehtäviä, jotka ei sille kuulu, mutta valtion kannalta se on paras mahdollinen ratkaisu. Esimerkiksi palkasta pidätettävät verot (valtionvero, kunnallisvero ja kirkollisvero), työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksut ja ay-jäsenmaksut. Oikeudellisesti ne ovat työntekijälle kuuluvia velvollisuuksia.  Konkurssissa yrittäjä saa tuomion velallisen epärehellisyydestä sen vuoksi, ettei hän ole työntekijän puolesta tilittänyt tuloja valtiolle. Konkurssissa jää aina jonkun laskut maksamatta.

4. Listaamattomassa yhtiössä yrittäjä maksaa väklillä itselleen pienempää palkkaa kuin työntekijälle kun tulot eivät riitä. Samasta syystä hän maksaa itselleen pienempää eläkettä. Veroprosentti palkasta on sama kuin toisilla. Huojennettua osinkoa hän voi maksaa itselleen korkeintaan 9 prosenttia vapaista pääomista.  Pienissä yrityksissä kertyneitä voittoja on  vähän. 9 prosentin sijasta  19  tai 29 prosenttia olisi oikea kädenojennus yrittäjälle. Osinkoa saa maksaa yli 9 prosenttia, mutta yli menevästä osasta osinko  on osin ansiotuloa ja veroprosentti nousee yhteisöveron kanssa yli 50 prosentin.

5. Suomessa on tehty viime vuosina monia oikeudenmukaisia ja tasa-arvoa lisääviä veroratkaisuja. On korotettu myyntivoittoveroa, osinkoveroa ja perintöveroa. Kaikki muutokset tasaavat tuloeroja kansalaisten välillä ja pääomavero on lähestynyt ansiotulon verotusta. Me elämme Suomessa kuitenkin markkinataloudessa, jossa keskeisin tekijä on keskinäinen kilpailu. Markkinat eivät ole tasa-arvoisia eivätkä kilpailusta saatavat edut ole tarkoituskaan jakaa kilpailijoiden kanssa tasan.
Suomessa toteutetut verouudistukset ovat osin tässä suhdanteessa toimineet makeisveron tavoin.  Kauppa on pysähtynyt, osikotuotot ovat pienentyneet ja sukupolven vaihdosia on lykätty. 70.000 yrittäjää lähestyy eläkeikää eikä jatkajia ole juuri näköpiirissä. Pysyviä ja väliaikaisia verohuojennuksia  pitäisi käyttää, jotta yrityksille, maatiloille ja metsätiloille saadaan jatkajat. Verotuksella voidaan ajoitaa, milloin niitä kauppoja kannattaa tehdä. Perintöveron maksuajan pidennys lisätalousarviossa on askel oikeaan suuntaan.

6.  Suomessa on kautta historian ollut alhainen pääomaverotus ja kova ansiotuloverotus. Nyt tuosta periaatteesta on luovuttu tasa-arvon nimissä. On vähän aloja, joista sijoittaja voi laskea  saavansa riitävän tuoton sen jälkeen kun verottaja on ottanut tuotosta kolmanneksen. Sijoitusta ei tehdä pelkän tuottoprosentin, vaan myös pääoman likvidisyyden eli pääoman vapautumisnopeuden  ja arvonkehityksen perusteella. Meillä on korkea verotus, matalat tuotot, heikko likvidisyys ja negatiivinen pääoman arvonkehitys. On suuri riski olemassa, ettei vanhoille yrityksille ja maatiloille saada ostajia.  Monen talon ja tilan velkamäärä jo  ylittää omaisuuden arvon. Kongon Tasavallasta sijoittaja saa pääomaturvatulle sijoitukselle 12 prosentin vuotuisen tuoton. Siitäkin verottaja saa 30% tuoton.
Työpaikat vain eivät synny Suomeen vaan Kongon Tasavaltaan. Suomessa valtio kunnat saavat jokaista työntekijän euroa vastaan euron veroa ja veroluonteisia tuloja - kotimarkkinoilla toimivasta yrityksestä.

7. Byrokratia tarvitsee Sinua. Suomessa julkiset menot jatkavat kasvuaan. Viranomaista ei enää juuri näy, vaan tolpat välähtävät ja yrittäjä antaa selvityksiä, lausuntoja ja täydentää tietoja tietoverkon avulla. On  luotu ns. itsevalvontajärjestelmä, jonka yrityksille tuottamasta työajasta ja kustannuksista ei ole keskusteltu. Loimaan Sarka-museossa on hyvä käydä katsomassa sitä 12 metriä korkeaa lomakevuorta, jonka maanviljelijä täyttää vuoden aikana. Virkamiehelle byrokratia on varsinaista työtä, yrittäjälle se on ylimääräistä ja pois tuottavasta työstä.

8. Arvonlisävero suoriteperusteiseksi. Tähän asti yrittäjä on maksanut arvonlisäveron myynnistä seuraavan kuun puolivälissä kun tuote on toimitettu ostajalle. Myös työntekijöiden palkat on maksettu ja verot tilitetty ennen kuin tuote on toimitettu tilaajalle. Yritys siis rahoittaa toimintaansa muilla tuotoilla ja ylläpitää valtion maksuvalmiutta ennakoilla ja etukäteissuorituksilla.  Yrityksen verotettava tulos kuitenkin syntyy vasta tilinpäätöksessä. Pitäisikö valtion maksaa korkoa maksetuista ennakoista. Vai pitäisikö pienelle yritykselle suoda oikeus maksaa veronsa osamaksuina kuukausittain valmistuneen tilinpäätöksen perusteella?

"Ei enää koskaan työnantajaksi"

Moni entinen yrittäjä on luvannut, ettei ryhdy enää koskaan työnantajaksi. Takki on tullut täyteen.
Yrittäjän riskeistä yksi suurimpia on ryhtyä työnantajaksi. Ensimmäisen työntekijän palkkaamisen jälkeen  vastuut ja velvollisuudet oikeasti myös muuttuvat.  Verotukseen ja työnantajan sivukuluhin liittyvät määräajat ovat vain osa niistä. Yrittäjä on vastuussa työturvallisuudesta, työterveydenhuollosta, työaikalaista ja jopa työvuorolistoista. Palkkakaan ei enää ole yrittäjän ja työntekijän välinen asia.

Yhteiskunnan suhtautuminen yritystoimintaan on erikoinen - jopa eriskummallinen. Esimerkiksi vero yrityksen tuloksesta pitää maksaa etukäteen tietämättä millaiseksi lopullinen tulos muodostuu. Toki yrittäjä voi määrää itse arvioida, mutta sovitut ennakot on maksettava  eräpäivänä.
Arvonlisäveron voi joutua maksamaan ennen kuin myyntitulo on ehtinyt yrityksen kassaan. Vasta tuloksettoman perinnän jälkeen yrittäjä saa hakea alv:n takaisin. Moni  maksaa myös palkan työntekijälle ennen kuin työ on tehty. Velkarahalla tietenkin.

Työn teettäminen on luku sinänsä. Työnantajan velvollisuus on huolehtia, että työntekijä pystyy tekemään työnsä. Koneiden ja laitteiden pitää olla kunnossa, auton on käynnistyttävä ja kahviautomaatin toimittava.
Jos työntekijä onkin aamulla sairastunut, on työt jonkun tehtävä. Vastaat siitä olitpa itse missä tahansa. Tärkeintä kuitenkin on, että työntekijän palkka on varmasti sovittuna päivänä tilillä - riippumatta siitä onko kassassa rahaa vai ei. Työ ei ole ikävää, mutta vastuu painaa.

Tarinoita on lukuisia siitä, miten paljon aikaa rahaa ja tupakkaa yrittäjä käyttää antaakseen selityksiä ja selvityksiä yrityksen menoista verottajalle. Lakimiehet ja tilitoimistot tekevät töitä hikihatussa. Kukaan ei kysy paljonko se yritykselle maksaa. Byrokratia pyörittää yritystä. Ei yrittäjä itse.
Mikä se olikaan yrityksen toiminnan tarkoitus? Välillä tuntuu unohtuvan, että vastuunkantajana ei ole jokin etäinen työntantajataho, vaan yrittäjä itse, jolla on koko henkilökohtainen omaisuus. Paluutietäkään ei ole.

70.000 yrittäjää lähestyy eläkeikää.  300.000 työpaikalla odotetaan sukupolven  tai omistajan vaihdosta. Ostajia tai jatkajia ei kuitenkaan juuri ole. Riskit hyötyyn nähden ovat liian suuret.  Yrityskauppaan saataisiin vauhtia esimerkiksi puolittamalla toiminimen ja listaamattoman yrittäjävetoisen yhtiön myyntivoittovero muutamaksi vuodeksi.
Kauppojen lukumäärä korvaisi valtiolle sen, mitä yhdestä kaupasta veronalennuksena menetettäisiin. Yleensäkin verotusta pitäisi miettiä markkinoiden virkistämisen kannalta.

Yritystoiminta perustuu pääoman tuottoon. Mitä suuremmat ovat riskit, sitä suurempi pitää olla palkkio riskin ottamisesta. Suomessa yrittämisen riskit kasvavat koko ajan.  Pääomien tuotto on matalaa ja verotus kireää. Silloin kun pääomalle saa muualta paremman tuoton pienemmällä riskillä, ostajia yrityksille ei ole.

Työelämän joustoissa pitää ottaa järki käteen. Työpaikoilla tiedetään parhaiten, miten mennään yli vaikeiden aikojen. Ay-liikettä on moitittu työelämän pelisääntöjen vaikeuttamisesta. Säännöt itse eivät niitä vaikeuta, vaan niiden tulkinta. Jos pääluottamusmies on tehtäviensä tasolla, asiat sujuvat eivätkä mutkistu.

Yrittäjän palkasta pitää huolehtia. Listaamamattoman yhtiön osingonmaksukyky on heikko. Mikään verotuksessa ei kannusta yrittämään tai jatkamaan yritystä. Perintövero viimeistään lopettaa monen yrityksen toiminnan.

Tunnustan, että kuulun itse otsikossa mainitun lupauksen antaneiden joukkoon. Itselläni ei ole enää työntekijöitä, mutta olen käynyt puhumassa monessa yrityksessä työntekijöille  yrittäjyydestä ja työntantajan ongelmista. Enkä vain puhumassa vaan mentorina, hiljaisen tiedon ammattilaisena, myös ratkaisemassa  ongelmia.