maanantai 5. syyskuuta 2016

Tontit kaupaksi aurinkoenergian avulla



Naantali on nimensä mukaisesti aurinkokaupunki. Uusiutuvan energian hyödyntäminen ja käytön kasvattaminen sisältyvät niin alueellisiin, valtakunnallisiin kuin  yleismaailmallisiin tavoitteisiin.

Asukasmäärän kasvattaminen on yksi Naantalin uuden strategian keskeisiä tavoitteita. Omakotitonttien kysyntä on kuitenkin vajonnut pohjalukemiin takavuosien yli 100 kappaleen luovutuksista. Lähinnä parhailla paikoilla olevat merenrantatontit kiinnostavat, mutta niiden tarjonta on rajallista ja hinta usein tavallisen omakotirakentajan ulottumattomissa.

Aurinkoenergian hyväksikäyttö kehittyy huimaa vauhtia. Paneelit, invertterit ja kaksisuuntainen energiavirta sähköverkossa on jo tätä päivää. Keskikokoisen omakotitalon aurinkoenergiajärjestelmän tehoksi riittää n 3 Kw/p. Tällä hetkellä sellaisen hankintahinta asennuksineen on n. 4.000 – 5.000 euroa. Hinnat ovat kuitenkin laskussa ja tekniikkaa kehittyy kovaa vauhtia.

Me allekirjoittaneet valtuutetut ehdotamme, että

Naantalin kaupunki yhdessä  Naantalin Energia Oy:n kanssa  ottaa aurinkoenergian asuntopolitiikan välineeksi ja tutkii mahdollisuutta sisällyttää tietyn tehoinen aurinkoenergiajärjestelmä  omakotitontin hintaan ja luovutusehtoihin. Ehdotamme myös, että aurinkoenergian mahdollisuudet otetaan nykyistä paremmin huomioon uusia asuntoalueita ja täydennysrakentamista suunniteltaessa.
Uskomme, että aurinkokaupungin kytkeminen uusiutuvaan energiaan  ja uuteen tekniikkaan  antaisi uutta potkua myös tonttien markkinointiin.

Jos kaupunki ja energiayhtiö vastaisivat jossain määrin järjestelmän ladusta, tehosta ja oikeaoppisesta asennuksesta, poistuisi  rakentajan  tuska ja huoli luotettavan järjestelmän ja sopivan mitoituksen valinnasta. Se on tällä hetkellä suurin este aurinkoenergian yleistymiselle omakotitaloissa.

Kiinnostusta  voidaan lisätä esimerkiksi saariston vapaita tontteja ja omakotialueita kohtaan energiapaketin vaihtoehtojen avulla. Mikään ei estä tarjoamasta kohtuuhintaisia paketteja myös nykyisille omakoti- ja loma-asunnon omistajille ja  soveltamasta ideaa myös yritystonttien markkinoinnissa.

Uskomme, että  tällainen vaihtoehto toisi Naantalille mainetta uusiutuvan energian suosijana.  Se kannustaisi myös energiayhtiötämme erikoistumaan myös aurinkoenergian suomiin mahdollisuuksiin.
 Hanke lisäisi myös yleistä mielenkiintoa kotikaupunkiamme Naantalia kohtaan kasvavana ja tulevaisuuteen katsovana yhteisönä.


Naantalissa 5.9.2016

Juha Haapakoski

Allekirjoittajia oli 24 valtuutettua. Valitettavasti kaikki eivät saaneet tilaisuutta allekirjoittaa. Enemmänkin olisi tullut.