maanantai 1. joulukuuta 2014

Kommentti RS Asiasta puhuen palstalle


Naantalin elinkeinoasiamiehestä ja palveluiden kustannuksista

Rannikkoseudussa 27.11. Samuli Santalahti perusteli Naantalin ensi vuoden talousarvioon sisältyvää uutta elinkeinoasiamiehen tointa. Olen hänen kanssaan pitkälle samaa mieltä. Olin kuitenkin valtuustossa se henkilö, joka suhtautui virkaan kriittisesti. Olen käynyt asiasta keskustelua myös sosiaalisessa mediassa, mihin Samuli viittasi. Pari kommenttia tällä palstalla lienee siis paikallaan.
Ymmärrän uuden kaupunginjohtajan vahvat ja eteenpäin suuntatuvat toimet elinkeinopolitiikassa. En vastustanut valtuustossa viran perustamista, vaan kyseenalaistin ne suuret odotukset, mitä käytetyissä puheenvuoroissa vakanssiin tuntui liittyvän. Sanoin myös, että naantalilaiset yrittäjät eivät tarvitse niinkään neuvoja kaupungintalon sisältä vaan lisää maksavia asiakkaita.
Naantalin Elinkeino-ohjelmassa sanotaan, että Naantalin elinkeinopolitiikasta vastaa kaupunginjohtaja. Myös viran hakuilmoituksessa painotettiin vastuuta tästä asiasta. Hän on siis meidän ylin elinkeinoasiamiehemme kaupungissa, ja odotukset siitä ovat varsin suuret.
Viran tai toimen perustaminen ei mielestäni kuitenkaan ole ristiriidassa asian kanssa.
Tunnen vuosien takaa naantalilaisten palveluyritysten tuskan taistella suurten ostoskeskusten vetovoimaa vastaan. On panostettava markkinointiin ja erityisesti  matkailusesongin ulkopuolella. On myös syytä tarkastella Turun seudun kuntien yhteisestä elinkeinotoiminnasta saatuja hyötyjä tehtyihin panostuksiin nähden.

Vilhelm Junnila kyseenalaisti näkemykseni (RS 27.11.) Naantalin palveluiden keskimääräistä kalliimmasta kustannusrakenteesta. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat hänen mielestään syystä muita suuremmat, sillä ne ovat myös laadultaan korkeatasoiset, ja ne ovat saaneet siitä myös tunnustusta.
Olen samaa mieltä - paitsi siitä, että sosiaali- ja terveystoimen kokonaiskustannukset olisivat muuta maata korkeammat. Toimi käy kyllä  esimerkistä siitä, että hyvä taso voidaan ja pitää saavuttaa kilpailukykyiseen hintaan. Se pitää asettaa muidenkin hallintokuntien tavoitteeksi. Kokonaisuutena Naantali on kustannuksiltaan korkeampi kuin Raisio, Masku, Kustavi tai Taivassalo, paikoin kalleinta valtakunnassa.
Satama, kiinteistövero, yhteisövero ja muita korkeammat keskimääräiset ansiotulot ovat tuottaneet matalallakin veroprosentilla varoja Naantalille vuosikymmenten ajan enemmän, mitä monissa muissa kunnissa.
Jos käyttää Saloa esimerkkinä, jokainen ymmärtää, etteivät Salon menot kasvaneet hyvinä vuosina siksi, että palveluiden kysyntä kasvoi, vaan siksi, että Nokian ansiosta kaupungin kassaan tuli rahaa enemmän kuin osattiin odottaa.
Menojen kasvattaminen on helppoa, mutta kuten koko maan julkisen talouden epätasapainosta voi päätellä, vähentäminen on lähes ylivoimaista.
Naantalin talous on ensi vuonna tasapainossa. Haasteita kuitenkin riittää. Mitä paremmin olemme selvillä kustannustemme tasosta ja kilpailukyvystä, sitä helpompaa on kohdistaa tehostamistoimet oikeaan paikkaan.

Ystävällisesti

Juha Haapakoski
Valtuutettu kok
Naantali

maanantai 17. marraskuuta 2014

Hyvää työtä!

Turun seudun kuntajakoselvitykset ovat parhaillaan kriittisessä vaiheessa. Kuntien valtuustojen ja kuntalaisten kuulemiset ovat loppusuoralla.  Sen jälkeen kunnat saavat tutkittavakseen yksityiskohtaiset liitossopimusehdotukset.
Riippumatta kuntien vastauksista tuleviin ehdotuksiin, on syytä jo nyt kiittää selvitysten tekijöitä Risto Kortelaista, Oiva Myllyntaustaa ja Anterto Ritvasta. Alkuun näytti siltä, että kysymys on vain entuudestaan tunnettujen tosiasioiden päivittämistä ilman, että selvityksistä jäisi käteen mitään oleellista uutta.
Nyt on pakko myöntää, että selvitystyö ei ole mennyt hukkaan. Selvitysalueiden kuntien kustannustasosta, taloudellisesta asemasta ja palvelurakenteesta ei ole ollut ennen niin yksiselitteistä  ja tuoretta vertailutietoa, mitä  nyt on saatu ja mikä on verkossa jo kaikkien saatavilla.
Myös yritysten liikevaihdon, työpaikkojen määrän ja muuttoliikkeen kehitystrendistä on uutta, huolestuttavaakin tietoa. Väen ikääntymisestä puhumattakaan.
Jokaisessa kunnassa selvitysten pitäisi avata niin päättäjien kuin viranhaltijoidenkin silmiä laskemaan kunnan lähi vuosien selviytymismahdollisuudet oikein. Selvitykset todistavat myös sen vääjäämättömästi, että kuntaliitokset itsessään eivät ratkaise ongelmia, vaan korkeintaan antavat yhden vaihtoehdon lisää.
Kuntien menoihin, menorakenteisiin on puututtava määrätietoisesti ennen kuntaliitoksia ja etenkin kuntaliitosten jälkeen. Suurimmat erot palveluiden kustannuksissa ja siten  suurimman haasteen edessä ovat Naantali ja  maakunnan pääkaupunki itse.  Turun miljardiluokan menoissa  UI ja UII säästöohjelman  eruromääräiset tavoitteet ovat vaatimattomat. Kaarinan tai Liedon liittäminen Turkuun ei olennaisesti lukuja kaunistaisi ehkä paremminkin  vain kadottaisi tosiseikat useiksi vuoksi.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Nyt on jälleen osaajien ja ammattilaisten markkinat

Kokeneena metsästäjänä tiedän, että vatatuuli tietää onnea. Mitä kovempaa puhaltaa, sitä todennäköisemmin pääset lähelle kohdettasi. Loput on omista taidoistasi ja vähän tuuristakin kiinni.
Kun katsoo tämän hetken poliittisia virtauksia tuntuu, että kaikki odottavat vain tuulen kääntymistä. Tuulee vastaan niin rajusti, että on pakko vaihtaa hallitusta, päättäjiä ja politiikan linjaa, jotta tuuli kääntyisi.
Toki on selvää, että valtion velkaantuminen ei voi jatkua ja julkista taloutta pitää suhteuttaa bruttokansantuotteeseen, mutta käsitys, ettei enää mitään voi ja kannata tehdä vastatuulen takia, on väärä.
Perustelen omaa kantaani omalla kokemuksellani. Vuonna 1993 Suomi oli laman syvissä syövereissä. Konkussit pyykivät yli maan. Talletuksille maksettiin 16 prosentin korkoa ja maassa ei ollut toimialaa, jota pankit olisivat voineet rahoittaa.
Itse tein työtä kustannusalalla. Olin Harjavallan Seudun päätoimittaja ja toimitusjohtaja. Lehdellä meni pirun hyvin lamasta huolimatta. Ilmitusmyynti on kyllä nihkeää ja joku Bill Cates ennusti, että vuonna 2000 ei ilmesty enää yhtään lehteä paperille painettuna.
Metsästäjän vaistoni heräsivät. Tuuli oli just alalle niin vastainen, että varmaan joku kohta myy lehtensä uskonsa huomiseen menettäneenä. Niin kävi. Satakunnan Painotalon konkurssipesä tarjosi minulle ostettavaksi lehteä nimeltä Rannikkoseutu syyskuussa 1993.
Lehden tase oli surkea, mutta Turun seudulla Turkulainen ja sen välissä Uutis-Valjakko olivat kaatuneet. Ilmaislehteä Raision sueudn Sanomia julkaissut Laitilan Kustannus oli kaatunut. Markkinat olivat vapaat ja kilpailu laantunut. Tilaisuuteni oli tullut.
Rannikkoseutu  oli sillion yli 60 vuotta vanha lehti. Sillä oli hyvä levikki, ammattitaitoinen henkilökunta ja liikevaihto Harjavallan Seutuakin suurempi.
Aikaisemman kokemukseni perusteella pystyin kädet taskussakin sanomaan saisiko lehdestä kannattavan vai ei. Kyllä sai, mutta onneksi myyjä ei sitä tiennyt.
Omistaja vaihtui. Minusta oli tullut yrittäjä.
Lehti teki kuuden kuukauden päästä vielä hieman tappiollisen tilinpäätöksen, mutta ei kertaakaan enää sen jälkkeen sen 17 vuoden aikana kun olin sen päätoimittajana ja toimitusjohtajana.
On sama, onko nousu vai laskusuhdanne kunhan sopeutuu käsillä olevaan aikaan. On paljon hyviä periaatteita, joista haluaa pitää kiinni hyvinä aikoina, mutta kun olet yksin myrskyn laineilla, tärkein tehtäväsi on pitää alus pinnalla. Muuten et sinä eivätkä työntekijäsi huomista päivää näe.
Minulle oli tärkeää aloittaessani Rannikkoseudussa, että henkilökunta tiesi tilanteen vakavuuden. Kukaan ei tule meitä pelastamaan, jos itse emme selviä. Emme siis voi elää toiveiden mukaan vaan tulojen mukaan ja niistä päättävät asiakkaat.
Yhtä tärkeää oli se, että henkilökunta jatkoi samaa hyvää työtä kuin tähänkin asti siihen asti kunnes itse olin päässyt yhtiöön, lehteen ja seutukuntaan tutuksi. Yksi vuosi on kyllin pitkä aika.
Rannikkoseutu nousi "tuhkasta". Vuonna 1996 lehti otti sivunvalmistuksen itselleen ja oli ensimmäisiä ellei ensimmäinen paikallislehti Suomessa, joka teki ne sähköisesti.
1999 Raision Yrittäjät valitsi lehden Raision Vuoden Yritykseksi.
Henkilökunnasta tuli toistensa sijaisia, kaikki opettelivat vähintään yhden ammatin lisää. Sairastavuus oli olematonta, väen vaihtuminen vähäistä ja ainakin jouluna ja juhannuksena henkilökunta sanoi olevansa tyytyväinen saamaansa vastuuseen, ja minä joukkueeseeni.
Vastuuta väki saikin lisää kun itse juoksin Sanomalehtien Liiton, Viestinnän Keskusliiton, Suomen Paikallismedian ja ties missä luottamustehtävissä.
Lama on aikaa, jolloin sijoittajat väistyvät ja kasvolliset omistajat, ammattilaiset astuvat johtajan paikalle. Sitä pitä kannustaa, siihen pitää rohkaista.
Itse myin lehteni julkaisuoikeudet 2008 kesäkuussa - muutama kuukausi ennen suurta markkinoiden romahdusta.
Uskaltaisinko enää yrittää? Kyllä uskaltaisin. Osaajien ja ammattilaisten tilaisuus on jälleen tullut. Hyviä, kannattavia yrityksiä on myynnissä. Ostaisin ne kaikki, jos olisin joka alan ammattilainen.