Lumeton talvi uhkaa ainakin osittain vesittää valtakunnallisen peurakannan kasvun hillitsemistavoitteet.
Valkohäntäpeuran kaatolupia lisättiin tälle metsästyskaudelle kolmanneksella eli 58.000 lupaan. Kun yhdellä luvalla saa kaataa yhden aikuisen tai vasaa, pitäisi pääluvun vähentyä liki 90.000 yksilöllä.
Yksin Varsinais-Suomeen lupia on myönnetty 17000 kappaletta.
Vaikka peurajahti alkoi rivakasti heti syyskuun alusta lukien, on tahti tasaantunut edellisen vuoden tasolle. Perinteisesti lokakuun puolivälissä alkava hirvijahti vie metsästäjien ajan ja mielenkiinnon useaksi viikoksi hirvijahtiin. Samat metsästäjät ovat paljolti sekä hirvien että peurojen perässä.
Musta ja sateinen syksy on ollut haastava niin koirilla metsästäville kuin kopista kyttäystä harrastaville.
Peura lähtee liikkeelle vasta illan hämärissä ja asettuu jälleen aloilleen aamun valjetessa. Lisäksi on se äärettömän arka ja varovainen. Nahkansa se pelastaa epäilevän luonteensa, hyvän kuulon ja hajuaistin avulla. Pakoreaktio on herkässä. Joskus tuntuu, että se pelästyy ja pakenee omia ääniäänkin.
Jos metsästäjä istuu pari tuntia ennen pimeää odottamassa eläintä ruokintapaikalle, se ei useinkaan riitä. Peuroilla on ollut runsaasti syötävää luonnossa aina näihin päiviin asti. Keinoruokinta ei kiinnosta tai niille hakeudutaan niin myöhään pimeässä, että innokaskin metsästäjä on ollut oman peiton mutkassa jo pitkän tovin. Keinovaloa ei saa käyttää peuran metsästyksessä.
Edes kirkas kuutamo ei tee tilannetta paljon helpommaksi. Vaikka yöllä näkisi ampuakin, eläimen löytäminen laukauksen jälkeen on haastavaa. Laukaus peittää äänen ja näkyvää jälkeä ei jää mustaan maahan sen enempää osumasta kuin suunnasta mihin päin eläin on lähtenyt. Peuraa onodotettava hiiren hiljaa useita tunteja pimeässä ja kylmässä kopissa. Jokainen kopista lähtevä hentokin kolahdus, kilahdus tai tuoksu siirtää eläimen tuloa useilla kymmenillä minuuteilla tai pelästyttää sen pois kokonaan. Tällaisena talvena moni jää mieluimmin kotiin odottamaan lunta ja talvisia kelejä. Hyvästä kannasta huolimatta peuraa ei siis saada vain menemällä ja ottamalla.
Oman rajoituksensa jahdille tuovat seuroille asetetut kaatosuositukset. Tavoitteena on kaataa naaraita enemmän kuin uroksia ja vasoja tuplaten sen mitä aikuisia. Naarasta ei kuitenkaan saa ampua, jos sitä vasa seuraa, ei vaikka myöhemmin syksyllä emän ampuminen ei ole enää laitonta.
Uroksia pitäisi ampua valikoiden niin, että parhaassa siitosiässä olevia säästetään, ja yleensä pukkeja pitäisi ampua vasta marraskuun kiima-ajan jälkeen. Sarvien kokoa ja piikkien määrää on vaikea laskea juoksevasta peurasta kuin pimeässä ruokailevasta eläimestä. Suosituksiin suhtaudutaan vaihtelevalla tavalla. Toisissa porukoissa se on laki ja toisissa vain ohje, jota noudatetaan, jos tilanteet sen sallivat.
Syyskuussa vasat ovat liian pieniä ammuttavaksi ainakin siellä missä lupia on 1 tai kaksi koko kaudeksi. Koiran edessä tulevia peuroja katsotaan silmä tarkkana ja ainakin paikoin on ollut havaittavissa, että eläimiä jätetään ampumatta paitsi perustellusti peuran liian kovan vauhdin tai pitkän etäisyyden takia, mutta myös ”väärän eläimen” kaatamisen pelossa.
Koirille, matalajalkaisille mäyräkoirille lumettomuus on ollut etu, mutta jatkuvat runsaat sateet huuhtovat hajut jäljistä ja täyttävät ojat ääriään myöten, mikä on hidastanut ajoa tai eläinten löytymistä.
Metsästäjien suurena apuna ovat radiopuhelimet, joiden avulla niin koiran kuin eläinten liikkumisesta tulee tietoa ajankohtaisesti. Valitettavasti vain hyvä tiedottaminen voi kantautua myös arkojen ja hyväkuuloisten peurojen korviin. Eläimet merkitsevät muistiin passituksen äänet ja osaavat usein tulla läpi ketjun sen heikoimmasta kohdasta.
Vaikka ennusmerkit säiden osalta viittaavat siihen, ettei kaikkia lupia pystytä käyttämään vajaan parin viikon ajojahdin ja vajaan kuukauden kestävän kytisjahdin aikana, päästäneen kuitenkin viime vuoden lukuihin, joka sekin oli ennätyssuuri. Paikka paikoin, esimerkiksi Rymättylässä on onnistuttu käyttämään jo kaikki luvat ja otettu käyttöön riistanhoitopiirin reservilupiakin. Erikoisviljelijöille se on hyvä uutinen.
Metsästyksen tulisi keskittyä paitsi itse peurakannan vähentämiseen, erityisesti kannan vähentämiseen siellä, missä ne aiheuttavat eniten vahinkoa. Se on metsästäjän suoranainen velvollisuus.
Jos peurakannan kasvu halutaan todella katkaista, jonkinlainen tilapäinen pika-asetus keinovalon sallimisesta jo tällä jahtikaudella olisi paikallaan.
Vihreät pellot ja musta maa ovat muutenkin peurojen pelastus.
