Poliitikko vai mannekiini?

Kumpi  mahtaa olla suurempi maineen menetys, poliitikko vai mannekiini? Nimittäin lyhyen poliittisen urani alkajaisiksi olin eilen sunnuntaina Naantalin Unikeonpäivillä molempia virallisesti. Poliitikan toria juontanut  Markku Heikkilä totesi kaikkien panelisitien olen hyviä poliitikkoja kun puheenvuorot olivat niin pitkiä. Olen siis poliitikko. Päivällä olin kahdessa arvostettujen muodinluojien Marjo Sjörosin ja Jukka Rintala muotinäytöksessä.
Isänmaa vaatii uhrautumista.

Politiikan torilla päästiin mielestäni varsin hyvään keskusteluun sisäpolitiikasta keskustan Pekka Myllymäen,  kristillisten Jukka-Pekka Kuokkasen, perussuomalaisten Vilhelm Junnilan, vihreiden Saara Ilvessalon ja sdp:n Ilkka Kantolan kanssa.

Onkohan se omaa kokemattomuuttani kun en osaa laittaa arvojärjestykseen kummat ovat tärkeämpiä lapset vai vanhukse tai  sairaat vai työttömät. Se voi olla politiikkaa, että katsotaan yleisöä ja päätellään siitä, ketkä tänään ovat arvojärjestyksessä tärkeimpiä. Valitan, se ei irtoa minusta.

Kokeineidenkin poliitikkojen kanssa keskustelu taloudesta tuntuu vaikealta. Pekka Myllymäki ja Jukka-Pekka Kuokkanen peesasivat, kun pidin taloutta aivan keskeisessä ytimessä näissä vaaleissa. Ilkka Kantola puolestaan piti talouskeskustelua liiallisena  ja todisti, ettei julkinen talous Suomessa ole kansainvälisesti merkittävästi muita suurempi. Sote-uudistuskin on jo menojen hallintaa.

Tästä olen Ilkan kanssa eri mieltä. Sairaanhoitopiirimme on ensi vuoden alussa kriisikuntayhtymä. Sen siirto suurempaan yksikköön ei korjaa, korkeintaa peittää tosiasioita.

Tilastoilla voidaan leikitellä politiikassakin, mutta valtiontalouden 15 prosentin alijäämä ja julkisen talouden 100 miljardin velkamäärä, joka alati kasvaa, ei ole tilastostatistiikkaa vaan faktaa. Jos näissä vaaleissa ja jo sitä ennen talouden tilaa ei oteta vakavasti, uutta nousukautta ja helpompia aikoja meille ei tule.

Kuten omassa puheenvuorossani sanoin julkisen talouden alasajo tai tehokkuuden tavoittelu ovat kaksi
eri asiaa. Alasajolla minä  ymmärrän päivähoidon ja  terveyspalvelujen lakkauttamista tai sairaaloiden sulkemista.
Julkien talouden tehostaminen, mikä on minun ykköspointtini, ymmärrän  palvelujen tuottamista pienemmillä kustannuksilla, päivähoidon ja terveyspalveluiden parantamista ja jopa uuden sairaalan rakentamista.  Kotitaloudessakin tarkalla taloudella saadaan enemmän aikaan.

Suomessa julkinen talous on jatkanut kasvuaan  muusta talouskehityksestä riippumatta. On selvää, että se on luonut myös  tehottomuutta ja rakenteellisia vääristymiä, jotka syövät voimavaroja, joita tarvittaisiin kipeästi muualla. Samasta syystä kuin miksi julkinen talous on kasvanut, vaikka muilla menee huonosti, samasta syytä kuntauudistuksen muutokset ja sote-uudistuksen totetutus ( tämä on ennustukseni) eivät tule olemaan kustanusvaikutuksiltaan sitä, mitä kuntalaiset odottavat. Talous ei riittävästi ohjaa uudistuksia, vaan siihen sekoittuvat puoluepoliittiset ja valtapoliittiset tavoitteet. Sitä veronmaksajan rahapussi ei enää kestä.

Ongelman ydin näkyi myös paneelissa. Ne, jotka eivät ole talousasioista innostuneita, ovat politiikan mannekiineja. He onnistuvat ohjaamaan huomion muualle, vesittämään keskustelun niin, etteivät muutoksen tarpeet hahmotu riittävästi. Toisen näkemyksiä voidaan vähätellä, jolloin kuulijatkin tulevat epävarmoiksi.

Edessä olevina vaikeina aikoina ei olisi pahasta vaikka eduskunta olisi täynnä iiro viinasia, valtiontalouden hoitajia, jotka omasta edusta ja maineesta piittaamatta laittaisivat maan asioita kuntoon. 1990-luvun lamasta nousi uusi uudistunut Suomi. Nyt pahaa pelkään, että tästä lamasta ei nousta silloinkaan kun  teollisuudella menee jo paremmin.

Eduskunnalla on valta asettaa säännöt valtion ja kuntienkin varojen käytölle. Suomi ei ole paratiisisaari, jossa on varaa järjestää palveluita kustannuksista piittaamatta. Minä vaihtaisin valtion ja kuntien ja niiden osastojen johtoon virkamiehiä, jotka ymmärtävät euron arvon. Vaatisin alati uusia vaihtoehtoja, miten palvelut tulisi järjestää ei vain toiminnallisesti vaan myös taloudellisesti järkevästi. Kustannustietoisuus läpi organisaation on kunnissa ja virastoissa varsin heikkoa. Sellaista ei ole ennen vaadittukaan.

Nykyisten rakenteiden puolustajat ovat suurin uhka hyvinvointiyhteiskunnallemme. Eikä siinä väitteessä ole yhtään puoluepolitiikkaa, sillä vanhojen rakeneiden myöntäminen tarkoittaa myös tehtyjen virheiden tunnustamista. Niitä me kaikki olemme tehneet.

Sananvapaus on voitettava 100 - 0

Sananvapaus on Suomessa niin rajoittamatonta, ettemme enää oikein ymmärrä mitä se tarkoittaa. Vasta tai viimeistään Ukrainan kriisi on avannut monen silmät ymmärtämään, mikä se toinen vaihtoehto voisi olla. Suomi voisi hyvin olla samanlainen maa kuin naapurinsa, missä tiedotusvälineen toimintavapaus riippuu siitä, kuinka hyvin se noudattaa ylimmän polittisen vallan valitsemaa linjaa. Suomi voisi olla maa, jonka valtiojohto käyttää tukahdettua ilmaisuvapautta yksin omien päämääriensä toteuttamiseen. Propaganda on sanan varsinaisessa merkityksessä palannut arkipäivän uutisiin. Suurellakin medialla on täysi työ yrittää pysyä oikean tiedon perässä.
Se, että Suomi on yksi  maailman vähiten korruptoituneista maista ja kansalaisilla ja medialla on rajoittamaton toimintavapaus, liittyvät läheisesti yhteen. Median tehtävä on vainukoiran lailla valvoa vallanpitäjiä. Sillä on oikeus ja velvollisuus nostaa julkisuuteen asioita, jotka eivät ole päättäjien mieleen. Aika ajoin kohua näyttäisi syntyvän tyhjästäkin, mutta sekin on merkki siitä, että media ja vallanpitäjät ovat erillään toisistaan.
Historioitsijoilla on varmaan hyvä selitys sille, miksi Suomessa sananvapaus on voinut toteutua ja kehittyä siten kuin on käynyt. Nykyisen somen aikakaudellakaan ei ole noussut keskustelua sääntöjen tiukentamisesta, vaan ylilyönnit on ratkottu tapaus kerrallaan. Pieni itsenäinen Suomi on nähnyt toisin kuin iso naapurinsa vapaudessa enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.
Tässä ajassa on kuitenkin piirteitä ja ilmiöitä, joihin pitää suhtautua vakavasti. Mitä tapahtuu, jos täysin vapaaseen  ilmaisuvapauteen aletaan järjestelmällisesti syöttämään tietoa, jonka tavoitteet ovat muut kuin suomalaisen kansavallan ja demokratian pönkittäminen. Mitä, jos keskustelua ei enää käydäkään vilpittömässä mielessä avoimin kortein? Mitä, jos sanat ja sanoma tuleekin Ukrainan tavoin kommandonaamioiden ja tummien lasien takaa niin, ettei sanoman alkuperää tunnisteta eikä sanoman tarkoitus avaudu vastaanottajalle.
Propaganda on tiedotussotaa; Sen tavoitteena on rikkoa sisäiset rintamat.  Horjuttaa kansalaisten luottamusta toisiinsa ja etenkin omiin vallankäyttäjiinsä. Aktiivisesti tiedotusvälineitä seuranneet varmasti tunnistavat jo mitä tarkoitan.
Jos sellaiselle tiedonvälitykselle Suomessa on kritiikittömästi sijaa, se tarkoittaa myös sitä, että sekä vallankäyttäjien ja opposition tervekin kritiikki voi alkaa tuntua epäilyttävältä. Riidan siementen ja epäluottamuksen kylväminen ovat tiedotussodan tärkeitä päämääriä.
Suomalaisten pitää itse oivaltaa ja tunnistaa kulloisetkin ajan virtaukset. Suomen tappio jääkiekon MM-turnauksessa Venäjälle voi tuntua tuskalliselta, mutta sananvapaussotaa meidän ei ole varaa hävitä.  Se on voittettava 100-0.
Median murroksesta huolimatta meillä on edelleen toimituksiltaan vahvoja mediataloja. Yleisradion rooli juuri nyt on vähintää yhtä tärkeä kuin nuoren itsenäisen valtion ensimmäisten vuosikymmenten aikana. Ylen niin kuin muiden mediatalojen on tunnistettava  sanavapautta ja tiedonvälityksen oikeellisuutta uhkaavat pilvet. Merkkeihin pitää suhtautua vakavasti. Median ei pidä ryhtyä kuuntelemaan vallanpitäjiä enempää kuin aiemmin, mutta silti suurissakin toimituksissa on varaa ainakin hieman ryhdistäytyä ja miettiä, mitä lukijat ja kuuntelijat heiltä tässä ajassa odottavat. Mediatalojen YT-neuvottelut eivät ole kuitenkaan lukijan kannalta se suurin juttu. Valppaus ei saa horjua, vaikka taloudessa on edessä vain epävarmoja aikoja.
Suomalaisessa sanavapaudessa on olleellista se, että lukijat ja kuulijat tietävät joka hetki, että toimitukset tuottavat sellaista tietoa, johon voi luottaa. Sitä luottamusta ei pidä ehdoin tahdoin tahallaan horjuttaa. Ei sisältä eikä ulkoa.