Hyvää työtä!

Turun seudun kuntajakoselvitykset ovat parhaillaan kriittisessä vaiheessa. Kuntien valtuustojen ja kuntalaisten kuulemiset ovat loppusuoralla.  Sen jälkeen kunnat saavat tutkittavakseen yksityiskohtaiset liitossopimusehdotukset.

Riippumatta kuntien vastauksista tuleviin ehdotuksiin, on syytä jo nyt kiittää selvitysten tekijöitä Risto Kortelaista, Oiva Myllyntaustaa ja Anterto Ritvasta. Alkuun näytti siltä, että kysymys on vain entuudestaan tunnettujen tosiasioiden päivittämistä ilman, että selvityksistä jäisi käteen mitään oleellista uutta.

Nyt on pakko myöntää, että selvitystyö ei ole mennyt hukkaan. Selvitysalueiden kuntien kustannustasosta, taloudellisesta asemasta ja palvelurakenteesta ei ole ollut ennen niin yksiselitteistä  ja tuoretta vertailutietoa, mitä  nyt on saatu ja mikä on verkossa jo kaikkien saatavilla.

Myös yritysten liikevaihdon, työpaikkojen määrän ja muuttoliikkeen kehitystrendistä on uutta, huolestuttavaakin tietoa. Väen ikääntymisestä puhumattakaan.

Jokaisessa kunnassa selvitysten pitäisi avata niin päättäjien kuin viranhaltijoidenkin silmiä laskemaan kunnan lähi vuosien selviytymismahdollisuudet oikein. Selvitykset todistavat myös sen vääjäämättömästi, että kuntaliitokset itsessään eivät ratkaise ongelmia, vaan korkeintaan antavat yhden vaihtoehdon lisää.

Kuntien menoihin, menorakenteisiin on puututtava määrätietoisesti ennen kuntaliitoksia ja etenkin kuntaliitosten jälkeen. Suurimmat erot palveluiden kustannuksissa ja siten  suurimman haasteen edessä ovat Naantali ja  maakunnan pääkaupunki itse.  Turun miljardiluokan menoissa  UI ja UII säästöohjelman  eruromääräiset tavoitteet ovat vaatimattomat. Kaarinan tai Liedon liittäminen Turkuun ei olennaisesti lukuja kaunistaisi ehkä paremminkin  vain kadottaisi tosiseikat useiksi vuoksi.

Nyt on jälleen osaajien ja ammattilaisten markkinat

Kokeneena metsästäjänä tiedän, että vatatuuli tietää onnea. Mitä kovempaa puhaltaa, sitä todennäköisemmin pääset lähelle kohdettasi. Loput on omista taidoistasi ja vähän tuuristakin kiinni.
Kun katsoo tämän hetken poliittisia virtauksia tuntuu, että kaikki odottavat vain tuulen kääntymistä. Tuulee vastaan niin rajusti, että on pakko vaihtaa hallitusta, päättäjiä ja politiikan linjaa, jotta tuuli kääntyisi.
Toki on selvää, että valtion velkaantuminen ei voi jatkua ja julkista taloutta pitää suhteuttaa bruttokansantuotteeseen, mutta käsitys, ettei enää mitään voi ja kannata tehdä vastatuulen takia, on väärä.
Perustelen omaa kantaani omalla kokemuksellani. Vuonna 1993 Suomi oli laman syvissä syövereissä. Konkussit pyykivät yli maan. Talletuksille maksettiin 16 prosentin korkoa ja maassa ei ollut toimialaa, jota pankit olisivat voineet rahoittaa.
Itse tein työtä kustannusalalla. Olin Harjavallan Seudun päätoimittaja ja toimitusjohtaja. Lehdellä meni pirun hyvin lamasta huolimatta. Ilmitusmyynti on kyllä nihkeää ja joku Bill Cates ennusti, että vuonna 2000 ei ilmesty enää yhtään lehteä paperille painettuna.
Metsästäjän vaistoni heräsivät. Tuuli oli just alalle niin vastainen, että varmaan joku kohta myy lehtensä uskonsa huomiseen menettäneenä. Niin kävi. Satakunnan Painotalon konkurssipesä tarjosi minulle ostettavaksi lehteä nimeltä Rannikkoseutu syyskuussa 1993.
Lehden tase oli surkea, mutta Turun seudulla Turkulainen ja sen välissä Uutis-Valjakko olivat kaatuneet. Ilmaislehteä Raision sueudn Sanomia julkaissut Laitilan Kustannus oli kaatunut. Markkinat olivat vapaat ja kilpailu laantunut. Tilaisuuteni oli tullut.
Rannikkoseutu  oli sillion yli 60 vuotta vanha lehti. Sillä oli hyvä levikki, ammattitaitoinen henkilökunta ja liikevaihto Harjavallan Seutuakin suurempi.
Aikaisemman kokemukseni perusteella pystyin kädet taskussakin sanomaan saisiko lehdestä kannattavan vai ei. Kyllä sai, mutta onneksi myyjä ei sitä tiennyt.
Omistaja vaihtui. Minusta oli tullut yrittäjä.
Lehti teki kuuden kuukauden päästä vielä hieman tappiollisen tilinpäätöksen, mutta ei kertaakaan enää sen jälkkeen sen 17 vuoden aikana kun olin sen päätoimittajana ja toimitusjohtajana.
On sama, onko nousu vai laskusuhdanne kunhan sopeutuu käsillä olevaan aikaan. On paljon hyviä periaatteita, joista haluaa pitää kiinni hyvinä aikoina, mutta kun olet yksin myrskyn laineilla, tärkein tehtäväsi on pitää alus pinnalla. Muuten et sinä eivätkä työntekijäsi huomista päivää näe.
Minulle oli tärkeää aloittaessani Rannikkoseudussa, että henkilökunta tiesi tilanteen vakavuuden. Kukaan ei tule meitä pelastamaan, jos itse emme selviä. Emme siis voi elää toiveiden mukaan vaan tulojen mukaan ja niistä päättävät asiakkaat.
Yhtä tärkeää oli se, että henkilökunta jatkoi samaa hyvää työtä kuin tähänkin asti siihen asti kunnes itse olin päässyt yhtiöön, lehteen ja seutukuntaan tutuksi. Yksi vuosi on kyllin pitkä aika.
Rannikkoseutu nousi "tuhkasta". Vuonna 1996 lehti otti sivunvalmistuksen itselleen ja oli ensimmäisiä ellei ensimmäinen paikallislehti Suomessa, joka teki ne sähköisesti.
1999 Raision Yrittäjät valitsi lehden Raision Vuoden Yritykseksi.
Henkilökunnasta tuli toistensa sijaisia, kaikki opettelivat vähintään yhden ammatin lisää. Sairastavuus oli olematonta, väen vaihtuminen vähäistä ja ainakin jouluna ja juhannuksena henkilökunta sanoi olevansa tyytyväinen saamaansa vastuuseen, ja minä joukkueeseeni.
Vastuuta väki saikin lisää kun itse juoksin Sanomalehtien Liiton, Viestinnän Keskusliiton, Suomen Paikallismedian ja ties missä luottamustehtävissä.
Lama on aikaa, jolloin sijoittajat väistyvät ja kasvolliset omistajat, ammattilaiset astuvat johtajan paikalle. Sitä pitä kannustaa, siihen pitää rohkaista.
Itse myin lehteni julkaisuoikeudet 2008 kesäkuussa - muutama kuukausi ennen suurta markkinoiden romahdusta.
Uskaltaisinko enää yrittää? Kyllä uskaltaisin. Osaajien ja ammattilaisten tilaisuus on jälleen tullut. Hyviä, kannattavia yrityksiä on myynnissä. Ostaisin ne kaikki, jos olisin joka alan ammattilainen.

Kunnat kikkailevat

Kuntien velvollisuus yhtiöittää toiminta, joka on lähellä markkinoita, on edennyt aikataulussa.  Uudistukseen sisältyy mahdollisuus taktikoida omaisuuden arvolla, rahoituksella ja vuokrasopimuksilla.
Sitä on oikeastaan jatkunut jo tovin aikaa.
Kuntien tytäryhtiöt ovat usein korvia myöten veloissa, maksavat omistajalleen vuokraa ja korkoa, joiden tuotoilla parannetaan kunnan taloudellista asemaa.
Mutta mikä olisikaan tytäryhtiöiden omistamien kiinteistöjen arvo, jos kunnan harjoittama toiminta niissä loppuisi?
 Sataman yhtiöittäminen Naantalissa on hyvä esimerkki, miten järjestely vaikuttaa kunnan taseeseen.
Naantalin satamasta tulee osakeyhtiö ensi vuoden alussa. Kunta omistaa yhtiön ja sen omaisuuden edelleen 100 prosenttisesti. Ainoa iso muutos on oikeastaan se, että sataman tulos pannaan verolle.
Yhtiön maksaa ensi vuoden tuloksesta veroa 20 prosenttia kun tähän asti kaikki tulo on ollut kunnalle verovapaata.

Verosuunnittelu on Suomessa kirosana, mutta kunnat tekevät sitä aivan erityisesti.  Naantalikin kirjaa   koko kauppasumman ja  omaisuuden vaihdot tälle vuodelle, sillä ensi vuonna verokohtelu olisi jo toinen.

Naantalin edun mukaista on myös, että satama maksaa omaisuudestaan ja kauppasummasta syntyvästä velasta tuntuvaa vuokraa ja korkoa, jotka pienentävät yhtiön verotettavaa tulosta. Tulot ovat kaupungille edelleen verovapaita. Yksityisellä puolella kaikki tulo on verotettavaa tuloa.

Yhtiöittämisen seurauksena  Naantalin tämän vuoden tulos paranee yli 6 miljoonalla eurolla, vaikka käytännössä rahaa ei tule eikä mene euroakaan. Kun muissa menoissa ja tuloissa asiat ovat menneet odotettuakin paremmin, Naantali ylijäämä voi olla jopa 10 miljoonaa euroa.
Naantalille ylijäämä on lähinnä kiusallinen.

Jos Raision kaupunki  saisi tulokseensa  tänä vuonna yhtä suuren summan, kriisikunnan varjo olisi siirtynyt vuodella parilla.
 Raisio  aikookin yhtiöittää kaupungintalonsa. Siinä käy samalla tavalla. Velkaa ja omaisuutta siirtyy yhtiölle ja myyntivoitto parantaa kaupungin tulosta.

Myös Turku rahoittaa ensi vuoden talousarviota runsaalla omaisuuden myynnillä. Näin ensi vuonna ja näin se on tehnyt aiemmin satojen miljoonien euron arvosta. Miljardin velat ovat tytäryhtiöillä ja myyntivoitot, korko- ja vuokratuotot kaupungin tuloksessa.

1990-luvun lamassa paljastui valtaisa kiinteistökupla.  Yritysten omaisuuksien arvon nousua vauhdittivat vahva inflaatio ja rahamarkkinoiden vapautuminen. Markan kellutuksessa markkinoiden usko meni, arvot romahtivat ja kupla puhkesi.

Minkä arvoisia ne kunnan uudetkaan kiinteisöt; kaupungintalot, koulut, päiväkodit, sairaalat ja terveyskeskukset olisivatkaan, jos niistä toiminta loppuisi? Tuskin aina euronkaan arvoisia.
Vireillä olevissa uudistuksissa vähän joka kunnassa kuitenkin juuri niin voi käydä.