Sitkuttelua

Sitkuttelu voisi olla hyvä termi kuntien nykyisestä ahdingosta selviytymiseen. Säätöt, leikkaukset ja kulukuurit ovat niin kuluneita iskusanoja, etteivät ne enää käytännössä toimi.
Raisio ilmoitti kuluneella viikolla aloittavansa yt-neuvottelut 4 miljoonan euron säästöjen saavuttamiseksi. Jo ennen neuvotteluja tavoitteeksi ilmoitettiin, ettei niissä tavoitella väen vähentämistä.

Talouden ja politiikan realismi eivät Raisiossa kohtaa. Kaupungin talous on siinä mielessä eri asennossa kuin Naantalissa, että Raision ylijäämät on syöty kun Naantalissa niitä on vielä jäljellä. Ylijäämät ovat kuin eväitä huomisen varalle.

Raision asettama tavoite löytää säästöt lomautuksilla ilman väen vähentämistä, ei tähtää talousongelman pysyvään ratkaisuun, vaan vain kuluvan vuoden talousarviossa ilmenneen vajeen kiinni kuromiseen. Taloudessa tapahtuu kuitenkin paljon muutakin, mitä tähän mennessä on tiedossa. Tulevaisuus on yllätyksiä täynnä.

Raision ja myös Naantalin pitäisi ratkaista talousongelmansa kerralla. Siihen pätee satonta, että mieluimmin kerta rytinä kuin ainainen kitinä. Kitinään kaikki ovat väsyneitä.

Ongelman kertaratkaisu ei tarkoita kulujen ja väen vähentämistä kerralla ja paljon, vaan yksikertaista selkeää tavoitetta, josta myös pidetään kiinni. Tavoite on sellainen, että kaikki tietävät pohjan olevan vakaa kun siihen päästy.

Raision niin kuin Naantalinkin kuluvan vuoden talousarviossa luvut ovat kohdillaan. Jos niihin päästäisiin, kuluva vuosi olisi pelastettu. Mutta kun ei päästä. Siihen on kaksi hyvää syytä. Hallintokunnat ylittävät menonsa ja verotulot jäävä alle arvion. Toinen ongelma on se, että viime ja kuluvan vuoden luvut yhdessä näyttävät myös suuntaa.  Menot näyttävät ylöspäin ja tulos alaspäin. On tehtävä enemmän kuin vain pelastetta tämä vuosi.

Verotulokertymälle ei tänä vuonna voida tehdä enää mitään. Se tulee mikä on tullakseen. Menoja voidaan harkitaan uudelleen joka minuutti. Ainakin niitä menoja, mitä voidaan harkita. Kaikkea ei tarvitsekaan miettiä uudelleen. Riittää kun harkitaan niiltä osin, missä se on mahdollista.

Talouden tasapainotus lähtee sitoutumisesta. Kunta on kuin kirkkovene, jossa jokainen kaupungin työntekijä on airoissa. Soutajat voivat odottaa, että joku ohjaa venettä peräsimestä. Nyt se mielestäni enää riitä. On turha kaikkien soutaa täyttä vauhtia eteenpäin, jos venettä pitää kääntää.  Raision lomautusneuvotteluissa otetaan kaikilta vähäsen, mikä toki on tasapuolista, mutta hidastaa vauhtia mutta ei muuta suuntaa.

Naantali ja Raisio saivat tuoreessa tutkimuksessa palveluistaan hyvät, jopa erinomaiset arvosanat. Hommat on siis hoidettu hyvin. Miten sitten saada väki tekemään hyvää työtä edelleen, se on se vaikein asia.

Onnistuminen on kiinni kaikista niistä, joiden tehtävänimikkeessä lukee johtaja. Johtajien pitää ryhtyä johtamaan joukkonsa siihen päämäärään, mikä hallintokunnalle on asetettu. Toiminnallinen tavoite tulee asiakkaista ja taloudellinen tavoite talousarviosta ja tarkentuvista kehitysluvuista. Kummastakaan ei ole vara tinkiä, mutta asiakkaatkaan eivät ole vailla samoja asioita yhtä paljon kaiken aikaa.

Naantalin tutkimustuloksissa pisti silmään lausuma, että kaupungissa ei ole käyty työntekijöiden kanssa kehityskeskusteluja niin kuin on sovittu. Olen sitä mieltä, ettei niitä pidäkään käydä ellei keskusteluja suunnitella huolella.

Toisaalta ilman suunnitelmia henkilökunta ei voikaan toimia tehokkaasti, koska silloin työntekijöiden taidot, suoriutumiskyvyt ja kehittymistoiveet eivät ole johdon tiedossa. Kehityskeskustelun tarkoitus ei ole vain keskustella vaan asettaa työntekijälle sellaiset tavoitteet, jotka vastaavat hänen kykyjään. Tulosten perusteella voidaan arvioida koko henkilökunnan tarve, sijaisten määrä ja miten organisaatio voi muuntua esimerkiksi henkilökunnan eläköitymisen seurauksena.

Eläköityminen tai viran vapautuminen ei koske vain, tehtävää jättävää vaan koko henkilökuntaa. Jos Naantali osaisi käyttää tilaisuudet hyväkseen, vältyttäisiin muilta toimilta tykkänään. Tosin maailman muutosta on vaikea ennustaa.

Joka hallintokunta voi vaikuttaa siihen, käytetäänkö talousarvion joka ikinen euro vai sitkutellaanko. Myös sijaisten palkkaamisessa kannattaa käyttää tervettä harkintaa. Jos 10 hengen organisaatiosta yksi on pois päivän, onko sijainen heti tarpeellinen? Yrityksissä voidaan joutua selviämään viikkokin, sillä sijaisia ei aina ole. Mutta sijaisten tarvekin tiedetään, jos kehityskeskustelut on huolella tehty.

Poliittisten päättäjien tahtoa ja kykyä varmasti mietitään monella työpaikalla. Sen esiin saaminen voi olla yhtä vaikeaa kuin säästöjen löytäminen budjettikirjasta. Puolueesta riippumatta kaikki haluavat, että kuntalaisten palvelut ovat hyvässä hoidossa. Se mikä vaatii lisää resursseja, sinne niitä pitää ohjata. Siellä missä on hiljaista eikä supistuksista vahinkoa tule, siellä pitää ja sieltä pitää tulla ehdotuksia menojen vähentämisestä lyhyessä ja pitkässä juoksussa.