Sananvapaus on Suomessa niin rajoittamatonta, ettemme enää oikein ymmärrä mitä se tarkoittaa. Vasta tai viimeistään Ukrainan kriisi on avannut monen silmät ymmärtämään, mikä se toinen vaihtoehto voisi olla. Suomi voisi hyvin olla samanlainen maa kuin naapurinsa, missä tiedotusvälineen toimintavapaus riippuu siitä, kuinka hyvin se noudattaa ylimmän polittisen vallan valitsemaa linjaa. Suomi voisi olla maa, jonka valtiojohto käyttää tukahdettua ilmaisuvapautta yksin omien päämääriensä toteuttamiseen. Propaganda on sanan varsinaisessa merkityksessä palannut arkipäivän uutisiin. Suurellakin medialla on täysi työ yrittää pysyä oikean tiedon perässä.
Se, että Suomi on yksi maailman vähiten korruptoituneista maista ja kansalaisilla ja medialla on rajoittamaton toimintavapaus, liittyvät läheisesti yhteen. Median tehtävä on vainukoiran lailla valvoa vallanpitäjiä. Sillä on oikeus ja velvollisuus nostaa julkisuuteen asioita, jotka eivät ole päättäjien mieleen. Aika ajoin kohua näyttäisi syntyvän tyhjästäkin, mutta sekin on merkki siitä, että media ja vallanpitäjät ovat erillään toisistaan.
Historioitsijoilla on varmaan hyvä selitys sille, miksi Suomessa sananvapaus on voinut toteutua ja kehittyä siten kuin on käynyt. Nykyisen somen aikakaudellakaan ei ole noussut keskustelua sääntöjen tiukentamisesta, vaan ylilyönnit on ratkottu tapaus kerrallaan. Pieni itsenäinen Suomi on nähnyt toisin kuin iso naapurinsa vapaudessa enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.
Tässä ajassa on kuitenkin piirteitä ja ilmiöitä, joihin pitää suhtautua vakavasti. Mitä tapahtuu, jos täysin vapaaseen ilmaisuvapauteen aletaan järjestelmällisesti syöttämään tietoa, jonka tavoitteet ovat muut kuin suomalaisen kansavallan ja demokratian pönkittäminen. Mitä, jos keskustelua ei enää käydäkään vilpittömässä mielessä avoimin kortein? Mitä, jos sanat ja sanoma tuleekin Ukrainan tavoin kommandonaamioiden ja tummien lasien takaa niin, ettei sanoman alkuperää tunnisteta eikä sanoman tarkoitus avaudu vastaanottajalle.
Propaganda on tiedotussotaa; Sen tavoitteena on rikkoa sisäiset rintamat. Horjuttaa kansalaisten luottamusta toisiinsa ja etenkin omiin vallankäyttäjiinsä. Aktiivisesti tiedotusvälineitä seuranneet varmasti tunnistavat jo mitä tarkoitan.
Jos sellaiselle tiedonvälitykselle Suomessa on kritiikittömästi sijaa, se tarkoittaa myös sitä, että sekä vallankäyttäjien ja opposition tervekin kritiikki voi alkaa tuntua epäilyttävältä. Riidan siementen ja epäluottamuksen kylväminen ovat tiedotussodan tärkeitä päämääriä.
Suomalaisten pitää itse oivaltaa ja tunnistaa kulloisetkin ajan virtaukset. Suomen tappio jääkiekon MM-turnauksessa Venäjälle voi tuntua tuskalliselta, mutta sananvapaussotaa meidän ei ole varaa hävitä. Se on voittettava 100-0.
Median murroksesta huolimatta meillä on edelleen toimituksiltaan vahvoja mediataloja. Yleisradion rooli juuri nyt on vähintää yhtä tärkeä kuin nuoren itsenäisen valtion ensimmäisten vuosikymmenten aikana. Ylen niin kuin muiden mediatalojen on tunnistettava sanavapautta ja tiedonvälityksen oikeellisuutta uhkaavat pilvet. Merkkeihin pitää suhtautua vakavasti. Median ei pidä ryhtyä kuuntelemaan vallanpitäjiä enempää kuin aiemmin, mutta silti suurissakin toimituksissa on varaa ainakin hieman ryhdistäytyä ja miettiä, mitä lukijat ja kuuntelijat heiltä tässä ajassa odottavat. Mediatalojen YT-neuvottelut eivät ole kuitenkaan lukijan kannalta se suurin juttu. Valppaus ei saa horjua, vaikka taloudessa on edessä vain epävarmoja aikoja.
Suomalaisessa sanavapaudessa on olleellista se, että lukijat ja kuulijat tietävät joka hetki, että toimitukset tuottavat sellaista tietoa, johon voi luottaa. Sitä luottamusta ei pidä ehdoin tahdoin tahallaan horjuttaa. Ei sisältä eikä ulkoa.
Se, että Suomi on yksi maailman vähiten korruptoituneista maista ja kansalaisilla ja medialla on rajoittamaton toimintavapaus, liittyvät läheisesti yhteen. Median tehtävä on vainukoiran lailla valvoa vallanpitäjiä. Sillä on oikeus ja velvollisuus nostaa julkisuuteen asioita, jotka eivät ole päättäjien mieleen. Aika ajoin kohua näyttäisi syntyvän tyhjästäkin, mutta sekin on merkki siitä, että media ja vallanpitäjät ovat erillään toisistaan.
Historioitsijoilla on varmaan hyvä selitys sille, miksi Suomessa sananvapaus on voinut toteutua ja kehittyä siten kuin on käynyt. Nykyisen somen aikakaudellakaan ei ole noussut keskustelua sääntöjen tiukentamisesta, vaan ylilyönnit on ratkottu tapaus kerrallaan. Pieni itsenäinen Suomi on nähnyt toisin kuin iso naapurinsa vapaudessa enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.
Tässä ajassa on kuitenkin piirteitä ja ilmiöitä, joihin pitää suhtautua vakavasti. Mitä tapahtuu, jos täysin vapaaseen ilmaisuvapauteen aletaan järjestelmällisesti syöttämään tietoa, jonka tavoitteet ovat muut kuin suomalaisen kansavallan ja demokratian pönkittäminen. Mitä, jos keskustelua ei enää käydäkään vilpittömässä mielessä avoimin kortein? Mitä, jos sanat ja sanoma tuleekin Ukrainan tavoin kommandonaamioiden ja tummien lasien takaa niin, ettei sanoman alkuperää tunnisteta eikä sanoman tarkoitus avaudu vastaanottajalle.
Propaganda on tiedotussotaa; Sen tavoitteena on rikkoa sisäiset rintamat. Horjuttaa kansalaisten luottamusta toisiinsa ja etenkin omiin vallankäyttäjiinsä. Aktiivisesti tiedotusvälineitä seuranneet varmasti tunnistavat jo mitä tarkoitan.
Jos sellaiselle tiedonvälitykselle Suomessa on kritiikittömästi sijaa, se tarkoittaa myös sitä, että sekä vallankäyttäjien ja opposition tervekin kritiikki voi alkaa tuntua epäilyttävältä. Riidan siementen ja epäluottamuksen kylväminen ovat tiedotussodan tärkeitä päämääriä.
Suomalaisten pitää itse oivaltaa ja tunnistaa kulloisetkin ajan virtaukset. Suomen tappio jääkiekon MM-turnauksessa Venäjälle voi tuntua tuskalliselta, mutta sananvapaussotaa meidän ei ole varaa hävitä. Se on voittettava 100-0.
Median murroksesta huolimatta meillä on edelleen toimituksiltaan vahvoja mediataloja. Yleisradion rooli juuri nyt on vähintää yhtä tärkeä kuin nuoren itsenäisen valtion ensimmäisten vuosikymmenten aikana. Ylen niin kuin muiden mediatalojen on tunnistettava sanavapautta ja tiedonvälityksen oikeellisuutta uhkaavat pilvet. Merkkeihin pitää suhtautua vakavasti. Median ei pidä ryhtyä kuuntelemaan vallanpitäjiä enempää kuin aiemmin, mutta silti suurissakin toimituksissa on varaa ainakin hieman ryhdistäytyä ja miettiä, mitä lukijat ja kuuntelijat heiltä tässä ajassa odottavat. Mediatalojen YT-neuvottelut eivät ole kuitenkaan lukijan kannalta se suurin juttu. Valppaus ei saa horjua, vaikka taloudessa on edessä vain epävarmoja aikoja.
Suomalaisessa sanavapaudessa on olleellista se, että lukijat ja kuulijat tietävät joka hetki, että toimitukset tuottavat sellaista tietoa, johon voi luottaa. Sitä luottamusta ei pidä ehdoin tahdoin tahallaan horjuttaa. Ei sisältä eikä ulkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti