Kumpi mahtaa olla suurempi maineen menetys, poliitikko vai mannekiini? Nimittäin lyhyen poliittisen urani alkajaisiksi olin eilen sunnuntaina Naantalin Unikeonpäivillä molempia virallisesti. Poliitikan toria juontanut Markku Heikkilä totesi kaikkien panelisitien olen hyviä poliitikkoja kun puheenvuorot olivat niin pitkiä. Olen siis poliitikko. Päivällä olin kahdessa arvostettujen muodinluojien Marjo Sjörosin ja Jukka Rintala muotinäytöksessä.
Isänmaa vaatii uhrautumista.
Politiikan torilla päästiin mielestäni varsin hyvään keskusteluun sisäpolitiikasta keskustan Pekka Myllymäen, kristillisten Jukka-Pekka Kuokkasen, perussuomalaisten Vilhelm Junnilan, vihreiden Saara Ilvessalon ja sdp:n Ilkka Kantolan kanssa.
Onkohan se omaa kokemattomuuttani kun en osaa laittaa arvojärjestykseen kummat ovat tärkeämpiä lapset vai vanhukse tai sairaat vai työttömät. Se voi olla politiikkaa, että katsotaan yleisöä ja päätellään siitä, ketkä tänään ovat arvojärjestyksessä tärkeimpiä. Valitan, se ei irtoa minusta.
Kokeineidenkin poliitikkojen kanssa keskustelu taloudesta tuntuu vaikealta. Pekka Myllymäki ja Jukka-Pekka Kuokkanen peesasivat, kun pidin taloutta aivan keskeisessä ytimessä näissä vaaleissa. Ilkka Kantola puolestaan piti talouskeskustelua liiallisena ja todisti, ettei julkinen talous Suomessa ole kansainvälisesti merkittävästi muita suurempi. Sote-uudistuskin on jo menojen hallintaa.
Tästä olen Ilkan kanssa eri mieltä. Sairaanhoitopiirimme on ensi vuoden alussa kriisikuntayhtymä. Sen siirto suurempaan yksikköön ei korjaa, korkeintaa peittää tosiasioita.
Tilastoilla voidaan leikitellä politiikassakin, mutta valtiontalouden 15 prosentin alijäämä ja julkisen talouden 100 miljardin velkamäärä, joka alati kasvaa, ei ole tilastostatistiikkaa vaan faktaa. Jos näissä vaaleissa ja jo sitä ennen talouden tilaa ei oteta vakavasti, uutta nousukautta ja helpompia aikoja meille ei tule.
Kuten omassa puheenvuorossani sanoin julkisen talouden alasajo tai tehokkuuden tavoittelu ovat kaksi
eri asiaa. Alasajolla minä ymmärrän päivähoidon ja terveyspalvelujen lakkauttamista tai sairaaloiden sulkemista.
Julkien talouden tehostaminen, mikä on minun ykköspointtini, ymmärrän palvelujen tuottamista pienemmillä kustannuksilla, päivähoidon ja terveyspalveluiden parantamista ja jopa uuden sairaalan rakentamista. Kotitaloudessakin tarkalla taloudella saadaan enemmän aikaan.
Suomessa julkinen talous on jatkanut kasvuaan muusta talouskehityksestä riippumatta. On selvää, että se on luonut myös tehottomuutta ja rakenteellisia vääristymiä, jotka syövät voimavaroja, joita tarvittaisiin kipeästi muualla. Samasta syystä kuin miksi julkinen talous on kasvanut, vaikka muilla menee huonosti, samasta syytä kuntauudistuksen muutokset ja sote-uudistuksen totetutus ( tämä on ennustukseni) eivät tule olemaan kustanusvaikutuksiltaan sitä, mitä kuntalaiset odottavat. Talous ei riittävästi ohjaa uudistuksia, vaan siihen sekoittuvat puoluepoliittiset ja valtapoliittiset tavoitteet. Sitä veronmaksajan rahapussi ei enää kestä.
Ongelman ydin näkyi myös paneelissa. Ne, jotka eivät ole talousasioista innostuneita, ovat politiikan mannekiineja. He onnistuvat ohjaamaan huomion muualle, vesittämään keskustelun niin, etteivät muutoksen tarpeet hahmotu riittävästi. Toisen näkemyksiä voidaan vähätellä, jolloin kuulijatkin tulevat epävarmoiksi.
Edessä olevina vaikeina aikoina ei olisi pahasta vaikka eduskunta olisi täynnä iiro viinasia, valtiontalouden hoitajia, jotka omasta edusta ja maineesta piittaamatta laittaisivat maan asioita kuntoon. 1990-luvun lamasta nousi uusi uudistunut Suomi. Nyt pahaa pelkään, että tästä lamasta ei nousta silloinkaan kun teollisuudella menee jo paremmin.
Eduskunnalla on valta asettaa säännöt valtion ja kuntienkin varojen käytölle. Suomi ei ole paratiisisaari, jossa on varaa järjestää palveluita kustannuksista piittaamatta. Minä vaihtaisin valtion ja kuntien ja niiden osastojen johtoon virkamiehiä, jotka ymmärtävät euron arvon. Vaatisin alati uusia vaihtoehtoja, miten palvelut tulisi järjestää ei vain toiminnallisesti vaan myös taloudellisesti järkevästi. Kustannustietoisuus läpi organisaation on kunnissa ja virastoissa varsin heikkoa. Sellaista ei ole ennen vaadittukaan.
Nykyisten rakenteiden puolustajat ovat suurin uhka hyvinvointiyhteiskunnallemme. Eikä siinä väitteessä ole yhtään puoluepolitiikkaa, sillä vanhojen rakeneiden myöntäminen tarkoittaa myös tehtyjen virheiden tunnustamista. Niitä me kaikki olemme tehneet.
Isänmaa vaatii uhrautumista.
Politiikan torilla päästiin mielestäni varsin hyvään keskusteluun sisäpolitiikasta keskustan Pekka Myllymäen, kristillisten Jukka-Pekka Kuokkasen, perussuomalaisten Vilhelm Junnilan, vihreiden Saara Ilvessalon ja sdp:n Ilkka Kantolan kanssa.
Onkohan se omaa kokemattomuuttani kun en osaa laittaa arvojärjestykseen kummat ovat tärkeämpiä lapset vai vanhukse tai sairaat vai työttömät. Se voi olla politiikkaa, että katsotaan yleisöä ja päätellään siitä, ketkä tänään ovat arvojärjestyksessä tärkeimpiä. Valitan, se ei irtoa minusta.
Kokeineidenkin poliitikkojen kanssa keskustelu taloudesta tuntuu vaikealta. Pekka Myllymäki ja Jukka-Pekka Kuokkanen peesasivat, kun pidin taloutta aivan keskeisessä ytimessä näissä vaaleissa. Ilkka Kantola puolestaan piti talouskeskustelua liiallisena ja todisti, ettei julkinen talous Suomessa ole kansainvälisesti merkittävästi muita suurempi. Sote-uudistuskin on jo menojen hallintaa.
Tästä olen Ilkan kanssa eri mieltä. Sairaanhoitopiirimme on ensi vuoden alussa kriisikuntayhtymä. Sen siirto suurempaan yksikköön ei korjaa, korkeintaa peittää tosiasioita.
Tilastoilla voidaan leikitellä politiikassakin, mutta valtiontalouden 15 prosentin alijäämä ja julkisen talouden 100 miljardin velkamäärä, joka alati kasvaa, ei ole tilastostatistiikkaa vaan faktaa. Jos näissä vaaleissa ja jo sitä ennen talouden tilaa ei oteta vakavasti, uutta nousukautta ja helpompia aikoja meille ei tule.
Kuten omassa puheenvuorossani sanoin julkisen talouden alasajo tai tehokkuuden tavoittelu ovat kaksi
eri asiaa. Alasajolla minä ymmärrän päivähoidon ja terveyspalvelujen lakkauttamista tai sairaaloiden sulkemista.
Julkien talouden tehostaminen, mikä on minun ykköspointtini, ymmärrän palvelujen tuottamista pienemmillä kustannuksilla, päivähoidon ja terveyspalveluiden parantamista ja jopa uuden sairaalan rakentamista. Kotitaloudessakin tarkalla taloudella saadaan enemmän aikaan.
Suomessa julkinen talous on jatkanut kasvuaan muusta talouskehityksestä riippumatta. On selvää, että se on luonut myös tehottomuutta ja rakenteellisia vääristymiä, jotka syövät voimavaroja, joita tarvittaisiin kipeästi muualla. Samasta syystä kuin miksi julkinen talous on kasvanut, vaikka muilla menee huonosti, samasta syytä kuntauudistuksen muutokset ja sote-uudistuksen totetutus ( tämä on ennustukseni) eivät tule olemaan kustanusvaikutuksiltaan sitä, mitä kuntalaiset odottavat. Talous ei riittävästi ohjaa uudistuksia, vaan siihen sekoittuvat puoluepoliittiset ja valtapoliittiset tavoitteet. Sitä veronmaksajan rahapussi ei enää kestä.
Ongelman ydin näkyi myös paneelissa. Ne, jotka eivät ole talousasioista innostuneita, ovat politiikan mannekiineja. He onnistuvat ohjaamaan huomion muualle, vesittämään keskustelun niin, etteivät muutoksen tarpeet hahmotu riittävästi. Toisen näkemyksiä voidaan vähätellä, jolloin kuulijatkin tulevat epävarmoiksi.
Edessä olevina vaikeina aikoina ei olisi pahasta vaikka eduskunta olisi täynnä iiro viinasia, valtiontalouden hoitajia, jotka omasta edusta ja maineesta piittaamatta laittaisivat maan asioita kuntoon. 1990-luvun lamasta nousi uusi uudistunut Suomi. Nyt pahaa pelkään, että tästä lamasta ei nousta silloinkaan kun teollisuudella menee jo paremmin.
Eduskunnalla on valta asettaa säännöt valtion ja kuntienkin varojen käytölle. Suomi ei ole paratiisisaari, jossa on varaa järjestää palveluita kustannuksista piittaamatta. Minä vaihtaisin valtion ja kuntien ja niiden osastojen johtoon virkamiehiä, jotka ymmärtävät euron arvon. Vaatisin alati uusia vaihtoehtoja, miten palvelut tulisi järjestää ei vain toiminnallisesti vaan myös taloudellisesti järkevästi. Kustannustietoisuus läpi organisaation on kunnissa ja virastoissa varsin heikkoa. Sellaista ei ole ennen vaadittukaan.
Nykyisten rakenteiden puolustajat ovat suurin uhka hyvinvointiyhteiskunnallemme. Eikä siinä väitteessä ole yhtään puoluepolitiikkaa, sillä vanhojen rakeneiden myöntäminen tarkoittaa myös tehtyjen virheiden tunnustamista. Niitä me kaikki olemme tehneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti