Nykyinen taantuma kurittaa erityisesti julkista sektoria. Miksi se iskee kuntien ja valtion talouteen juuri nyt?
Ensiksi kuntien palveluksessa ei ole koskaan ollut niin paljon väkeä kuin nyt. Toisaalta kunnat eivät ole koskaan olleet niin velkaantuneita kuin nyt. Kolmanneksi kuntien ikärakenne ei ole ollut koskaan niin iäkästä kuin nyt.
Maan sosiaali- ja terveydenhuolto on kansainvälisesti huippu luokkaa. Myös koulutusjärjestelmä niittää mainetta maailmalla. Maan palvelut ovat paremmat ja kattavammat kuin muissa länsimaissa ja paremmat kuin koskaan ennen Suomessa.
Edellisen kuvauksen perusteella voisi olettaa, että ainoa mitä voidaan tehdä, on heikentää palvelun tarjontaa ja sen laatua. Näin varmasti monessa paikassa on jo tehtykin, mutta niin ei tarvitsisi olla.
Talousajattelu julkisella sektorilla on lähinnä kamreerien ja talousjohtajien murhe. Lääkärit, sosiaalijohtajat ja sivistystoimenjohtajat ovat keskittyneet palvelujen tuottamiseen eikä laskemaan talouden tunnuslukuja. Poliittiset päättäjät on valittu kehittämään ja toteuttamaan kansalaisten ajamia asioita. Talouden tehokkuus ei ole suurelle enemmistölle se keskeisin tavoite.
Kun kuntataloudessa joudutaan oikeasti tekemään uusia ja ennen kokemattomia ratkaisuja kustannustehokkuuden nimissä, on suuri vaara, että vallitsevaksi keinoksi otetaan palvelujen vähentäminen kun tavoite on vain kustannusten vähentäminen. Jos kustannuksia ei ole pidetty etusijalla palveluja perustettaessa, ei niitä ehkä osata leikatakaan kuin vain palveluja heikentämällä.
Yrityksissä joudutaan kaiken aikaa sopeutumaan kysynnän ja tarjonnan muutoksiin. Tuottavuuden parantamisessa ei ensimmäisenä tule mieleen heikentää tuotteen laatua, sillä laatu on tärkeä menestyksen edellytys. Silti tuotantokustannuksia voidaan alentaa laadusta tinkimättä. Niitä keinoja pitää nyt etsiä ja löytää myös julkisella sektorilla.
Yleensä kuntien velkamäärä ei ole vielä suuri ongelma, mutta jatkuva velkaantuminen on.
Investoinnit voidaan pudottaa muutamaksi vuodeksi minimiin, jolloin aika hoitaa asiaa itsestään. Lamaan syöksyneen USA:n ja Euroopan ongelmat ovat kymmenen vuoden kuluttua merkittävästi lientyneen yksinkertaisesti siitä syystä, että sekä yritykset että valtiot maksavat lainojaan koko ajan pois.
Kuntien henkilöstömenot ovat kasvaneet ylitse kunnan sietorajan. Kuten Naantalissakin yli 50 miljoonan euron henkilöstökulut ovat niin suuret, että jo pelkät normaalit 3 prosentin palkankorotukset edellyttävät veroprosentin nostoa puolella prosenttiyksiköllä. On selvää, etteivät kuntalaisetkaan sellaista kestä. Onneksi meneillään oleva palkkakierros on esimerkkiä maltillisempi.
Itse olen aina ihmetellyt, miksi kunnat rakentavat palvelunsa 100 prosenttisesti itse. Siis kunta kuin kunta haluaa tarjota kaikki koulutus, terveys- ja hoitopalvelut yksin ja kattavasti.
Yrityksissä tuotannon nostaminen 100 prosenttiin on aina poikkeustilanne. Sellainen kestää joko hetken tai yrityksellä on laajennusinvestoinnit jo työn alla.
Yrityksissä kysyntä ja tarjonta vaihtelee kuukausittain huomattavasti. 100 prosentin tuotantovalmiuden ylläpito olisi tappiollista vuoden hiljaisina kuukausina. Edullista on pitää yllä 60-70 tuotantoastetta vakituisesti ja ostaa lisäkapasiteetti kilpailijoilta tai tilapäisjärjestelyin. Siihen kunnissakin pitäisi pyrkiä yhä enemmän.
Ostopalvelut on kuitenkin yhä suuri periaatekysymys, jonka yli ei päästä puolin eikä toisin. Mutta jos lähtökohdaksi otettaisiin se, että niin koulutuksesta, terveydenhuollosta kuin sosiaaliturvastakin ollaan aina valmiit maksamaan sen, mitä se maksaa, mutta ei yhtään ylimääräistä, voisi ongelmaa olla helpompi lähestyä pyöreän pöydän joka puolelta. Toki vähän joka kunnassa jo on turavauduttu ostopalveluihin, mutta harvassa kunnassa oma tuotantotaso on ennalta määritelty. Jos olisi, olisi myös ostopalvelujen kustannusten määrä ennalta rajattu.
Jotta ostopalvelujen järkevyyttä voitaisiin arvioida, pitäisi kunnan omien palvelujen yksikköhinta olla tarkoin laskettu ja kattavasti määritelty. Ostopalvelujen perään ei pidä haikailla, jos niiden tuottaminen itse on edullisempaa - ja päinvastoin. Kunnan tuottaman palvelun hinnassa on niin monta liikkuvaa tekijää, että se jätetään mieluimmin tekemättä. Ilman sitä vertailua on kuitenkin mahdoton tehdä.
Julkisen talouden perusongelma ei mielestäni kuitenkaan ole korkean laadun tuoma korkea kustannus, vaan jäykän ja joustamattoman organisaation tuoma ylimääräinen kustannus. Hyvästä laadusta kannattaa maksaa, mutta ei kuitenkaan liikaa.
Henkilökunnan eläköitymisvauhti supistaa julkista sektoria itsestään, jos virkoja ei täytetä automaattisesti uudelleen. Hallintokunnissa pitää oivaltaa, ettei virkojen jäädyttäminen ole uhka vaan mahdollisuus. Aivan ongelmatonta se ei kuitenkaan ole.
Osa viran tehtävistä voidaan joutua jakamaan jäljelle jäävien kesken. Jos vapaaehtoista tietä ei osata hyödyntää, tilalle tulevat kipeämmät konstit. Muutoksen välttämättömyyttä ei kukaan voi kiistää.
Lakisääteisten palveluiden uudelleenjärjestelyssä kannattaa edetä harkiten ja ammattilaisten johdolla. Luottamushenkilöt voivat ilmentää tahtotilaa, mutta harvoin ammattilaisten yli nousevaa tietoa ja ammattitaitoa.
Muiden kuin lakisääteisten tehtävien kohdalla pitäisi etenkin virastojen päälliköiden kulkea uudistusten kärkijoukossa. Sieltä pitäisi nyt kummuta enemmän uudistusehdotuksia kuin hallitukset ja valtuutetut pystyvät ottamaan vastaan.
Valitettavasti ongelma on usein päinvastainen.
Ensiksi kuntien palveluksessa ei ole koskaan ollut niin paljon väkeä kuin nyt. Toisaalta kunnat eivät ole koskaan olleet niin velkaantuneita kuin nyt. Kolmanneksi kuntien ikärakenne ei ole ollut koskaan niin iäkästä kuin nyt.
Maan sosiaali- ja terveydenhuolto on kansainvälisesti huippu luokkaa. Myös koulutusjärjestelmä niittää mainetta maailmalla. Maan palvelut ovat paremmat ja kattavammat kuin muissa länsimaissa ja paremmat kuin koskaan ennen Suomessa.
Edellisen kuvauksen perusteella voisi olettaa, että ainoa mitä voidaan tehdä, on heikentää palvelun tarjontaa ja sen laatua. Näin varmasti monessa paikassa on jo tehtykin, mutta niin ei tarvitsisi olla.
Talousajattelu julkisella sektorilla on lähinnä kamreerien ja talousjohtajien murhe. Lääkärit, sosiaalijohtajat ja sivistystoimenjohtajat ovat keskittyneet palvelujen tuottamiseen eikä laskemaan talouden tunnuslukuja. Poliittiset päättäjät on valittu kehittämään ja toteuttamaan kansalaisten ajamia asioita. Talouden tehokkuus ei ole suurelle enemmistölle se keskeisin tavoite.
Kun kuntataloudessa joudutaan oikeasti tekemään uusia ja ennen kokemattomia ratkaisuja kustannustehokkuuden nimissä, on suuri vaara, että vallitsevaksi keinoksi otetaan palvelujen vähentäminen kun tavoite on vain kustannusten vähentäminen. Jos kustannuksia ei ole pidetty etusijalla palveluja perustettaessa, ei niitä ehkä osata leikatakaan kuin vain palveluja heikentämällä.
Yrityksissä joudutaan kaiken aikaa sopeutumaan kysynnän ja tarjonnan muutoksiin. Tuottavuuden parantamisessa ei ensimmäisenä tule mieleen heikentää tuotteen laatua, sillä laatu on tärkeä menestyksen edellytys. Silti tuotantokustannuksia voidaan alentaa laadusta tinkimättä. Niitä keinoja pitää nyt etsiä ja löytää myös julkisella sektorilla.
Yleensä kuntien velkamäärä ei ole vielä suuri ongelma, mutta jatkuva velkaantuminen on.
Investoinnit voidaan pudottaa muutamaksi vuodeksi minimiin, jolloin aika hoitaa asiaa itsestään. Lamaan syöksyneen USA:n ja Euroopan ongelmat ovat kymmenen vuoden kuluttua merkittävästi lientyneen yksinkertaisesti siitä syystä, että sekä yritykset että valtiot maksavat lainojaan koko ajan pois.
Kuntien henkilöstömenot ovat kasvaneet ylitse kunnan sietorajan. Kuten Naantalissakin yli 50 miljoonan euron henkilöstökulut ovat niin suuret, että jo pelkät normaalit 3 prosentin palkankorotukset edellyttävät veroprosentin nostoa puolella prosenttiyksiköllä. On selvää, etteivät kuntalaisetkaan sellaista kestä. Onneksi meneillään oleva palkkakierros on esimerkkiä maltillisempi.
Itse olen aina ihmetellyt, miksi kunnat rakentavat palvelunsa 100 prosenttisesti itse. Siis kunta kuin kunta haluaa tarjota kaikki koulutus, terveys- ja hoitopalvelut yksin ja kattavasti.
Yrityksissä tuotannon nostaminen 100 prosenttiin on aina poikkeustilanne. Sellainen kestää joko hetken tai yrityksellä on laajennusinvestoinnit jo työn alla.
Yrityksissä kysyntä ja tarjonta vaihtelee kuukausittain huomattavasti. 100 prosentin tuotantovalmiuden ylläpito olisi tappiollista vuoden hiljaisina kuukausina. Edullista on pitää yllä 60-70 tuotantoastetta vakituisesti ja ostaa lisäkapasiteetti kilpailijoilta tai tilapäisjärjestelyin. Siihen kunnissakin pitäisi pyrkiä yhä enemmän.
Ostopalvelut on kuitenkin yhä suuri periaatekysymys, jonka yli ei päästä puolin eikä toisin. Mutta jos lähtökohdaksi otettaisiin se, että niin koulutuksesta, terveydenhuollosta kuin sosiaaliturvastakin ollaan aina valmiit maksamaan sen, mitä se maksaa, mutta ei yhtään ylimääräistä, voisi ongelmaa olla helpompi lähestyä pyöreän pöydän joka puolelta. Toki vähän joka kunnassa jo on turavauduttu ostopalveluihin, mutta harvassa kunnassa oma tuotantotaso on ennalta määritelty. Jos olisi, olisi myös ostopalvelujen kustannusten määrä ennalta rajattu.
Jotta ostopalvelujen järkevyyttä voitaisiin arvioida, pitäisi kunnan omien palvelujen yksikköhinta olla tarkoin laskettu ja kattavasti määritelty. Ostopalvelujen perään ei pidä haikailla, jos niiden tuottaminen itse on edullisempaa - ja päinvastoin. Kunnan tuottaman palvelun hinnassa on niin monta liikkuvaa tekijää, että se jätetään mieluimmin tekemättä. Ilman sitä vertailua on kuitenkin mahdoton tehdä.
Julkisen talouden perusongelma ei mielestäni kuitenkaan ole korkean laadun tuoma korkea kustannus, vaan jäykän ja joustamattoman organisaation tuoma ylimääräinen kustannus. Hyvästä laadusta kannattaa maksaa, mutta ei kuitenkaan liikaa.
Henkilökunnan eläköitymisvauhti supistaa julkista sektoria itsestään, jos virkoja ei täytetä automaattisesti uudelleen. Hallintokunnissa pitää oivaltaa, ettei virkojen jäädyttäminen ole uhka vaan mahdollisuus. Aivan ongelmatonta se ei kuitenkaan ole.
Osa viran tehtävistä voidaan joutua jakamaan jäljelle jäävien kesken. Jos vapaaehtoista tietä ei osata hyödyntää, tilalle tulevat kipeämmät konstit. Muutoksen välttämättömyyttä ei kukaan voi kiistää.
Lakisääteisten palveluiden uudelleenjärjestelyssä kannattaa edetä harkiten ja ammattilaisten johdolla. Luottamushenkilöt voivat ilmentää tahtotilaa, mutta harvoin ammattilaisten yli nousevaa tietoa ja ammattitaitoa.
Muiden kuin lakisääteisten tehtävien kohdalla pitäisi etenkin virastojen päälliköiden kulkea uudistusten kärkijoukossa. Sieltä pitäisi nyt kummuta enemmän uudistusehdotuksia kuin hallitukset ja valtuutetut pystyvät ottamaan vastaan.
Valitettavasti ongelma on usein päinvastainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti