Järjestelmän vanki

Varsinaissuomalaisia kuntia on huolettanut valtionosuusuudistus, joka vie varoja etenkin Turulta ja Naantalilta. Sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksien supistuminen johtuu uudesta ns. tarvepainotetusta laskentatavasta, joka on epäedullinen yleensä Varsinais-Suomelle, koska täällä on muuta maata terveempää väkeä ja ikärakenne on kohtuullisen nuori.
Tästä seuraa automaattisesti kunnille paineita palveluittensa kustannusten kattamisessa. Mielenkiintoista on se, että edelleenkään keskustelu ei käynnisty itse kustannuksista. Valtioneuvoston viesti on se, että täällä käytetään palveluiden järjestämiseen liian paljon rahaa. Nyt kunnat voivat itse päättää haalitaanko lisää rahaa vai  karsitaanko kustannuksista. Kustannusten karsimisesta on äärettömän pitkä matka palveluiden karsimiseen. Kysymys on vain ns. tuotantotavasta.
Sote-uudistukselle on asetettu paljon paukkuja. En jaksa uskoa sen tuovan mitään uutta. Vain kustannustietoisuuden lisääminen jokaisella tehtäväalueella pakottaisi muuttamaan tapoja.
Oma lukunsa kuntien kustannusjahdissa on meidän päätöksentekojärjestelmä, joka on kaksiteräinen miekka. Meillä on virkamiesorganisaatio, joka on ammattiorganisaatio. Sen johtamisjärjestelmä on sama kuin yrityksissäkin. Periaatteessa se selviäisi tehtävistä ilman hallitusta ja  lautakuntiakin. Pelkkä virkavastuukin riittäisi.
 Demokratian nimissä maallikko-luottamushenkilöistä rakennettu päätöksentekojärjestelmä sekoittaa "ihanasti" virkavastuun rajan, vaikka niin ei tarvisi olla. Hallitus ei ole vastuussa virkamiesten esityksistä. Paitsi, jos hallitus ryhtyy sorvaamaan jotain muuta kuin mitä virkamies on esittänyt.  Vastuun palloa onkin helppo vierittää terältä toiselle ja  sivuun alkuperäisestä tarkoituksesta.

Tästä seuraa myös, että luottamushenkilöistä tulee  pian  tehtävänsä vanki. Kerran tehdyn oman päätöksen arvostelun sietäminen on vaikeaa. Muutosvastarinta on siten voimakasta. Vastaan pistävät työntekijöiden lisäksi myös luottamushenkilöt. Selvitysten mukaan virkamiehet olisivat  selvästi rohkeampia muutoksiin kuin luottamushenkilöt.
Toisaalta myös luottamushenkilöissä on niitä, jotka ovat  päätösten hitauteen, turhaan byrokratiaan ja löysään rahankäyttöön ja epäselviin toimenkuviin kyllästyneitä.
Näinä vaikeina aikana olisi aihetta suoristaa selkä ja selventää kaksi teräisen miekan molemmat reunat. Vastuu taloudesta, toiminnan tehokkuudesta ja palveluiden laadusta on virkamiesorganisaatiolla. Luottamusmiesten tehtävä on lähinnä valvoa, että talousarviossa pysytään, toiminta on asetettujen tavoitteiden mukaista ja palvelut kattavat tarpeet tasapuolisesti annettujen resurssien rajoissa. Taloudenpidossa puoluepolitiikalla ei ole sijaa pennin vertaa.

Kuntien talous enemmän ajautuu kuin ohjautuu jonkin tulokseen. Vuoden aikana tapahtuvat talousarviomenojen muutokset ovat yleisesti yhden veroprosentin luokkaa tai enemmän.
Verotulojen tilitysten määrille kunnat eivät toki mahda mitään, mutta  menot ovat virkamiesjohdon käsissä. Yrityksissä on sanonta, että se voi itse päättää vain  menoistaan, sillä tuloista päättävät asiakkaat. Myös kuntapäättäjän pitäisi pitää tämä mielessä.
Viimeistään nyt pitäisi jokaisen kiinnostua paitsi palvelun laadusta myös siitä, mitä se maksaa. Mitä se  maksaa meillä, mitä naapurissa, maassa keskimäärin tai missä se on edullisimmin tuotettu. Kiinnostus voi tuottaa yllättäviä vastauksia.
Kunpa itsekin voisi tehdä asioita miettimättä, mitä se maksaa.