Ei hyviä, vaan oikeita tekoja

Viimeinen viikko kuntavaalikampanjassa on menossa. Ensimmäistä kertaa kisaa  ehdokkaana seuraavana on pakko tunnustaa, ettei se näytä yhtään toisenlaiselta kuin ennen. Toimittajana olen kolunnut eri vaalitilaisuuksia 30 vuotta. Yksinäistä on ehdokkaan olo vilkkaallakin toripaikalla.

Oma vaalikampanjani on ollut varsin laimea. En ole ehtinyt kauppojen eteen tapaamaan ihmisiä. Muut ovat tehneet sitä tunnollisesti. Kiitos heille siitä. Yhteiseen kampanjaan kaikkien pitäisi osallistua. Minulla on vielä viikko aikaa, onneksi.

En kuitenkaan mahda sille mitään, että hieman vierastan esiintymistä turuilla ja toreilla. Ihmisten luo meneminen on aivan kaunis ele. Se jotenkin kuuluu demokratian perusajatukseen. Ehdokkaan pitää tietää, mitä kansalaiset tarvitsevat. Mutta selviääkö se kadulla vaaliteltan luona? Minusta  lähestymisen vain vaalien alla ei ole aivan aitoa kiinnostusta. Voin toki olla väärässä.

Jos jotain suomalainen edustuksellinen demokratia tarvitsee, niin lisää uskottavuutta ja luottamusta. Minua kouraisee aina sydänalasta kun näen, että joku ministeri, puoluejohtaja tai kansanedustaja valikoi sanansa omaa tai puolueensa kannatusta ajatellen, puhuu toista, mitä tietää asioiden oikeasti olevan.  Kouraissut on viime aikoina lukuisia kertoja.

Kansan pariin jalkautumisessa on se ongelma, että vaikka ehdokas menisi kansan luo, kansalaiset eivät ehkä ole siellä. Televisiossa ja lehdissä tapahtuvaa kampanjointia ihmiset voivat seurata kotoa osallistumatta ja tunnustamatta julkisesti perimmäisiä ajatuksiaan. Mediajohtoiset vaalit johtavat yhä pidemmälle amerikkalaiseen ilmiöön, jossa johtajien henkilökohtaiset ominaisuudet nousevat entistä suurempaan osaan puolueen vaalimenestyksestä. Eikö tarkoitus ole mitata puolueen tavoitteiden eikä henkilön kannatusta.

Kuntavaalissa teemat ovat hieman toiset, mitä valtakunnan politiikassa, mutta yhtäläisyyksiäkin on. Mikä on sen helpompaa kuin lukea läksynsä eli lehtikirjoitukset huolella ja toistaa niitä kysyttäessä. Kuntien ongelmat ovat mielestäni aivan toisenlaiset. Kaikkea ei vielä kirjoitettu lehdissä, mitä siellä pitää tehdä. Kuntaliitokset ja sote-uudistukset eivät ole ongelmien ratkaisu vaan vain tulevan kehityksen  mahdollinen suunta. Keskeneräiset uudistukset sekottavat ehdokkaita. Vain harvalla on riittävästi tietoa olla niistä jotain mieltä - perustellusti.

Yksinkertaisessa asioiden ilmaisussakin on monia riskiä.  Omalla päätoimittajakaudellani pyrin aktiivisesti kaivamaan esiin asian ytimen. Yritin olla myös perusteellinen tuomalla esiin kaikki asiaan liittyvät oleelliset seikat. Huolestuttavaa  joskus oli kuitenkin se, miten monet lukivat kirjoituksistani vain sen osan, joka tuki heidän kantaansa. Näin minulle saattoi soittaa peräjälkeen sekä asian vastustaja ja puolustaja ja molemmat kiittivät kirjoitustani. Molemmat myös kokivat, että olin heidän kanssaan samaa mieltä. Pettymykseksi jouduin sanomaan, että asialla oli valitettavasti se toinenkin puoli. Kirjoitus olisi kannattanut lukea ajatuksen kanssa loppuun asti.

Siinäpä meille poliitikoille, ehdokkaille ja kuntalaisille onkin vaativa tehtävä. Miten ottaa vastaan tietoa, joka ei tue omaa aikaisempaa käsitystä. Politiikassa toisesta puolueesta totuuden kuuleminen on erinomaisen vaikeaa.
Kun ryhdyin ehdolle politiikkaan, olen luvannut itselleni noudattaa samaa metodia kuin toimittajana. Ole rehellinen ennen kaikkea itsellesi, mutta myös muille.
Kukaan meistä ei ole täydellinen - päin vastoin. Meistä jokaisen pitää tehdä parhaansa, ja se täytyy riittää.
Toivon, ettei kukaan odota minulta  vain hyviä tekoja. Ensin on tehtävä iso joukko oikeita päätöksiä.